Tänä vuonna tuli kuluneeksi puoli vuosisataa siitä, kun eläkkeellä oleva Japanin-lähetti, kirjailija ja raamatunopettaja Mailis Janatuinen teki päätöksen lukea joka päivä Jumalan sanaa.
Tuo 16-vuotiaana tehty päätös on pitänyt, ja Janatuinen on ehtinyt lukea Raamatun läpi lukuisia kertoja.
– Se aika, jonka olen Raamatun äärellä viettänyt, ei ole mennyt hukkaan, hän vakuuttaa.
Lukioikäisenä ratkaisun Jeesuksen seuraamisesta tehnyt Janatuinen ei ole kokenut päivittäistä raamatunlukua lakihenkiseksi puurtamiseksi.
– Joka päivähän meidän on myös syötävä. Ruumis tarvitsee ruokaa, sielu Jumalan sanaa. Hengellinen elämämme kärsii nälkää, jos emme ravitse itseämme Jumalan sanalla.
– Raamatun lukeminen säännöllisesti on ennemminkin lainalaisuus, ihan niin kuin esimerkiksi se, että pariskunnan on keskinäistä yhteyttä ylläpitääkseen juteltava päivittäin. Lakihenkisyys taas on sitä, että yrittää pelastaa itsensä omilla teoillaan, Janatuinen linjaa.
Raamattu on totta
Mailis Janatuinen on vakuuttunut siitä, että Raamattu on totta.
– Luotan Raamattuun, koska olen kokenut sen voiman elämässäni, varsinkin kärsimysten ja omantunnontuskien keskellä.
Elämäntyönsä lähetys- ja raamattupiirityössä tehnyt Janatuinen muistuttaa, että Jumalan sana ei ole pelkkä sana. Raamatun sanat eivät välitä pelkkää informaatiota, ne välittävät myös Jumalan luomisvoiman.
– Kun Raamattu sanoo, että Jumala pitää sinusta huolen, se luo samalla sydämeen uskon, että Jumala todella tekee, mitä hän lupaa. Kun Raamattu vakuuttaa syntien anteeksiantamusta, niin samalla se myös synnyttää uskon syntien anteeksiantamukseen.
Janatuinen on saanut monesti eri lähetyskentillä todistaa Jumalan sanan uutta luovan ja muuttavan voiman: juopot lopettavat juomisen ja varkaat varastelun, toivottomat ja masentuneet saavat toivon, moraalittomat moraalin, ajelehtijat elämäänsä tarkoituksen ja rauhattomat omantunnon rauhan.
– Raamattu on voimallinen kirja, se puolustaa itse itseään. Kristittyjen pitäisi vain päästää Jumalan sana irti. Kun ihminen kuulee Jumalan sanaa, se vakuuttaa.
Tämän Janatuinen on nähnyt monta kertaa varsinkin Japanissa buddhalaisten parissa, esimerkiksi silloin, kun hän ohjasi äiti-lapsipiiriä, jossa kävi puolisen tusinaa buddhalaista rouvaa. Ryhmän ohjaaminen tuntui ensin jostain syystä kuin kivireen vetämiseltä.
– Äiti-lapsipiirissä oli mukana eräs nuori rouva, jonka anoppi oli halvaantunut. Kun miniä lauloi kotonaan piirissä oppimiaan virsiä, anoppi alkoi itkeä. Hän oli joskus nuorena käynyt kirkossa ja halusi nyt antaa elämänsä Jeesukselle sekä saada kasteen.
Keskusteleva ja evankelioiva raamattupiiri
Raamattua rakastava Janatuinen on luonut ilonsanomapiirimetodin, joka on levinnyt moneen maahan Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Ajatuksia ja keskustelua herättäviin valmiisiin kysymyksiin pohjautuva menetelmä sopii hyvin erityisesti pienryhmille, joissa on mukana ei-kristittyjä.
– Toisinaan raamattupiirit luisuvat keskustelukerhoksi, jossa luetaan kyllä teksti mutta jutellaankin sitten kaikesta muusta. Kysymykset tuovat ryhtiä kokoontumisiin ja varmistavat sen, että jokaisen kokoontumiskerran aikana opitaan Raamatusta jotain tärkeää.
Ilosanomapiirin kysymykset on tehty siten, että myös niiden, jotka eivät tunne lainkaan Raamattua, on helppo osallistua keskusteluun. Kysymykset perustuvat nimenomaan evankeliumeihin ja ovat tekstiin johdattavia sekä osanottajien omaa elämää peilaavia.
– Oivalluksen kautta asiasta tulee omaa tietoa. Oma oivallus pysyy mielessä silloinkin, kun toisten saarnat ja raamattutunnit ovat unohtuneet.
– Ilosanomapiirin kautta voimme ikään kuin esitellä Jeesuksen kristinuskosta vieraantuneille ihmisille. Pienryhmä on kautta historian ollut kirkon kasvun väline.
