Keuruulainen Sami Nieminen on juuri lähtenyt vaimonsa Niinan kanssa kohti Yhdysvaltoja ja Killeenin kaupunkia Teksasissa. Hän kilpailee siellä klassisen voimanoston MM-kisoissa.
Nieminen on Aikamedian yhteistyöurheilija ja kirjoittaa kisareissustaan blogia Ristin Voiton verkkosivuille.
Niemisen sarjassa (74 kg) on kisoissa 17 kilpailijaa, kun kisoihin yhteensä osallistuu noin 900 urheilijaa. Keväällä Euroopan mestaruuden voittanut suomalainen puistelee päätään kysymykselle menestymispaineista. Hän keskittyy vain omaan suoritukseensa.
– Aina on vain parannettavaa. Kukaan ei saa kisassa hyvityspisteitä.
– Ehkä muutama prosentti suorituksesta on minun vastuullani, ja ainakin 98 prosenttia tulee Jumalalta, Nieminen lisää.
Mestaruus ratkeaa juhannuspäivänä
Teksasin kisat ovat Sami Niemisen 18. maailmanmestaruuskisat. Hän aikoi jo lopettaa kilpailu-uran, mutta aikaa sitten lähetyskonferenssissa eräs puhuja oli pyytänyt häntä tulemaan rukoiltavaksi ja sanonut näkevänsä Niemisen elämässä ”suuret urheiluareenat”.
– Viime vuonna ennen EM-kisoja Jumala puhui minulle Sanansa kautta, että kaikki hyvä, mitä meillä on, on taivaasta annettu. Voin luottaa siihen, että kaikki on hyvissä käsissä.
Maailmanmestaruus ratkeaa lauantaina 25. kesäkuuta Suomen aikaa kuudelta illalla.
ArtikkelitEpäilysten, pettymysten ja tappioiden hetkellä kokemus kastetuksi tulemisesta muistuttaa uskovalle, että hänet on otettu Jeesuksen omaisuudeksi.
UutisetElokuvantekijä Mel Gibson valmistelee teokselleen The Passion of the Christ jatko-osaa, joka keskittyy Jeesuksen ylösnousemukseen. Elokuvan työstäminen on vasta alkumetreillä, ja sitä tekee Gibsonin l...
UutisetToissalauantainen hyväntekeväisyystapahtuma Cotton Day Tampereen helluntaiseurakunnassa toimi kahteen suuntaan. Tapahtumassa jaettiin ilmaiseksi käytettyjä vaatteita ja tarvikkeita lapsiperheille. Sam...
Miten onHelluntaiseurakuntien musiikki ry on osoittanut seurakunnille kannanoton, jossa se huolehtii yhteisöjen tämänhetkisestä musiikillisesta tarjonnasta.
UutisetJyväskylässä järjestetty Tulisielu-konferenssi kokosi kesäkuun ensimmäiseksi viikoksi 170 nuorta aikuista yhteen. Konferenssissa eri opettajat käsittelivät hengellisen johtajuuden ja palvelun kysymyks...
UutisetJyväskylän ja Durhamin yliopistojen tutkimuksen mukaan varttuneet suomalaiset ovat musiikillisesti mollikansaa. Mitä enemmän ikävuosia, sitä useammin ihminen kokee surumielisen musiikin lohdulliseksi...
UutisetBrittipastori Mark Woods arvioi Christian Todayn kolumnissaan hengellistä nykymusiikkia. ”Siinä ei ole kyse Jumalasta vaan meistä – [se on] hyvältä tuntuvaa puppua, joka toimisi popmusiikkina, jos vai...
UutisetFloridalainen pienen kehitysvammaisen tyttären äiti Courtney Baker kirjoitti hiljattain koskettavan kirjeen häntä odotusaikana hoitaneelle lääkärille, joka suositteli heille raskauden keskeyttämistä l...
MielipideOlen lukenut kiitollisin mielin saamaani palautetta Ristin Voiton artikkelisarjasta (RV 16–18/2016), jossa käsittelin Suomen helluntaiherätyksen jäsenmäärän kehitystä. Kiitos kaikille, jotka ovat anta...
MielipideHelluntaiseurakuntien seuraavilla Syyspäivillä käsittelyyn tuleva aihe naisen asemasta ja palvelutehtävistä seurakunnassa on herättänyt paljon keskustelua ja mielipidekirjoituksia myös Ristin Voittoon...
MielipideOnko helluntaiseurakunnilla virallista kantaa siihen, voiko avopari olla seurakunnan jäsen, jolle moitteen sijaan annetaankin siunaus? Entä sallitaanko jatkuva juopottelu, ilman, että siitä annetaan e...
MielipideTunnen suurta velvollisuutta kirjoittaa aiheesta, joka on vaivannut minua jo viime vuoden ajan. Tätä aihetta sivuttiinkin jo Ristin Voiton teemanumerossa (RV 21).
KolumniAvasin ystävämme kodissa sanomalehden. Kyseisen aamun uutistarjonnasta mielenkiintoni herätti kolme erilaista mutta myös yhtäläisyyksiä sisältävää juttua.
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
PääkirjoitusHarveneva joukko suomalaisia taitaa muistaa, että vaikka juhannus on alun perin pakanallinen juhla, se on saanut nimensä Johannes Kastajasta. Keskikesän valon juhlaa vietetään kristillisissä kirkoissa...