Turussa kehotettiin Kristus-keskeiseen uskoon

Koetelkaa kaikki -seminaarissa mentiin takaisin kristinuskon perusteiden äärelle. Kuvassa vasemmalta Pekka Havupalo, Jouko Ruohomäki, Tapani Suonto ja Leif Nummela.
Koetelkaa kaikki -seminaarissa mentiin takaisin kristinuskon perusteiden äärelle. Kuvassa vasemmalta Pekka Havupalo, Jouko Ruohomäki, Tapani Suonto ja Leif Nummela.
Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvää on -seminaarissa kehotettiin punnitsemaan ajan ilmiöitä Raamatun valossa. Turun helluntaiseurakunnassa 21.–23.10. järjestetyssä viikonlopputapahtumassa kuultiin Tapani Suontoa, Leif Nummelaa, Pekka Havupaloa ja Jouko Ruohomäkeä.

– Virtausten monimuotoisuus on lisääntynyt. On tärkeää, että näistä asioista keskustellaan, Turun helluntaiseurakunnan johtajana työskentelevä Pekka Havupalo sanoo.

– Toivon silti, että se voisi lähteä siitä, minkä puolesta olemme, eikä siitä, mitä vastustamme.

Yhteiskristilliseltä pohjalta järjestettyyn seminaarin osallistui sekä puhujia että kuulijoita yli seurakuntarajojen. Uusien hengellisten virtausten läpikäynnin ohella seminaarissa pureuduttiin kristinuskon perusteisiin ja kehotettiin pitämään Jeesus Kristus keskiössä.

– Jos jokin muu asia tulee hengellisessä toiminnassa taulun keskelle, se on tilanne, jossa hälytyskellojen pitäisi soida, sanoi puheessaan Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela.

Puheenvuoroissa ja paneelikeskustelussa nousivat esiin kysymykset uuskarismaattisten ilmiöiden muuttuvasta luonteesta.


Noora Palola

Mielipide
44/2016

MielipideOletko sinä yrittänyt itsemurhaa? Entä onko joku läheisesi yrittänyt tai tehnyt itsemurhan?

Teen aiheesta käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielmaa Itä-Suomen yliopistoon. Kerään omaisten...
MielipideMihin perustuu hyvä johtamisyhteys? Tämä kysymys nousi mieleeni luettuani Markku Ojaniemen artikkelin ”Uuden testamentin johtajuus on palvelemista (RV 42).

Jos haluat lisätä ymmärrystäsi hyväst...
MielipideHuomasin Ristin Voitosta uutisen Kristoforoksesta, ja kerron oman muistoni siitä.

Elettiin vuotta 1978, jolloin sain ottaa vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajana. Tähän ratkaisuun min...
MielipideRistin Voitossa haastettiin tarttumaan kynään ja kertomaan mahdollisesta kokemuksesta Kristoforos-lauluryhmää koskien.

Oli vuoden 1976 alkusyksy, kun sain Kristoforoksen Oi Jeesus mestari -kase...
MielipideHengellinen johtajuus on ensisijaisesti armoituskysymys. Se on rakkauteen sidottu armolahja. Niinpä suurin osa johtajuuden sisällöstä ratkeaa armolahjan puitteissa.

Rajoitukset johtajuuteen nou...
MielipideOnkohan ekumeniasta tulossa helluntaiherätyksessä eräänlainen ”must”, pakko, jonka edessä unohtuu kriittinen ajattelu? Uskomme hyvää kaikesta, mikä siltä vähänkin näyttää.

Ristin Voiton numero...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan