Saarijärven helluntaiseurakunnan yhteydessä toimivan elokuvatyöryhmän Studio Majakan vuosi on ollut täynnä työn tulosten katselua. Maalis-huhtikuun vaihteessa ensi-iltansa sai Kristian-fantasiaelokuvan ykkösosa ja marraskuun lopussa toinen osa. Ennen joulua päivänvalon näkee vielä kolmas tuotos, lasten ja nuorten elokuva Santa Cruz.
Kaikki alkoi Iso Kirja -opiston TV-työn kurssilta vuosia sitten.
– Minulla ja Martti Takalolla oli visio, että olisi hienoa tehdä elokuva, joka pohjautuu kuuluisaan Kristityn vaellus -kertomukseen. Puolitoista vuotta sitten tartuimme tosissamme toimeen, Studio Majakan tuottaja Tarmo Moisio kertoo.
Studio Majakan ydintekijäporukassa on 15–20 henkilöä, ja se on tehnyt myös esimerkiksi Pikku7- lastenohjelmia. Pikku7:ää seurasivat Musasaluuna-ohjelmat, joiden hahmot seikkailevat myös 11. joulukuuta julkaistavassa Santa Cruz -elokuvassa.
Kokopitkät elokuvat eivät synny pelkästään muutaman kymmenen ihmisen ydinporukan voimin. Kristian-elokuvia on ollut tekemässä reilusti yli sata henkilöä. Leimallista elokuvaprojekteille on yhteiskristillisyys.
– Ei tämä olisi mahdollista, jos tätä eivät tekisi eri seurakuntien ja paikkakuntien kristityt yhdessä. Monenlaiset lahjat saavat tällaisessa toiminnassa olla käytössä, Tarmo Moisio toteaa.
Uusi tapa evankelioida
Kristian-elokuvaa on syksyn aikana näytetty lähes 30 paikkakunnalla. Kristian-elokuvissa pääosaa esittävä evankelista Miko Puustelli matkaisi mielellään nykyistä useamminkin seurakuntiin elokuvalevy mukanaan.
– Kontrasti Saarijärven katsojamääriin on ollut iso, vaikka kyllä muillakin paikkakunnilla on saatu yleisöä vähintään normaalikokoisen kokouksen verran. Mainostukseen panostaminen ja ihmisten henkilökohtainen kutsuminen on näkynyt aina heti, Tarmo Moisio kertoo.
Seurakuntien välinen yhteistyö vaikuttaa samoin myönteisesti katsojamäärään. Elokuva toimii myös ison tapahtuman ohjelmanumerona. Esimerkiksi Seinäjoella näytös oli osa Summerfest-kesätapahtuman ohjelmaa.
– Olemme ehkä tottuneet liikaa siihen, että puhe on se, mikä tuo herätyksen. Toivoisin, että Kristian herättäisi niin uskovia kuin ei-uskovia, elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja Martti Takalo sanoo.
Hän kiittelee kakkososan näyttelijöitä elokuvan teemojen, kuten narsismin, vihan ja pelon, taitavasta esille tuomisesta.
Vapaaehtoisporukan työtahdin kuunteleminen hengästyttää. Kristiania kuvattiin kerran kuussa perjantaina ja lauantaina. Sen jälkeen Takalo kirjoitti aina seuraavan kuvausjakson käsikirjoituksen ja ohjeisti puvustus-, maskeeraus- ja lavastusryhmät hoitamaan kaikki järjestelyt kuvauksia varten. Kuvauspäiviä oli niin Lapissa kuin Suomenlinnassa, Saarijärven maisemia unohtamatta.
– Se oli ydintyöryhmälle sellaista ammattimaista vapaaehtoistyötä. Kuvauspäivät olivat pitkiä ja intensiivisiä mutta myös kaiken vaivan arvoisia, Takalo kertoilee.
– Nyt on kyllä vähän tyhjä olo, kun prosessi on ollut mielen päällä jatkuvasti melkein kaksi vuotta.
Ei saarnaamista
Studio Majakan vuoden kolmas kokopitkä elokuva Santa Cruz on lasten ja nuorten seikkailuelokuva, jossa nuoret lähtevät etsimään espanjalaisten löytöretkeilijöiden kadonnutta aarretta.
Santa Cruzin ohjaaja Timo Rühlmann ylistää nuoria näyttelijöitään. Hän kehaisee, että ”kengännauhabudjetilla” tehty elokuva on ensimmäinen suomalainen länkkäri sitten 1970-luvun. Nuoria on ollut elokuvanteossa mukana käsikirjoitusvaiheesta asti. Elokuva on kuvattu Saarijärvellä
– Arizonan maisemat ovat netistä hankittuja videoita.
– Suurimmat menoerämme olivat ratsastustallissa käynti ja musiikkien hankinta elokuvaan, ohjaaja nauraa. Santa Cruzin nuoret näyttelijät ovat iältään kahdenkymmenen molemmin puolin.
– Ajattelin elokuvan tekemistä myös yhdenlaisena työmuotona nuorten parissa. Kaksi kuvauskesää olivat kaikille seikkailua. Viime kesänä kuvauksia tuli monelle jo ikävä.
Rühlmann toteaa seikkailun olevan myös elokuvassa isossa osassa. Sen sivutuotteena kerrotaan myös syvistä asioista lapsia ja nuoria puhuttelevalla tavalla. Elokuvaa kantaa myös isättömyyden teema.
– Toivon, että Santa Cruz pysäyttäisi lapsia ja nuoria ajattelemaan sitä, että elämä on muutakin kuin kännykkä. Koetan välttää saarnaamista: tarinasta pitää päästä jyvälle, vaikkei tietäisi hengellisistä asioista mitään.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...