Te suljette meidät telkien taakse, ja me rakastamme teitä silti. -- Saatte olla varmoja, että meillä on voimia kestää kärsimyksiä kunnes koittaa se päivä, jolloin voitamme ja meistä tulee vapaita.
Elwood istuu lukitussa kopissa koulukodin yläkerrassa ja miettii Martin Luther Kingin sanoja. Hänet piestiin rangaistukseksi siitä, että hän kirjoitti ilmiantokirjeen poikakodin oloista – väkivallasta, hyväksikäytöstä, kuolemista. Pikkupojasta lähtien hän on odottanut niitä, jotka olisivat valmiita tarttumaan ”koko painollaan suureen vipuun ja kääntämään maailman asentoa.” Ketään ei tullut.
Colson Whiteheadin Pulitzer-palkittu romaani Nickelin pojat valottaa sitä todellisuutta, jonka keskellä afroamerikkalaisväestö eli pitkään.
Romaanin poika ei löydä lohtua Martin Luther Kingin sanoista. Kansalaisaktivistin, baptistipastorin työ on jäänyt kesken. Missä ovat sen jatkajat?
Vajaan vuoden päästä kirjan ilmestymisestä, 9. kesäkuuta, vietetään poliisiväkivallan uhrina kuolleen George Floydin muistotilaisuutta Houstonissa The Fountain of Praise -kirkossa. Sitä seuraavat suuret joukot ihmisiä ympäri maailman – yksistään NBC Newsin Youtube-kanavan kautta katselukertoja kertyy yli 1 300 000.
Tilaisuus alkaa Andrae Crouchin laululla The blood will never loose its power. Musiikki avaa väylän yhteiselle surulle, kanavoi tuskan avunhuudoksi Jumalan puoleen mutta myös toimintatarmoksi. Laulut vaihtuvat, tunnelma säilyy. Musiikki tempaa kuulijat mustan gospelin eri vuosikymmenten äänimaisemiin, liittää nykyhetken osaksi jatkumoa.
– Se ei ollut vain Floydin perheelle vaan laajemmalle kuulijakunnalle, sanoo musikologi Tammy L. KernodleChristianity Todaylle.
– Se oli myös viesti Amerikalle. Sukupolvesta ja kirkkokunnasta riippumatta se tarjosi samastumiskohtia.
Kun Black Lives Matter -mielenosoitukset loppukeväästä käynnistyivät, seurakunnat heräsivät asiaan hitaasti. Sittemmin monet pastorit ja uskovat yli kirkkokuntarajojen liittyivät marssijoiden joukkoon.
Yhdysvaltalaispastoreista melkein jokainen, 94 prosenttia, on sitä mieltä, että seurakunnilla on vastuu tuomita rasismi. Suurin osa, 62 prosenttia, kertoo seurakuntansa ottaneen kantaa George Floydin kuolemaan ja siitä seuranneisiin tapahtumiin. Näin kertoo Barna Groupin tuore tutkimus, Church Pulse Poll.
– On merkkejä siitä, että pastorit ovat avoimempia kuin koskaan puhumaan rasismista, sanoo Barna Groupin johtaja David Kinnaman.
Sen suhteen, tulisiko saarnoissa käsitellä ”poliittisia aiheita, kuten rotujen suhteita”, mielipiteet jakautuvat, kertoo Pew Research Centerin tutkimus. Afroamerikkalaisista protestanteista 62 prosenttia ja valkoisista evankelikaaleista 39 prosenttia katsoo tällaiset saarnat aiheellisiksi.
Aihe on jakanut mielipiteitä aiemminkin – jo Martin Luther Kingin aikana.
– Oli monia mustien seurakuntia, jotka vastustivat tohtori Kingiä ja muita [kansalaisaktivisteja] eivätkä halunneet olla liikkeen kanssa missään tekemisissä, sanoo chicagolaisen baptistiseurakunnan pastori Watson JonesChristianity Todaylle.
Vaikka nykyinen Black Lives Matter -liike ei ole lähtenyt liikkeelle seurakuntien piiristä, Jones näkee sen juurten silti ulottuvan takavuosikymmenten kristillisyyteen.
– Monet heidän tekemistään asioista ovat samoja, mitä pastorit ja uskolliset kristityt tekivät 50- ja 60-luvulla, jopa 70-luvulla. Mutta nykyistä liikettä eivät johda pastorit.
- Tämä liike ei saanut alkuaan kirkoista, rukouskokouksista, alttareilta, joilta olisi tulvinut ihmisiä kaduille.
Miksi näin ei ole? Jones näkee yhdeksi syyksi sen, että seurakuntaelämä ei ole enää yhtä keskeisessä asemassa afroamerikkalaisyhteisössä kuin ennen.
– Seurakunnalla on yhä paikkansa siinä, mutta se ei ole välttämättä enää niin keskiössä.
– Oli aika, jolloin seurakunta oli ainut instituutio, joka meillä oli. -- Nyt on paljon enemmän muita kokoontumispaikkoja.
Yhdysvalloissa afroamerikkalaisten sitoutuminen kristillisyyteen on silti edelleen huomattavan korkea. Afroamerikkalaiset lukevat Raamattua enemmän kuin mikään muu ryhmä Yhdysvalloissa ja paljon muita todennäköisemmin pitävät Raamattua auktoriteettiasemassa. Näin osoittaa Pew Religious Landscapes -tutkimus.
Usko oli osa myös George Floydin elämää. Vankilasta päästyään tämä oli mukana kristillisen järjestön toiminnassa kotiseudullaan Houstonin Third Wardissa, mentoroi nuoria miehiä, toimi sillanrakentajana pastoreiden ja paikallisten yhteisöjen välillä.
Muistotilaisuus Houstonissa jatkuu.
– Rasismi ei alkanut meidän elinaikanamme, mutta rasismi voi päättyä meidän aikanamme, haastaa pastori Steve Wells.
– Rasismin kukistaminen edellyttää rakkautta, joka on suurempi ja vahvempi kuin pelko. Vain Jeesus tarjoaa meille sellaista rakkautta.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...