Suurin ilo puhutteli Oulun seudulla

Kuva: Kimmo Kuure
Kuva: Kimmo Kuure
Oulun ja Haukiputaan helluntaiseurakunnat sekä Hyvä Sanoma ry järjestivät Oulun seudulla viisi Suurin ilo -evankelioimistilaisuutta 27.4–1.5. Tilaisuuksissa puhui evankelista Marko Selkomaa. Musiikista vastasivat kanteleensoittaja Ida Elina, tenori Lassi Makkonen, Oulun seurakuntakuoro sekä seurakuntien lauluryhmät.

Tapahtumaan valmistauduttiin järjestämällä rukousketju: seurakuntalaiset varasivat rukouskalenterista itselleen sopivan päivän. Ketjuun oli mahdollista osallistua myös pienryhminä.

Tilaisuuksista tiedotettiin monipuolisesti. Ristin Voiton liitteenä ilmestyneessä Suurin ilo -lehdessä lukijoita haastettiin kysymällä, onko ilo matka vai määränpää. Seurakuntalaiset jakoivat lehteä ystävilleen ja tutuilleen. Paikallislehti Forum24 taittoi ja painatti Suurin ilo -lehden Pudasjärvelle, Kiiminkiin, Haukiputaalle, Iihin ja Kempeleeseen. Tapahtumaa pidettiin esillä myös Radio Pookin ja mainostaulujen kautta.

Jo ensimmäiseen Oulussa pidettyyn tilaisuuteen saapui paljon väkeä.

– Sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta saavutti ihmisten sydämet, ja monet halusivat tulla uskoon. Esirukouspalvelussa seurakunnan vastuunkantajat kohtaisivat kymmenittäin Jumalan apua tarvitsevia lähimmäisiä, Oulun helluntaiseurakunnan pastori Pasi Markkanen kertoo.


Heikki Magga

Uutiset
18/2016

UutisetEpäonnistunut äiti tarvitsee armoa tuomitsemisen sijaan, tutkija muistuttaa.
UutisetVuosi sitten perustetussa Station-seurakunnassa Jokelassa pidettiin toissa viikonloppuna ensimmäinen kastetilaisuus, jossa kastettiin viisi eri-ikäistä uskovaa. Seurakunta oli täynnä, kun paikalla oli...
UutisetKirkkohallituksen tuet evankelis-luterilaisten kirkkojen kunnossapitoon jaettiin tänä vuonna eri tavalla kuin ennen.

Kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitus uudistui vuonna 2016. Seurakunt...
UutisetJumalasta puhuminen ei kummastuta muslimitaustaista, mutta Kristuksen ovitustyö on hankalampi pala.
UutisetOulun ja Haukiputaan helluntaiseurakunnat sekä Hyvä Sanoma ry järjestivät Oulun seudulla viisi Suurin ilo -evankelioimistilaisuutta 27.4–1.5. Tilaisuuksissa puhui evankelista Marko Selkomaa. Musiikist...
UutisetKahdeksankymmentä virttä sisältävä Virsikirjan lisävihko sisältää muun muassa laulut Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Kahden maan kansalainen sekä Maksettu on velkani mun.

– Virsikirjan lisä...
UutisetUhkaavien tilanteiden taustalla on yleensä mielenterveysongelmia.
UutisetKansanedustaja Peter Östman (kd) vaatii, että Suomen ulkoministeriö ja ulkoministeri Timo Soini (ps) arvioivat uudelleen YK:n palestiinalaispakolaisjärjestön UNRWA:n rahoittamisen edellytykset. Östman...
UutisetJari Haukka arvioi viime viikolla kriittisesti edistyksellisinä itseään pitämiä piirejä blogissaan Kotimaa24.fi-palvelussa.

– Varsin usein ”liberaalit” kristityt ja ateistit korostavat oman aat...
UutisetEnemmistö yhdysvaltalaisista pitää esimerkiksi julkisella paikalla evankelioimista uskonnollisena kiihkoiluna.
UutisetÄsken 90 vuotta täyttänyt Englannin kuningatar Elizabeth II sanoo tuoreessa kirjassa, että Kristus on Kuningas, jota hän palvelee.

Kuningatar kiittää ihmisiä esirukouksista ja Jumalaa hänen jär...
UutisetNational Association of Evanglicals (NAE) julkisti viime viikolla tutkimuksen, joka osoittaa, että suurin osa Amerikan pienten evankelisten seurakuntien pastoreista kamppailee taloudellisten ongelmien...
UutisetKristillisen Breakpoint-sivuston kolumnisti John Stonestreet kysyy, miten säilyttää kristillinen maailmankuva nykyajassa.

”Tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka aistivat, että asiat ovat muuttuneet...
UutisetYksi suurimmista esteistä todelliselle seurakunnan kasvulle on huomion kiinnittäminen pelkkään jäsenmäärään. Surukseni olen nähnyt Suomessa sellaisia seurakuntia, jotka pitävät jäsenmäärää seurakunnan...
UutisetKoulutus mahdollistaa kunnon työn saamisen ja avaa tien Raamatun aarteiden äärelle. Suomalaiset ovat istuttaneet Länsi-Ukrainan romanikyliin muutoksen siemeniä.
UutisetHämeenlinnan naiset ovat hankkineet jo kaksitoista kaivoa intialaisiin kyliin.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan