Ison Kirjan
lähetyslinjalla on tänä vuonna vain kuusi opiskelijaa, ja kato koskee myös
luterilaisten opistojen linjoja, selviää RV 38:n uutisesta. Opiskeluintoon ovat
voineet vaikuttaa valtion kehitysyhteistyötukien leikkaukset ja niistä
seuranneet yt-neuvottelut.
Seurakuntien
lähetysintokaan ei ole kiitettävässä jamassa, vaikka poikkeuksiakin löytyy.
Fidan kotimaan osaston johtaja Jarmo
Saarni kertoo, että lähetyskandidaatti joutuu varaamaan jopa vuoden
tarvittavan kannatuksen löytämiseksi ja etsimään sitä pääsääntöisesti itse.
Päätöksenteko seurakunnissa saattaa kestää jopa vuoden.
– Lähettävän
lähetystyön uudistumista tarvitaan. Onko lähetystyö vielä seurakunnan DNA:ssa?
Saarni kyselee.
Työttömät
vain lyhytaikaisesti
Lähetystyön
rahoitus monimuotoistuu samalla kun lähetystyökin. Yhä enemmän lähdetään
esimerkiksi teltantekijäksi suljettuun maahan, jolloin rahoitus tulee
leipätyöstä saatavasta palkasta tai omasta yrityksestä.
Jarmo Saarni
pitää liiallista tukeutumista yhteiskunnan tarjoamiin tukiin kestämättömänä
ratkaisuna. Työttömyyskorvaus ja vuorotteluvapaa sopivat pääsääntöisesti vain
lyhytaikaisten tehtävien rahoitukseen.
– Turvallinen
ja tukevin pohja lähetystyölle on se, että seurakunta lähettää ja tarjoaa
lähtijälle myös työsuhteen ja palkan.
– Olisin
todella tarkka siitä, siunaisinko jonkun lähtemään lähetystyöhön omin varoin.
On promilletason poikkeus, että lähtijän rahat riittävät esimerkiksi kolmen vuoden
jaksoon. Niukalla rahoituksella energia ja voimat voivat mennä nipin napin
selviämiseen, ja kukaan ei kanna huolta lähetin hyvinvoinnista. Yksikin
kentältä rampana palannut on liikaa. Omin varoin lähteminen myös vaikeuttaa
kannatuksen löytämistä myöhemmin. Tukemista harkitsevat tahot ajattelevat, että
kun lähetti on jo lähtenyt, miksi enää ottaa vastuuta.
Saarnin mukaan
Suomessa on noin kaksitoista helluntaiseurakuntaa, jotka yksin pystyvät
järjestämään työntekijän palkan. Loppujen pitäisi tehdä yhä laajempaa
yhteistyötä toistensa kanssa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...