Suomen Evankelinen Allianssi rohkaisee kristittyjä välittämään ympärilleen
evankeliumin toivoa nyt, kun ihmiset ovat huolissaan ja peloissaan
koronaviruksen takia.
– Koska sinulla on lähiviikkoina todennäköisesti enemmän aikaa
kotona, lue paljon Raamattua, SEA kirjoittaa tiedotteessaan.
– Etsi Jumalan lupauksia ja rohkaisua, jotta hänen rakkautensa
saa voittaa pelot, huolet ja hysterian. Luota kaikessa yksin Jumalaan.
Myös rukoukseen kehotetaan.
– Vietä aikaa rukouksessa maailmanlaajuisen tilanteen, koronatartunnan saaneiden,
terveydenhoitohenkilökunnan ja päättäjien puolesta päivittäin esimerkiksi kello
7 ja 19.
Kotonakin ollessa voi pitää yllä kontaktia toisiin.
– Soittele sukulaisillesi ja tutuillesi. Kysy ja kuuntele
ihmisten huolia koronaan liittyen ja kerro heille oman elämäsi esimerkein,
minkä turvan ja luottamuksen Jeesus antaa sinulle. Tarjoa rukousta heidän
puolestaan.
– Jaa sosiaalisessa mediassa linkkejä seurakuntien
nettitilaisuuksiin ja hengellisille sivuille, jotta ilosanomaa ja lohdutusta
etsivän on helppo löytää ne. Nyt ihmisillä on avoimuutta ja aikaa kuunnella ja
lukea Jumalan sanaa.
Suomen Evankelinen Allianssi kehottaa niin ikään noudattamaan
viranomaisten määräyksiä ja auttamaan viruksen torjunnassa vastuullisella
toiminnalla.
– Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja tahtoo, että kaikki
pelastuisivat. Hän kääntää myös pahan koronapandemian palvelemaan ikuista
hyväänsä, mutta on meidän kristittyjen tehtävä kertoa evankeliumi ihmisille,
SEA muistuttaa.
– Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan meidän
tulee rakkaudella ja hänen voimallaan todistaa rohkeasti Herrastamme. Hän
varjelee meidät kaikelta pahalta ja suojelee koko elämämme.
Suomen Evankelinen Allianssi on kristittyjen yhteysverkosto,
jossa suomalaiset kirkkokunnat, seurakunnat ja järjestöt vapaakristillisistä
liikkeistä luterilaisiin vahvistavat kristittyjen yhteyttä, edistävät
lähetyskäskyä ja toimivat yhteisenä äänenä.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...