Tampereen helluntaiseurakunnassa syyskuun puolivälissä
järjestetty solukonferenssi
kokosi pienryhmätoiminnasta kiinnostuneita.
Tampereella
on järjestänyt solukonferensseja kymmenen
vuoden ajan
– tämän vuoden teemana oli
Jokainen rakastaa. Pääpuhujana toimi
pastori Johan Forsbäck Fila
Helsinki -seurakunnasta.
Jokainen
kaipaa tulla
huomioiduksi
Johan
Forsbäck kertoi konferenssiyleisölle, että
hänen seurakuntansa on
joutunut kyseenalaistamaan joitakin
aiemmin tiedostamattomia
ajattelu- ja toimintatapojaan. Uskoville
voi olla esimerkiksi
vaikeaa kestää sitä, että
seurakuntaan ilmestynyt ihminen
ei ”käyttäydy oikein”, ja elämäntapakriteereistä
tehdään huomaamatta
joukkoon kuulumisen edellytys.
Prosessin pitäisi kulkea
toiseen suuntaan.
–
Muutoksen työ on se, mitä Jumala
tekee. Kun kannustamme ja
rakastamme toisiamme, me
myös muutumme.
Fila
Helsinki vaihtoi vuonna 2016
yhden sunnuntaitilaisuutensa kielen
ruotsista suomeen tavoittaakseen
helsinkiläisiä laajemmin. Lisäksi
Filan sunnuntaissa halutaan
huomioida erityisesti uudet
kasvot.
–
He ovat kunniavieraita.
Ennen
uudet kävijät livahtivat Filan
tilaisuuksista virallisen osuuden
lopussa, mutta nykyään vastuunkantajat
menevät juttelemaan
heille nimenomaan tässä
kohdassa.
–
Se on pyhä hetki, Forsbäck sanoo
teroittaen jokaisen ihmisen syvää
tarvetta tulla nähdyksi.
Solut
voivat tarjota myös
käytännön apua
Tampereen
näyssä solujen yksi tarkoitus
on luoda syvempiä suhteita,
jotka saattavat muuten jäädä
isossa seurakunnassa syntymättä. Konferenssissa
palvelleen solukoordinaattori
Veera Tillanderin mukaan
soluille onkin paljon
kysyntää. Vetäjät ovat seurakuntalaisia,
jotka koulutetaan tehtävään
kurssilla.
–
Voin todella suositella solua, jos
haluaa päästä kasvamaan hengellisesti
ja henkisesti, naissolua vetävä
Tillander kertoo.
–
Eniten koskettaa solulaisten rakkaus
minua kohtaan – että ovat
kerta toisensa jälkeen valmiita rukoilemaan
puolestani ja käytännössä
auttamaan asioissa.
Jukka ja
Tarja-Sisko Similä vetävät
avioparisolua, jossa pariskunnat alustavat
valitsemistaan aiheista
hengellisen kirjan pohjalta.
–
Solu on hyvin intiimi yksikkö, jossa
voidaan jakaa kipeitäkin asioita,
myös diakonina palveleva Jukka
Similä kuvailee.
Similät
näkevät soluissa potentiaalia täyttää
diakonisia tarpeita eri-ikäisten
parissa ja erilaisissa tilanteissa.
Heidän solunsa on
käynyt laulamassa vanhainkodissa Lempäälässä,
ja muuan nuorten
miesten solu on tarjonnut muuttoapua
tarvitseville.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...