Radiosarja reformaation vaikutuksista

Radio Deillä alkoi 44 jaksoa käsittävä Armo 2017 -ohjelmasarja, joka kertaa reformaation historian pääkohdat ja arvioi uskonpuhdistuksen vaikutuksia Suomessa sekä kansainvälisesti.

Toimittaja Martti Pyykösen Kirkon mediasäätiön tuella toteuttamassa sarjassa ääneen pääsevät lukuisat asiantuntijat, Lutherin lailla armon olemuksen kanssa painiskelleet teologit ja armonkerjäläiset.

Ohjelmat lähetetään torstaiaamuisin kello yhdeksän sähkeuutisten jälkeen ja uusintana samana päivänä klo 13.05. Ne voi myös kuunnella nettiradiosta www.radiot.fi sekä jälkikäteen Radio Dein ohjelma-arkistosta.

Muut
2/2017

MuutKirjailija, toimittaja Jukka Mäkinen on tapansa mukaan tarttunut aiheeseen, joka haasteellisuudessaan ei ole kirjallisuuden lajeista suinkaan helpoimpia. Kyse on elämäkerrallisesta teoksesta – vieläpä...
MuutPyhän Hengen tuli on keskeinen osa tervettä hengellisyyttä. Raamatullinen koettelu puolestaan pyrkii ennen muuta löytämään sen, mikä on hyvää.
MuutYstäväni Martti kuuluu niihin maan hiljaisiin, jotka eivät pidä paljon ääntä itsestään. Hän puhuu mieluummin teoillaan eikä odota toisten huomiota tekemisilleen. Martti on vaatimaton ja hiljainen puur...
MuutSyöpään kuolleen formulalääkäri Aki Hintsan tytär Lotta Näkyvä muistelee isäänsä (Me Naiset 52/16).

”Lapsuudessani perheemme asui Etiopiassa kahteen otteeseen isän lähetystyön takia. Siellä isä...
MuutHarri Kröger sain sydämeensä Israel-rakkauden heti uskoontulonsa jälkeen. Se on siivittänyt juutalaistyön asiantuntijan elämää.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan