Siperialainen takatalvi

Venäjän vähemmistökirkkojen uskonnonvapaus näyttää heikentyneen kuluneen talven ja kevään aikana merkittävästi. Sen ovat kokeneet nahoissaan varsinkin käännytystyöhön yhdistetyt ulkomaalaiset, mutta ilmapiirin kylmeneminen tuntuu myös paikallisseurakunnissa, kertoo ruotsinsuomalainen lähetysvaikuttaja Rauli Lehtonen.

Hänen mukaansa tilanne on selkeästi huonompi kuin Ukrainan kahden vuoden takaisen kansannousun alkaessa.

Ruotsalaisen Ljus i Öster -järjestön kansainvälisen työn johtajana työskentelevän Lehtosen tiedossa on tältä vuodelta toistakymmentä tapausta, joissa länsimaalainen aktiivikristitty on pidätetty sekä tuomittu sakkoihin ja karkotettu maasta.

Karkotettujen joukossa on muun muassa kaksi suomalaista ja ruotsalaista sekä ainakin saksalaisia ja Yhdysvaltojen venäläisiä. Toinen suomalaisista on helluntailainen.

Lehtosen mukaan suurin osa henkilöistä oli Venäjällä lähetystyössä tai aktiomatkalla ja oli palvellut joko julistustehtävissä tai evankelioinut kirkkorakennusten ulkopuolella. Osa oli kuitenkin pelkästään turistimatkalla.

– Tietojemme mukaan useissa tapauksissa syytökset olivat ainakin osin tekaistuja. Jotkut näistä henkilöistä oli jopa vastoin heidän omaa tahtoaan kuljetettu kielletyille alueille, jotta oli saatu aihe syyttää heitä.

Vastaavia karkotustapauksia on ollut aiemminkin, mutta vain satunnaisesti.

Lehtosen arvion mukaan Venäjällä on edelleen yli 300 hengellisessä työssä mukana olevaa ulkomaalaista protestanttikristittyä. Suurimman kansallisen ryhmän muodostavat ukrainalaiset; näin siitä huolimatta, että Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen jo satoja ukrainalaisia hengellisen työn tekijöitä on karkotettu tai painostettu lähtemään.

– Tällaiset tapahtumat saattavat kärjistää tulkintoja. Hyökkäys näyttää nyt kuitenkin tulevan Venäjän keskusjohdon taholta. Toiminta yritetään taas rajoittaa kirkon seinien sisäpuolelle, Rauli Lehtonen toteaa.

Arviointi vaikeaa

Venäjän uskonnonvapaustilanteen koko kuvan hahmottaminen on aina ollut vaikeaa. Maa on pinta-alaltaan ja väestömäärältään suuri, ja uskonnollisten vähemmistöjen yhteisöjä on runsaasti. Eri alueiden välillä on myös suuria eroja säädösten soveltamisessa. Aina jossakin on jokin ryhmä vaikeuksissa viranomaisten kanssa.

Suomessa Venäjän uskonnonvapauden arvioimisen haasteellisuus on näkynyt siinä, miten eri tavoin eri lähetysjärjestöt ovat tilannetta kuvailleet. Isoja kaupunkimissioita venäläisseurakuntien kanssa järjestänyt tunnustustenvälinen IRR-TV on 2000-luvulla ennakoinut moneen kertaan, että tavanomaisen seurakuntatyön aika on Venäjällä päättymässä. Helluntailaiset Avainmedia ja Fida ovat korostaneet Venäjän-työn mahdollisuuksia, ja luterilaisten lähetysjärjestöjen arviot sijoittunevat pääosin siihen välille.

Laajempaa keskustelua itänaapurin uskonnonvapaustilanteesta käytiin Suomessa viimeksi vuonna 2012, kun nuorisojoukko hävitti moskovalaisen helluntaiseurakunnan kirkkorakennuksen – miliisien suojeluksessa.

Seurakunta on osa Venäjän Helluntaikirkkoa, ja kirkon johdon lausunnoissa tuhoa pidettiin lähinnä yksittäistapauksena, jossa seurakunnan ja viranomaisten pitkäaikainen kiista purkautui väkivaltaisena ylilyöntinä.

