Telluksen tähtenä Jeesus – Tellus onnistui tuomaan lähetystyön seurakunnan ytimeen ja samalla rohkeasti uudistamaan konferenssikonseptia
28.4.2024 | Veera Hug
Jyväskylässä 22.–23. maaliskuuta järjestetty Tellus-konferenssi oli monipuolinen tapahtuma, jonka merkitys mitataan tulevaisuudessa. Tellus keräsi lähetysasian ympärille Jyväskylään yli 800 osallistujaa, ja lisäksi livelähetyksiä seurasi netin kautta yhtäaikaisesti yli 200 henkilöä.
Missio kaikille -teeman alla nostettiin monin tavoin esiin se, että Suomen helluntailiikkeellä ei ole vain vahva lähetyshistoria vaan merkittävä rooli myös lähetystyön tulevaisuudessa.
– Jumalalla on edelleen tehtävä suomalaisille myös maamme rajojen ulkopuolella, julisti Samuel Tedder.
Jyväskylän helluntaiseurakunnan, Fidan, Avainmedian, Iso Kirja -opiston ja Helluntaikirkon yhteistyönä toteuttama tapahtuma oli luonut nahkansa uudelleen. Ohjelma oli onnistunut kokonaisuus, ja iltojen jumalanpalveluksia lukuun ottamatta tilaisuudet kestivät 30–60 minuuttia.
Esille nousivat sanoma ja sisältö, koska jokainen tilaisuus toteutettiin hyvin koordinoituna tiimityönä kulloinkin valitun teeman ympärille. Paneelikeskustelutyyppisesti vedetyt tilaisuudet haastoivat, innostivat ja rohkaisivat.
Tunnin mittaisiin sessioihin saatiin mahtumaan niin ylistys, opetus kuin myös keskustelu- ja kommenttipuheenvuorot kulloisestakin teemasta. Yksittäisten puhujien sijaan tapahtuman päähenkilönä ja tähtenä oli Jeesus ja hänen antamansa lähetystehtävä. Sen tulee edelleen olla jokaisen seurakunnan ytimessä, alleviivattiin tapahtumassa. Rukoustakaan ei unohdettu, molempina päivinä viivyttiin puoli tuntia esirukouksessa strategisten lähetyshaasteiden puolesta.
Telluksessa ei kaunisteltu lähetystyön arkea vaan tuotiin selkeästi esille se, että Kristuksen seuraamisella on hinta, joka kuitenkin kannattaa maksaa.
– Jumalan tahdon keskipisteessä oleminen on paras mahdollinen palvelupaikka, summasi pitkäaikainen Uruguayn- ja Japanin-lähetti Esa Salokangas sunnuntaina järjestävän seurakunnan Tellus-jatkoilla.
Samuel Tedder totesi perjantain opetuksessaan, että jokainen lähetti kärsii. Työ on mahdollista ja siihen saadaan voima vain, jos vastaamme kyllä Jeesuksen antamiin kutsuihin (lisää aiheesta tämän lehden opetusaukeamalla).
Sisältö oli toteutustavan vuoksi laaja ja monipuolinen, ja esillä olivat niin saavuttamattomien kansojen haaste, seurakuntien vastuut ja mahdollisuudet, lähetystyön monet muodot, kristittyjen yhteistyö, lähetystyön oikeutus ja teologinen perusta kuin myös rehellinen pohdinta siitä, mitä on syytä tehdä toisin.
Ilahduttavaa tapahtumassa oli myös sukupolvien saumaton yhteys ja se, että ”kaikkialta kaikkialle” nousi selkeästi esiin myös siksi, että maahanmuuttajat otettiin lähetystyön ytimeen ei vain evankeliumin tarvitsijoina vaan sen välittäjinä.
Lauantaina palveltiin myös perheitä, kun Tellus Kids -tapahtumassa lapset saivat oman lähetyskonferenssinsa. Palautteen perusteella varsin onnistuneen.
Paljolti onnistuneen suunnittelun ja tilojen mahdollistamien ratkaisujen kautta myös näytteilleasettajien Visio-sali muodostui merkittäväksi osaksi konferenssia. Tilan vetovoimaa lisäsi huomattavasti se, että siellä oli jatkuvasti saatavilla ilmaista kahvia ja teetä.
Konferenssin erinomaisesti koottua ja toteutettua antia on hyvä pitää esillä seurakunnissa myös jatkossa. Tämä on mahdollista, sillä tilaisuudet jäävät katsottaviksi ja löytyvät jatkossa sekä Jyväskylän helluntaiseurakunnan YouTube-kanavalta että Tellus-konferenssin nettisivuilta yksittäisinä videoina.
Jo konferenssin jälkeisenä maanantaina tilaisuuksia oli katsottu YouTuben ja UskoTV:n kautta yli 5 000 kertaa.
– Toiveena on, että hyvää sisältöä hyödynnettäisiin seurakunnissa, kertoo tapahtuman tuottaja ja yksi pääkoordinaattoreista Minna Kallinen-Kuisma.
Tapahtuma siunasi järjestävää seurakuntaa
– Seurakuntalaiset innostuivat talkoisiin ja talkoista, MinnaKallinen-Kuisma kertoo.
– Tällaista oli selvästi kaivattu. Uusi kirkkorakennus pääsi nyt vasta testiin tällaisessa tapahtumassa, kun pandemia vei edelliset mahdollisuudet (seurakunta järjesti koronan aikana etänä kahdet Syyspäivät, ja niistä toisessa oli paikan päällä vain pienehkö porukka keskisuomalaisia).
Konferenssissa tilat toimivat, ja talkoolaiset. Hyvä mieli ja iloinen tunnelma välittyi myös osallistujille. Meitä palveltiin!
– Herättää odotusta, että Telluksen vaikutukset järjestävään seurakuntaan ovat moninaiset - jos nyt kaikki eivät saaneet lähetyskutsua lähteä ja kadota kaukomaille, hymyilee Kallinen-Kuisma.
Hänen mukaansa yhteinen projekti luo yhteyttä, osallisuutta sekä kuulumisen ja merkityksellisyyden tunnetta.
– Tellusta lähdettiin tekemään siitä lähtökohdasta, että haluamme tapahtuman olevan merkityksellinen, ei ”hieno tapahtuma”.
Päiviä valmisteltiin rukoillen niin valtakunnallisella tasolla kuin myös paikallisseurakunnassa. Muun muassa iltatilaisuuksien ylistyksestä vastanneella HOPElla oli neljän viikon rukousvartio Telluksen puolesta.
Jyväskylässä ollaan kiitollisia siitä, että Jumala vastasi rukouksiin. Konferenssista on tullut paljon palautetta, jossa on sanoitettu kokemusta juuri merkityksellisyyden kautta.
– Jumala herätti jo eläkkeelle itsensä siirtäneitä takaisin työpellolle, mutta haastoi myös nuoria miettimään seuraavia valintojaan, Kallinen-Kuisma kertoo.
– Myös palvelemiseen sitoutuminen ja työskentely osana suurta seurakuntaperhettä oli koettu vaikuttavana ja jopa hoitavana - mukana oli henkilöitä, joilla ei ole ollut kontakteja kotiseurakunnassa juuri ollenkaan, ihan ensikertalaisia sekä sellaisia, jotka palvelivat nyt todella pitkästä aikaa ja innostuivat.
– Odotus on, että Telluksen myötä moni voisi löytää taas seurakunnan omakseen ja kodikseen, Kallinen-Kuisma summaa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...