Saavuttavan työn resepti
2020-luvulla poikkeaa takavuosista
Toiminnallisuus, diakonia ja vahva
näkyminen sosiaalisessa mediassa.
Nämä ominaisuudet yhdistävät Ristin
Voiton seurakuntiin tekemän kyselykierroksen mukaan niitä hengellisiä
tapahtumia, joilla suomalaisia saavutetaan 2020-luvulla.
Helluntaiseurakuntien kotimaantyön
järjestö Hyvä Sanoma ry:n evankelionnin koordinaattorin Pekka Perhon mukaan
niin sanottu kutsuevankeliointi, jossa ihmisiä pyydetään kadulta mukaan
varsinaisiin evankelioiviin tilaisuuksiin ja tapahtumiin on ”varmasti
vähäisempää kuin ennen, mutta sitä tehdään edelleen”.
– Varsinkin erityisten tapahtumien
kohdalla, kuten joulukonserttien ja suurempien tapahtumien kohdalla tätä on
jonkin verran.
– Suuri osa kutsumisesta on siirtynyt
sosiaalisen median puolelle. Tässä esimerkiksi Facebook-tapahtumat helpottavat
kutsumista tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
Mielikuvien mukaan seurakunnissa ei
järjestetä perinteisiä evankelioivia kokoussarjoja yhtä paljon kuin ennen.
– Tämä vaihtelee paikkakunnittain,
Perho sanoo.
– Joissakin seurakunnissa tapahtumien
määrät ovat vähentyneet merkittävästi, toisissa järjestetään edelleen
tavoittavia tapahtumia.
Esimerkiksi diakonian ja ruoanjakojen
yhteyteen järjestetyt hartaudet ja lyhyet tilaisuudet ovat koko 2000-luvun ajan
saavuttaneet kohtuullisen hyvin ihmisiä.
– Tämä on totta. Ruokajaon yhteydessä
järjestettävät lyhyet hartaushetket, konsertit ja evankelioivat tilaisuudet
ovat saaneet kiitosta kävijöiltä monella paikkakunnalla.
Helluntaiseurakuntien kasvu on ollut
vaisua 2000-luvulla, ja viime vuosina jäsenluvut ovat kääntyneet varovaiseen
laskuun.
Helsingin yliopiston käytännöllisen
teologian professori Jyrki Knuutila arvioi kotimaa24.fi -verkkolehdessä
(16.8.), että helluntaiseurakuntien herätyksen ajat sopivat silloiseen
maailmantilanteeseen.
– Oli ateistinen Neuvostoliitto, oli
monenlaisia profetioita. Odotettiin suuria herätyksiä. Ajallinen konteksti
houkutteli perimmäisten kysymyksien ääreen, Knuutila pohdiskeli lehdessä.
– Nykytodellisuutta Suomessa on
kristinuskolle välinpitämätön tai jopa kielteinen ilmapiiri. Elintasokin on
noussut. Asia ei enää houkuttele kuten ennen.
Helluntaiseurakunnat ovat pyrkineet
tiivistämään ja kehittämään evankelioivaa palvelutyötä
yhteysevankelistaverkostolla.
– Yhteysevankelistoille on kirjoitettu
uusi toimenkuva, joka tuo yhteysevankelistalle lisää vapautta toimia omista
vahvuuksistaan käsin, Pekka Perho kuvailee.
– Evankelistan ydinkutsumus on
saavuttaa ihmisiä, mutta tapoja tehdä se on yhtä monta kun on ihmisiäkin.
Mutta minkälainen on seurakunnan
tapahtuma, joka tavoittaa tämän päivän suomalaisia?
– Sellainen, jossa löytyy tekemistä
perheen pienimmille toimii todella hyvin.
– Pomppulinnat, hattarakoneet,
pehmisten jako ja mukaansa tempaava musiikki tuovat perheitä paikalle
kesäaikaan. Syksyllä ilmapallot, temppuradat ja muu hauskanpito toimii
hienosti.
– Rekvisiitasta riippumatta,
lähtökohtana tulisi aina olla Jumalan rakkauden osoittaminen paikalle
tuleville. Kun armollinen ja rakkaudellinen kohtaaminen on kärkenä, avautuvat
sydämet kuulemaan lisää Jeesuksesta ja uskosta, Pekka Perho kannustaa.
Anssi Tiittanen
”Suomessakin tulee koko ajan uskoon ihmisiä”
Pastori-evankelista Miko Puustellin
mukaan ”siinä on aina siunaus, kun seurakunta lähtee liikkelle”.
Puustelli on viimeisen vuoden ajan
toiminut Lahdessa Kääntöpiiri-seurakunnan pastorina. Evankelioivalla työllä on
ollut tulosta: lauma on kasvanut neljästä kymmenestä jo sataan henkilöön.
Puustellin toimenkuvaan kuuluu
nykyaikainen katutyö: hän kuljeskelee ja kahvittelee Lahden torin seudulla
keskiviikkoisin ja torstaisin.
– Tilanteita tulee. Useimmiten heihin,
joiden kanssa olen saanut rukoilla ja jotka ovat halunneet tulla uskoon, on
kylvetty evankeliumia jo paljon vuosien aikana. Sitten on vain tullut se hetki,
että ihminen on valmis, Puustelli kuvailee.
Puustelli on halunnut luoda
tunnettuutta keskustassa kulkevien ihmisten parissa. Nykyisin vastaantulijat
tämän tästä moikkaavat evankelistaa.
Toinen kasvava evankelioinnin kanava
on ollut verkko. Puustellin isännöimissä Rukouskanava live
-facebook-kokouksissa on tullut koko ajan uskoon ihmisiä.
– Kyllä ihmisiä tulee nyt uskoon kaikkialla. Nyt olisi
vain lähdettävä liikkeelle, Puustelli rohkaisee. (AT)
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...