Vielä seuraavana vuonna Ristin Voiton haastattelema liikkeen kakkosmies piti kotimaansa uskonnonvapaustilannetta vakaana.

Toki yhteisöjen toimintavapaus oli jo silloin heikentynyt merkittävästi 1990-lukuun verrattuna: esimerkiksi mediaevankeliointi ja missiotapahtumien järjestäminen oli vaikeutunut ja ovet kasarmeille, vankiloihin ja sairaaloihin pääosin sulkeutuneet. Silti kirkon tuhon kaltaista brutaaliutta on kaiken aikaa ilmennyt myös eiuskonnollisia toimijoita kohtaan.

Kuulusteluja ja urkintaa

Hengellistä toimintaa harjoittavat ulkomaalaiset tarvitsevat Venäjällä niin sanotun uskonnollisen viisumin. Sen voi saada, jos jokin rekisteröity seurakunta tai järjestö kutsuu henkilön auttamaan hengellisessä työssä ja jos viranomaiset suostuvat vahvistamaan kutsun.

Rauli Lehtosen tietojen mukaan kaikilla karkotetuilla tätä viisumia ei ollut. Aiemmin viranomaiset eivät kuitenkaan yleensä ole välittäneet uskonnollisen viisumin puuttumisesta, kuten Venäjällä ei välitetä monista muistakaan lakipykälistä.

– Nyt käytäntö on selvästi muuttunut, ja näyttää siltä, että Moskovasta on tullut sitä koskevia ohjeita. Myös se, että ulkomaalaisten karkotuksia on tapahtunut lyhyen ajan sisällä eri puolilla maata, viittaa keskushallinnon käynnistämään kampanjaan, Lehtonen sanoo.

– Joillakin alueilla on lisäksi alettu vaatia erillistä niin sanottua lähetyssaarnaajaviisumia. Siitä, onko viisumien saaminen sinänsä kiristynyt, ei vielä ole tietoa.

Evankelisten seurakuntien ja järjestöjen arjessa ilmapiirin muutos näkyy muun muassa turvallisuuspalvelu FSB:n kuulustelukutsujen lisääntymisenä vuoden 2015 alkupuolelta lähtien.

– Kuulusteluissa on keskitytty erityisesti siihen, mitä länsiyhteyksiä yhteisöllä on, mistä se saa rahaa ja mitä vastapalveluksia sen odotetaan tekevän. Kuulusteltuja on myös uhkailtu.

– Lisäksi tiedetään tapauksia, joissa seurakuntalaisia on varjostettu tai heidän puhelujaan on  kuunneltu ja sähköpostejaan urkittu. Viimeksi mainittu tulee esille kuulusteluissa, kun viranomaiset kysyvät asioista, joista he eivät muuten voisi olla tietoisia.

Yhä useammat kaupungit ovat niin ikään tehneet päätöksiä olla vuokraamatta julkisia tiloja uskonnollisille vähemmistöille tai olla myöntämättä näille tontteja.

Länsikontakteihin liittyvä epäluulo on vaikeuttanut myös kristillisten toimijoiden taloudellista tukemista ulkomailta.

Jo ennen Ukrainan sotaa Venäjällä astui voimaan laki, jonka mukaan ulkomailta rahoitusta saavien kansalaisjärjestöjen on rekisteröidyttävä ”ulkomaisiksi agenteiksi”, mikäli niiden toiminnan voi tulkita poliittiseksi. Viime vuonna agenttiajattelu ulotettiin koskemaan myös uskonnollisia yhteisöjä. Ulkomailta tulevan rahoituksen valvonta kiristyi entisestään.

– Ljus i Österin työssä tilanteen muuttuminen näkyy eniten siinä, että emme voi enää lähettää pankin kautta rahallista tukea kumppaneillemme, ellei ole virallisesti vahvistettuja yhteistyösopimuksia. Koska niiden saaminen on vaikeutunut, työ on mutkistunut, Lehtonen kertoo.

