”Suojelen sua
kylmältä, karkotan pois pimeän, villipedot varokaa, vaarallinen vastus oon…”
Yksinkertaisella rummun säestyksellä esitetty laulu vie
katsojat jouluevankeliumin paimenten pelottavaan työympäristöön, Juudean
öiselle kedolle. Viiden näyttelijän esitys on täynnä kokonaisvaltaista
ilmaisua: puhetta, liikettä, laulua ja esitystilanteessa tuotettuja ääniefektejä,
jotka synnyttävät katsojassa aivan uusia oivalluksia tutusta
joulukertomuksesta.
Jyväskylän kulttuuritila Omenapuussa on menossa Torstaiteatterin
Paimenet-näytelmä, jonka temaattinen sisältö nousee Luukkaan
evankeliumin toisen luvun tekstistä.
– Havahduin sitä lukiessani yhteiskunnallisten valtaroolien
ja niiden vastakohtien olemassaoloon, Torstaiteatterin ohjaaja Mika
Lahtinen sanoo.
– Tekstissä minua koskettaa erityisesti se, että ilosanoma
Jeesuksen syntymästä ja viesti muutoksesta tuli ensiksi valtahuoneistojen
ulkopuolelle – paimenten inhimillisen epävarmuuden, huono-osaisuuden ja
pelkojen keskelle.
Ei valmista käsikirjoitusta
Vaikka esitys alkaa perinteisellä enkelin ilmoituksella
Jeesuksen syntymästä, tarina ei jatku tavanomaisen koulunäytelmän tavoin vaan
alkaa availla tekstistä kumpuavia kokemuksia ja mielikuvia. Näytelmällä ei ole
valmista käsikirjoitusta. Näyttelijät, jotka ovat tulleet vapaaehtoisesti
ryhmäprosessiin mukaan, ovat tuoneet tekstin pohjalta omat ajatuksensa ja
kokemuksensa lopulliseen tarinaan.
Näytelmä kertoo vaihtuvien tilanteiden ja roolien kautta ihmisten
peloista ja pärjäämisestä. Yöllä laumaansa vartioivien paimenten ja
yhteiskunnallista valtaa pitävien maailmasta ajatus siirtyy kuin huomaamatta
nykypäivän ihmisten omiin kokemuksiin. Ja se on tarkoituskin.
Tekstin yhteistä avaamista
Jyväskylän Torstaiteatteri aloitti toimintansa vuonna 2006,
kun Mika Lahtinen innostui draamakasvatuksen opintoja tehdessään
ryhmäprosessin luovasta voimasta. Syksyllä 2017 Kansan Raamattuseuran
yhteydessä toimivan teatterin käyttöön saatiin kulttuuritila Omenapuu, joka sijaitsee
aivan Jyväskylän kaupungin keskustassa lähellä yliopistoa.
Torstaiteatterin ideana on tuoda valmiiseen
käsikirjoitukseen ja ohjaajakeskeisyyteen perustuvan teatterin rinnalle
teatteria, jonka lähtökohtana on Raamatun kertomusten ja omien kokemusten
vuoropuhelu sekä pienryhmissä tapahtuva tarinoiden jakaminen.
– Useissa Raamatun teksteissä on läsnä jokin ihmisyhteisö,
jota varten teksti on alun perin syntynyt, Mika Lahtinen huomauttaa.
– Siksi draama sopii erityisen hyvin kristillisten sisältöjen
tutkimiseen ja havainnointiin. Tekstiin liittyvä taustatieto yhdistettynä
ryhmän jäsenten omiin kokemuksiin tekee tekstistä elävää.
Teatteri – vaihtoehto puhujakeskeisyydelle
Torstaiteatteri on osa Kansan Raamattuseuran Tarinoiden majatalo
-hanketta, joka pyrkii tuomaan ilmaisun vaihtoehtoja puhujakeskeiselle
kristilliselle kulttuurille.
Lahtisen mukaan Raamattuseura on oivaltanut teatterin tärkeän
merkityksen kristillisen sanoman esillä pitäjänä. Torstaiteatterin lisäksi
tämä on näkynyt jo vuosien ajan esimerkiksi Vivamon Raamattukylän näytelmissä
ja Nukketeatteri Sananjalan toiminnassa.
Paimenet-näytelmää esitettiin Jyväskylässä ennen joulua yhteensä
kymmenen kertaa.
– Keväällä perehdymme Mooseksen lapsuusajan tapahtumiin
näytelmässä Mooseksen äiti, Mika Lahtinen lupaa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...