Pudasjärven evankeliointi on Ruzibille sydämen asia

Swahilista tuli rukouspiirin yleisin äidinkieli

Metsäkoneenkuljettaja Cele Mushombe Ruzibin (oik.) johtama musiikkiryhmä Pudasjärven rukouspiirissä laulaa swahiliksi ja suomeksi. Hän johti kuoroa jo kotimaassaan Kongossa ja sittemmin Malawissa 1000 hengen seurakunnassa. Kuva: Tuula Suomi.

Pudasjärven rukouspiiri kasvaa ja kansainvälistyy.

Kun Cele Mushombe Ruzibi saapui vaimonsa ja kuuden lapsensa kanssa Pudasjärvelle syyskuussa 2015, helluntaiseurakunnan rukouspiirissä oli vajaat 10 jäsentä. Nyt jäseniä on yli neljäkymmentä, ja heistä yli puolet puhuu äidinkielenään swahilia. Rukouspiirin jäsenmäärän nelinkertaistuminen neljässä vuodessa oli suurempi rukousvastaus kuin Pudasjärvellä oli osattu odottaa.

– Se on ollut meille valtavan suuri siunaus. Ei voi muuta kuin kiitellä ja ihmetellä, että vielä pääsimme kokemaan tällaista, iloitsee Jouni Vikström, yksi rukouspiirin perustajajäsenistä.

Ennen kiintiöpakolaisten saapumista rukouspiirissä oli jo ehditty miettiä toiminnan lakkauttamista.

– Rakastamme Pudasjärveä emmekä halua muuttaa täältä pois, Cele Mushombe Ruzibi hymyilee.

Alkuvaiheen kulttuurishokkia lievensi lämmin vastaanotto, jota perhe sai kokea rukouspiirissä.

Lähetystyössä Intiassa aikanaan toiminut Tuula Suomi oli jo aiemmin tehnyt Pudasjärvellä maahanmuuttajien parissa vapaaehtoistyötä ja tullut tutuksi myös kaupungin yhteistyökumppaneille. Hänen kauttaan myös Ruzibin perhe löysi tiensä rukouspiiriin.

Uskoon tulleita ja kastettuja

Kongosta muuttaneet uskovat perheet eivät ole ainoa syy Pudasjärven rukouspiirin jäsenmäärän kasvuun. Mukaan on viime vuosina tullut myös suomalaisia uusia jäseniä. Tänä kesänä eräs Pudasjärvellä uskoon tullut kastettiin Oulun helluntaiseurakunnassa, jonka alaisuuteen Pudasjärven rukouspiiri kuuluu.

– Joukkomme kasvaa, Ruzibi toteaa.

– Rukoilemme, että Jumala johtaa lisää ihmisiä Pudasjärvellä uskoon.

Ruzibi työskenteli Kongossa opettajana, mutta Suomessa hän opiskeli uuden ammatin. Alan hän valitsi käytännöllisin perustein: metsäkoneenkuljettajista oli pulaa. Töitä löytyikin pian valmistumisen jälkeen. Kielitaito kohenee työpäivien aikana, sillä Ruzibi kuuntelee samalla suomenkielistä radiota.

Oma aktiivisuus auttaa

Uusiin kieliin ja kulttuureihin sopeutuminen on Ruzibin perheelle tuttua: Malawissa heidän paikallisessa seurakunnassaan oli kongolaisten lisäksi paljon ruandalaisia ja burundilaisia. Malawiin perhe pakeni vuonna 2008. Takana olivat sodan vuodet Kongossa – vaaratilanteissa oli ollut pakko piilotella ja paeta vuorille.

Kaksi Ruzibin ja hänen vaimonsa lapsista on syntynyt Kongossa, neljä Malawissa ja kaksi Suomessa.

Ruzibilla on Suomeen tulijoille hyviä neuvoja.

– Jos sinulla on ammatti, ala heti harjoittaa sitä. Älä ajattele, että olisit ulkopuolinen ja erilainen vaan mene mukaan. Olemme kaikki yhtä.

Suomalaiseen kulttuuriin totuttelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

– Ota selvää, mitä ympärillä tapahtuu, mitä ihmiset tekevät ja yritä ymmärtää heitä. Älä järkyty liian helposti.

Pudasjärven rukouspiirissä uskovien yhteys auttoi ylittämään kieli- ja kulttuurirajat. Ruzibi alkoi pian palvella rukouspiirin tilaisuuksissa musiikissa. Sittemmin muodostettiin myös musiikkiryhmä hänen johdollaan.

Tällä hetkellä siinä on kaksitoista jäsentä. Laulua säestävät kitara ja rummut. Aluksi yhtye lauloi pääosin swahiliksi, mutta suomenkielisten laulujen osuus on koko ajan kasvanut.

Ikärakenne uusiksi kertaheitolla

Pudasjärven rukoushuoneella on tilaisuuksia sunnuntaisin ja tiistaisin. Palkattua työntekijää ei ole.

Rukouspiiri perustettiin vuonna 1986. Suurten herätysten aikoja sen historian varrella ei Jouni Vikströmin mukaan ollut, mutta ihmisiä kuitenkin tuli uskoon vuosien varrella.

Perheissä oli lapsia, ja pyhäkouluryhmiä oli parhaimmillaan kaksikin. Sittemmin jälkikasvu varttui aikuiseksi ja muutti pois, väki väheni ja ikääntyi.

Nyt Pudasjärven rukouspiiri elää uutta aikakautta. Kävijöistä noin puolet on lapsia ja nuoria.

– Tässä on koettu ihan Jumalan johdatusta siinä, että nämä uskovat lähetettiin tänne, Vikström iloitsee.

Teksti: Inkeri Tuikka