Sama koskettaa luonnollisesti myös suomalaisia lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestöjä. Muilta osin järjestöjen työ näyttäisi toistaiseksi jatkuneen jokseenkin entisellään.

Esimerkiksi Avainmedia ja Fida tekevät tai tukevat Venäjällä Venäjän Helluntaikirkon evankeliointityötä, lähetyskoulutusta, juutalaistyötä, sukulaiskansojen parissa tehtävää työtä, lastenleiritoimintaa, terveyskasvatuskoulutusta sekä raamatunkäännöstyötä.

Lehtosen mukaan raamatunkäännöshankkeiden jatkuvuutta turvaa se, että niitä tehdään yhdessä Venäjän ortodoksikirkon kanssa. Luterilaisten järjestöjen toimintaa helpottaa puolestaan se, että niiden kumppanin, Inkerin kirkon, asema on Venäjällä angloamerikkalaistaustaisia liikkeitä parempi.

Ukrainan esimerkki pelottaa

Keskeinen tekijä ilmapiirin kiristymisen taustalla onkin juuri länttä kohtaan tunnettu epäluulo – evankeliset uskovat on Venäjällä jo pitkään mielletty lännen liittolaisiksi – sekä Ukrainan tapahtumat.

Venäjän mediassa Ukrainan vuosien 2006 ja 2014 kansannousut on kuvattu laittomina lännen rahoittamina vallankaappauksina, joissa evankelisilla kristityillä oli aktiivinen rooli. Krimin miehitystä ja Ukrainan sisällissotaa seurannut ulkosuhteiden kiristyminen on vaikeuttanut evankelisen vähemmistön asemaa entistään.

– Viime aikoina Venäjän media on entistä vahvemmin kuvannut protestantteja lännen liittolaisiksi, joita tulee varoa ja vihata, koska he ovat vaarana maan turvallisuudelle. Tämä virheellinen, kielteinen käsitys on sitten viime kuukausina eskaloitunut eri tavoin, Rauli Lehtonen sanoo.

– Todellisuudessa protestanttikristittyjen osuus oli kummassakin Ukrainan kansannousussa äärimmäisen pieni.

Toinen, koko 2000-luvun jatkunut ja uskonnollisten vähemmistöjen asemaa heikentänyt trendi on ortodoksisuuden julkisen roolin vahvistuminen.

Uusvenäläisessä nationalismissa ortodoksisuus nähdään tärkeänä osana kansallista identiteettiä ja ”venäläisiä perusarvoja”. Kirkolle on annettu taloudellista tukea, ja sitä suosivia linjauksia on tehty esimerkiksi koulujärjestelmään. Lisäksi ortodoksien valta-asemaa ajavien tahojen ääni on vahvistunut esimerkiksi uskonnollisten vähemmistöryhmien
asioita hoitavassa valtion uskontoasiain tutkintaneuvostossa.

Evankelisten kristittyjen lisäksi suuria vaikeuksia on viime vuosina ollut muun muassa Jehovan todistajilla sekä joidenkin islamin suuntausten edustajilla.

Se, että ortodoksisuus itsessään on lopulta vain vallankäytön väline, näkyy Krimin miehitystä seuranneessa episodissa.

– Miehityksen jälkeen Venäjän johto olisi halunnut, että ortodoksikirkko siunaa alueen Venäjään liittämisen. Kirkko ei suostunut siihen, mikä kiristi välittömästi Kremlin ja kirkon välejä jopa niin, että Venäjän niin sanotut trollitehtaat alkoivat levittää kirkosta ja sen johtajista kielteisiä uutisia, Rauli Lehtonen kertoo.

Hyviäkin asioita tapahtuu

Jotta kuva ei olisi liian mustavalkoinen, on muistettava, että myös evankelisten yhteisöjen kannalta myönteisiä asioita tapahtuu edelleen: seurakunnilla on sosiaalityöhön liittyvää yhteistyötä viranomaisten kanssa, kokoontumistiloihin liittyviä lupa-asioita järjestyy, ja uusia seurakuntia on edelleen mahdollista rekisteröidä.