Janatuinen uskoo, että raamattupiiri vaikuttaa myös osanottajien omaan raamatunlukuun.
– Kun piirissä saadaan kokemus, että Jeesus astuu ulos Raamatun lehdiltä ja puhuu minulle henkilökohtaisesti, silloin häntä aletaan etsiä Raamatusta muulloinkin kuin raamattupiirissä.
– Raamattupiirejä perustamalla saadaan myös monen kristityn armolahjat käyttöön ja kasvamaan.
Raamattua kannattaa lukea kynä kädessä
Kun Mailis Janatuinen oli opiskelijatyössä Japanissa, paikalliset kristityt opastivat lähetystyöntekijää lukemaan Raamattua kynä kädessä. Neuvo tuli hyvään aikaan, sillä pelkkä tekstin lukeminen ei lähetystyöntekijää enää sytyttänyt.
– Niin yksinkertainen juttu kuin lukiessa syntyneiden oivallusten muistiin kirjoittaminen on auttanut minua Raamatun luvussa todella paljon.
Noista oivalluksista ja muistiinpanoista on syntynyt sittemmin noin 15 Raamattua selittävää teosta sekä lukuisia raamattupiirioppaita.
Janatuinen on huolissaan siitä, että nykyään niin monet kristityt sivuuttavat Jumalan sanaan paneutumisen ja juoksevat erilaisten ilmiöiden, kokemusten ja profetioiden perässä.
– Raamattuhan puhuu meille henkilökohtaisesti. Sitä paitsi miten osaat arvioida, mikä on Jumalan sanan mukaista ja mikä ei, ellet tunne Raamattua, hän kyselee . Kokenut raamatunopettaja painottaa, että on tärkeä lukea koko Raamattua.
– Raamattua on luettava kannesta kanteen. Jumalakuvamme muuttuu, jos luemme vaikkapa vain Psalmeja ja Uutta testamenttia, esimerkiksi Jumalan pyhyys unohtuu herkästi.
Janatuista itseään kiehtovat erityisesti Raamatun henkilöhistoriat.
– Ne puhuvat myös minusta itsestäni.
Kolme Raamatun tuntemuksen peruspilaria
Henkilökohtainen raamatunluku, Raamatun tutkiminen yhdessä toisten kanssa ja Jumalan sanan kuuleminen jumalanpalveluksessa ovat Janatuisen mukaan tärkeitä peruspilareita vahvassa Jumalan sanan tuntemuksessa.
Hän rohkaisee lukemaan Raamattua säännöllisesti, vaikkapa luvun päivässä.
– Lukiessa voi kysyä itseltään, mitä Raamatun kohta puhuu Jeesuksesta ja mitä vastauksia se antaa oman elämän ongelmiin.
Omien kokemustensa pohjalta Janatuinen opastaa lukemaan Raamattua kynä kädessä omia oivalluksia pohtien ja sitten vasta kommentaarien kera.
Lisäksi hän kannustaa osallistumaan raamattupiiriin tai perustamaan sellaisen itse.
– Jos käy hyvässä raamattupiirissä vuodesta toiseen, oppii jo paljon Jumalan sanasta ja Jumalasta.
Janatuinen on todennut, että uusia ihmisiä on usein vaikea saada mukaan raamattupiiriin, joka kestää ”koko loppuelämän”. Siksi hän vinkkaa, että piiri kannattaa käynnistää vaikkapa viiden kokoontumiskerran sarjalla.
– Jumalan sanan lukeminen on tärkeää, koska Jumala puhuu meille sanassaan. Jeesus on lihaksi tullut Sana, Jeesus on itse Sanassaan läsnä. Ihminen on hyvä pettämään itseään, mutta Raamattu on kuin peili, josta voi nähdä todelliset kasvonsa.
– Raamattu on lakia, joka on opettanut minulle, miten minun pitäisi elää. Se on myös evankeliumia, joka julistaa syntini anteeksi, vaikka en olekaan elänyt Jumalan tahdon mukaan.
Kuka
Mailis Janatuinen » koulutukseltaan englanninopettaja ja teologian maisteri » toiminut Lähetysyhdistys Kylväjän lähettinä Japanissa vuosina 1976–2003 sekä Opiskelija- ja Koululaislähetyksen lähetyssihteerinä Suomessa » asuu Espoossa » kehittänyt keskustelevan ja evankelioivan ilosanomapiirimetodin sekä kirjoittanut useita keskustelukysymyksiä sisältäviä oppaita, joita on käännetty monille eri kielille (www.ilosanomapiiri.fi) » kirjoittanut Japanin-lähetystä käsitteleviä kirjoja sekä useita Raamattua selittäviä teoksia » pidetty vierailija naistenpäivillä, joilla käsittelee erityisesti naisen kutsumusta eri Raamatun kertomusten pohjalta » opetusta on kuultu Radio Patmoksessa ja vuodesta 2013 lähtien TV7:ssa
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...