Keski-Uudellamaalla pitkään kytenyt ajatus eri
sukupolvien uskovien rinnakkainelosta on tulossa ratkaisevaan vaiheeseen. Jos
niin sanottu Laiho-hanke toteutuu, Järvenpäähän nousee neljän korttelin
kokoinen, kymmeniä asuntoja käsittävä yhteiskristillinen asumisyhteisö.
Yhdessä korttelissa toimisi jo nyt alueella sykkivä
kristillinen koulu ja päiväkoti, joiden elämään ikäihmiset voisivat halutessaan
osallistua ”varaisovanhempina”. Asuinkortteleista yksi tulisi tavallisille
perheille, toinen vireille senioreille ja kolmas perhehoitoyksikölle, jossa
kunnoltaan heikenneet vanhukset saisivat viettää viimeiset vuotensa
kodinomaisissa oloissa kristillisessä ilmapiirissä.
Tontit pian myynnissä
Laiho-hankkeelle vuonna 2013 perustettu yhdistys on vuosien
aikana tiedottanut kaupunkia suunnitelmistaan. Vähitellen sielläkin on alettu
lämmetä hankkeelle, johon liittyy kodinomainen vanhustenhoito.
– Perhehoitoyksikössä on ideana yksi iso asunto, jossa
neljälle vanhukselle on omat huoneet ja hoitajalla tai hoitajapariskunnalla
on omat tilat. Tällaisia taloja on 4–5, joiden sisäpiha on ympäröity aidalla,
alusta asti hankkeessa mukana ollut hoitotyön ammattilainen Tiia Lehtonen kuvailee.
Jotta kuokka voidaan iskeä maahan, tarvitaan kuitenkin vielä
rakennuttaja- ja rahoittajatahot. Niiltä toivottaisiin yhteistä arvopohjaa
mutta ei almuja arvojen varjolla.
– Mitään avustuksiahan me ei olla tässä hakemassa, Lehtonen
sanoo.
– Seniorikortteli on ihan tavallista, normaalirahoitteista
asumista. Perhehoitokorttelin osalta emme odota, että vanhuksia hoitava perhe
ostaisi rakennukset, vaan ajatus on saada niille rakennuttaja- ja
omistajataho, joka vuokraisi niitä.
Rakennuttajan ja rahoituksen löytymisellä on jopa kiire,
sillä osa alueen tonteista tulee myyntiin jo kesäkuussa ja loput elokuussa.
Muuallakin samoja ajatuksia
Vastaavanlaista yhteisöajattelua on vireillä muuallakin
Suomessa.
– Muuallakin on toisistamme tietämättä alkanut herätä samanlaisia
ajatuksia siitä, että tällaista syntyisi kristillisen koulun ja päiväkodin
läheisyyteen, hankkeessa mukana oleva Keski-Uudenmaan kristillisen koulun
opettaja Hanna-Leena Forsman sanoo.
– Tampereella samantapaista toimintaa on ollut jo pidemmän
aikaa, hän kertoo.
Uusista hankkeista Järvenpäässä suunnitelmat ovat pisimmällä.
Siellä ideaa liputtavat etenkin vireät, noin 60–70-vuotiaat seniorit, jotka
touhuaisivat mieluusti yhteisön varaisovanhempina ja voisivat nähdä itsensä
osallistumassa vaikkapa koulun iltapäivätoimintaan. Alueelle kaavaillaan myös
kappelin sisältäviä yhteiskäyttötiloja, jotka olisivat ainakin osin yhteisiä
koulun kanssa.
Forsman näkee mutkitta nykyoppilaat ja vanhukset samassa
kuvassa.
– Tosi paljonhan yhteys on kiinni siitä, miten lapset kasvatetaan
ajattelemaan, kunnioittamaan ja kohtaamaan ikäihmisiä. Mutta hyvää hedelmää
siitä varmasti saisi syntymään. Ideamme on rakentaa suhteita jo päiväkodista
alkaen ja jatkaa siihen asti, kun se tuntuu sopivalta ja luontevalta.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...