IRR-TV raportoi huhtikuussa, kuinka Venäjän viranomaiset ovat antaneet evankelisille yhteisöille luvan juhlia näyttävästi nykyisen venäjänkielisen raamatunkäännöksen 140-vuotispäivää. Kreml antoi hankkeeseen jopa nimellisen rahallisen tukisumman.

Yksi osoitus seurakuntien toimintavapaudesta on myös Venäjän Helluntaikirkon Vuosi Jeesukselle -evankeliointikampanjan jatkuminen ilman sanottavaa viranomaisvastustusta. Vuodesta 2010 lähtien kampanjan evankeliointiryhmät ovat vierailleet yli 19 000 kylässä ja asutuskeskuksessa ja henkilökohtaisesti puhuttaneet yli kahdeksaa miljoonaa ihmistä. Heistä jo noin kolme miljoonaa on rukoillut pelastusrukouksen. Uusia, orastavia seurakuntia on syntynyt yli tuhat. Kehittyipä Venäjän uskonnonvapaustilanne tulevaisuudessa mihin suuntaan tahansa, Vuosi Jeesukselle -hanke ja esimerkiksi baptistien samantyyppiset evankeliointiponnistukset ovat kaiken tukemisen arvoisia, Rauli Lehtonen sanoo.

– Ehkä Venäjän viranomaiset todellisuudessa pelkäävätkin juuri evankeliumin muuttavaa voimaa.


Heikki Salmela

Lännen liberaaliteologian varjo

Uusi piirre venäläismedian uskontojournalismissa on kaikkien protestanttikristittyjen yhdistäminen joidenkin läntisten kirkkojen liberaaliin seksuaalietiikkaan, Rauli Lehtonen kertoo.

– Venäläisessä mediassa yksi evankelisia yhteisöjä vastustavista pääargumenteista on  nykyään se, että juuri nämä ovat niitä, jotka haluavat lähetystyöllään tietoisesti romuttaa Venäjän kristillisen moraalin ja avioliiton eivätkä usko Raamattuun.

– Lehtien lukijat eivät osaa erottaa lännen kristillisen kentän näkemyseroja ja uskovat nämä väitteet. Tällä tavoin esimerkiksi Pohjoismaiden luterilaisten kirkkojen liberaalit raamatuntulkinnat ovat käytännössä sulkeneet Raamattuun uskovien evankelisten kristittyjen ovia Venäjällä, Lehtonen pahoittelee.

Kuka

Rauli Lehtonen
» idäntyöhön keskittyvän tunnustustenvälisen Ljus i Öster -järjestön kansainvälisen työn johtaja, Ruotsin helluntailiikkeen lähetystyön ohjausryhmän jäsen ja suomalaisen Avainmedian hallituksen asiantuntijajäsen
» vuodesta 1973 noin 200 matkaa entisen Neuvostoliiton maihin
» vuonna 1903 perustettu Ljus i Öster tukee ja varustaa entisen Neuvostoliiton alueen kristillisten seurakuntia, vainottuja kristittyjä, lähetyskouluja, raamatunkäännöstyötä sekä seurakuntien istuttamista

Mikä

Neljän virallisen uskonnon Venäjä
» Venäjän lainsäädäntö määrittää maan ”kansallisiksi uskonnoiksi” kristinuskon, islamin, buddhalaisuuden ja juutalaisuuden. Kristinuskolla tarkoitetaan laissa käytännössä vain ortodoksisuutta.
» Enemmistö 144 miljoonasta asukkaasta pitää itseään ortodoksina. Vain pieni osa harjoittaa uskoaan aktiivisesti.
» Evankelisiin liikkeisiin arvioidaan kuuluvan yhteensä vajaa miljoona kastettua jäsentä. Suurimmat yhteisöt ovat Venäjän Helluntaikirkko ja Baptistiliitto. Lisäksi on neljä muuta helluntai-karismaattista yhteenliittymää sekä muun muassa luterilaisia yhteisöjä.