Jos rohkeimmat visiot toteutuvat, ensi syksynä jopa
miljoonan kodin postilaatikkoon kolahtaa Hyvä Sanoma -lehti.
Lehtien jakelu on osa helluntaiseurakuntien itsenäisyyden juhlavuoden Parasta
Suomelle -hanketta, jonka päämääränä on välittää evankeliumi kahdelle
miljoonalle suomalaiselle.
Mukaan on lähtenyt yli 170 helluntaiseurakuntaa, ja lehtiä
on tähän mennessä tilattu noin 450 000 kappaletta. Lähes puolet
tavoitteesta on siis saavutettu, mutta petrattavaa on vielä.
Hyvä Sanoma ry:n toiminnanjohtaja Janne
Lahti kertoo, että hiljattain avatulla parastasuomelle.fi-kampanjasivulla
voi reaaliajassa seurata tavoitteen täyttymistä. Sivulla on myös kartta, josta
voi tarkistaa oman lähialueen tilanteen.
Seurakunnat voivat vielä kevään aikana kasvattaa tilaustensa
määrää, mutta osallistuminen on mahdollista myös yksityishenkilöille. Hintaa
yhdelle lehdelle tulee 49 senttiä.
– Jos joku haluaa lahjoituksellaan varmistaa, että jokin
tietty alue saa lehdet, se on mahdollista, Lahti sanoo.
Kampanja innosti yhteiskristillisyyteen
Vaikka Parasta Suomelle -hanke on helluntaiherätyksen toimijoiden
hallinnoima, omiin piireihin ei tarvitse jäädä. Tämän osoittaa Oriveden
esimerkki. Paikalliset helluntailaiset, vapaakirkolliset, luterilaiset ja
adventistit löivät hynttyyt yhteen ja toteuttavat kampanjan yhteisvoimin.
Oriveden helluntaiseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Hannu Pyykkönen kertoo yhteistyön alkaneen rukouksesta.
– Aloimme rukoilla yhdessä Orivedellä toimivien
kristillisten seurakuntien puolesta jo viime vuonna, mikä loi halun siunata
toisiamme ja päästä syvempään yhteyteen.
Tammikuun lopulla järjestetyn ekumeenisen rukousviikon ohjelmaa
suunniteltiin neljän seurakunnan voimin, ja tilaisuuksien ilmapiiri sekä
osallistujamäärät yllättivät järjestäjät positiivisesti. Tästä helluntailaiset
rohkaistuivat kutsumaan muut mukaan myös Parasta Suomelle -kampanjaan.
Nyt suunnitelmissa on päästy siihen asti, että Orivedellä on
päätetty järjestää etenkin lapsiperheille suunnattu Ristin maa -tapahtuma 23.
syyskuuta. Paikallisesta liikuntahallista on varattu tilat, ja valmisteluun
kuuluvia tehtäviä jaetaan seurakuntien kesken kunkin resurssien mukaan.
– Suunnitelmat ovat lähteneet hyvin käyntiin, ja
vastuunkantajia on löydetty, Pyykkönen sanoo.
Hyvä Sanoma -lehtiä aiotaan jakaa tapahtuman alla kuutisen
tuhatta.
Vaihtosivuilla paikallisväriä
Lehtien jako tapahtuu ympäri maata samaan aikaan, elo-syyskuun
vaihteessa. Seurakuntalaisia ei tarvitse värvätä posteljooneiksi, vaan jakelu
hoituu postin kautta.
Hyvän Sanoman kampanjanumeron sisältö on samankaltainen kuin
lehdellä yleensä: painopisteenä on kertoa evankeliumi eri-ikäisten ihmisten
kokemusten ja kertomusten kautta. Myös Suomen 100-vuotisjuhla näkyy teemoissa.
Kampanjaan mukaan lähteneistä seurakunnista useat kymmenet
ovat halunneet hyödyntää mahdollisuuden omiin vaihtosivuihin. Tämä tarkoittaa sitä,
että seurakunta tuottaa muutaman sivun sisältöä juuri heidän paikkakunnallaan
jaettaviin lehtiin. Tilaan mahtuu vaikkapa seurakunnan tervehdys lukijalle,
henkilöhaastattelu ja jonkin toimintamuodon esittely.
Orivedelle vaihtosivut toteuttaa yhteiskristillinen mediatiimi.
Sisältöä työstetään vielä, mutta suunnitelmiin kuuluu muun muassa
turvapaikanhakijana Orivedelle tulleen nuoren miehen haastattelu.
Helluntaiseurakunnalla ja luterilaisella seurakunnalla on yhteistyöhistoriaa
paikkakunnalla toimineen hätämajoituskeskuksen ajoilta.
Pyykkösen mukaan yhteiskristillinen evankeliointihanke
onnistuu, kun ilmapiiri on avoin ja kaikesta pystytään keskustelemaan.
Opilliset korostukset on siirretty syrjään ydinsisällön tieltä.
– Olemme lähteneet siitä, että meillä on yhteinen
pelastussuunnitelma, jolla pääsemme taivaaseen. Sanoma saa enemmän painoarvoa,
kun näytämme olevamme yhtä.
– Toiseksi parasta tässä on se, että kristityt löytävät
toisensa. Olemme pieniä seurakuntia, mutta yhdessä meillä on hyvä tekemisen meininki,
mistä saadaan helposti jatkumoa muillekin yhteisille toiminnoille.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...