Piispainkokous pui kirkon suhdetta partioon – taustalla muun muassa partiolupauksen muuttaminen neutraalimmaksi
Suomen Partiolaisten uudistaessa partiolupausta siitä poistettiin viittaus Jumalaan. Partion pitkäaikainen kumppani, evankelis-luterilainen kirkko, reagoi muutokseen piispainkokouksen lausunnolla joulukuun alussa.
Lausunnossa piispainkokous ”toivoo, ettei peruskirjauudistus johda partion etääntymiseen kirkoista ja seurakuntien toiminnasta”.
Kirkon ja partion tämänhetkinen yhteistyösopimus on voimassa vuoden loppuun saakka. Uusi sopimus on luonnosvaiheessa.
– Piispainkokous pitää sopimusluonnoksessa hyvänä positiivisen uskonnonvapauden korostamista sekä sitä, että Suomen partiolaiset sitoutuu tarjoamaan jäsenilleen heidän katsomuksensa mukaista tunnustuksellista uskontokasvatusta, tiedotteessa todettiin.
– Tärkeää on huolehtia, että positiivinen uskonnonvapaus mahdollistaa kristittyjen partiolaisten hengellisen kasvamisen ja oman katsomuksen vahvistumisen partiotoiminnassa samalla, kun se avaa oven käydä syvempään dialogiin toisin uskovien kanssa, lausunnossa todetaan.
Partio tarvitsee kirkkoa kumppanina erityisesti katsomuskasvatuksen tukena, kuten tähänkin asti, partioneuvoston puheenjohtaja Pauli Engblom totesi Suomen Partiolaisten uutisessa aiheesta.
Kirkko on partiolle tärkeä työn mahdollistaja. Jopa 80 prosentissa suomalaisista lippukunnista se toimii taustayhteisönä. Hengellinen työ on pitänyt sisällään muun muassa hartauksia ja gospelkonsertteja.
Partio totesi vuonna 2019, että ”lupauksen Jumala-sana on osoittautunut partioon liittymistä estäväksi, koska se tulkitaan tarkoittavan ainoastaan kristinuskon Jumalaa”.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...