Vesi rummuttaa auton kattoon
moottoritiellä, eikä
sade hellitä edes perillä
Hausjärven Lavinnon kylässä, jossa
yhdeltä pihamaalta kantautuu
haitarin kutsuva ääni naapurustoon.
Juuri
naapureita Henry ja Sanna Hedman ovat
ajatelleet järjestäessään
pihakonsertin, jollaisia he
ovat pitäneet neljästi aiemmin.
–
Meillä on ollut täällä muun muassa
Suomalainen messu ja Kauneimmat
hengelliset laulut. Siihen
pyysimme naapureiltamme toiveita
heidän suosikkivirsistään, Henry
Hedman kertoo.
Konserttien
tarkoitus on madaltaa lähellä
asuvien ennakkoluuloja niin
romaneja kuin helluntailaisuutta kohtaan
ja kertoa ilosanomaa.
Tänään väkeä on kutsuttu
Mustalaismusiikin pihakonserttiin, joka
viedään läpi lähinnä oman
perhekunnan lahjakkaiden muusikoiden
voimin. Terassille katetulla
lavalla nähdään Henry
Hedmanin lisäksi muun muassa
Valfrid ja Tuula
Åkerlund sekä
nuoria laulajia ja muusikoita, joita
konsertin järjestävä Kanta-Hämeen
romaniyhdistys on
harjoittanut bändisoittoon. Osalle
heistä pihakonsertti on ensimmäinen julkinen
soittokeikka.
Vesi verotti väkeä
Musiikkielämyksessä
hevoslaitumen laidalla
on aineksia kesän huippuhetkeksi.
Ulkoilmatapahtumiin liittyy
kuitenkin melkoinen sääriski.
Kannattaako se ottaa? Henry Hedmanin mielestä jo maalaismaiseman
tuoman ilmapiirin vuoksi
kannattaa. Tosin nyt ensimmäistä
kertaa h-hetkellä tulee vettä.
–
Vähän harmittaa se, että sattui juuri
tällainen päivä, mutta olemme
varautuneet niin, että hankimme
kolme telttaa, ja niihin pitäisi
mahtua sellainen 80–100
ihmistä.
Tätä
luokkaa Hedmanien pihakonserttien väkimäärä
on viime kerroilla
ollutkin. Nyt pihaportista tulevien
kuulijoiden määrä pysähtyy reiluun
60:een.
Konsertti
avaa romanien historiaa. Hengellinen
ja maallinen sisältö
vuorottelee, jotta kuulijat voisivat
välttyä käännyttämisen kokemukselta.
–
Olemme huomanneet, ettei voi
lähteä vetämään täysin hengellistä musiikkia,
ellei ole jokin teema.
Olemmekin sotkeneet väliin
kauniita rakkauslauluja ja
maallisia lauluja, kuten Hortto Kaalojen
Ei kenenkään lähimmäinen, jossa
on aika vaikuttava sanoma.
Luottamus edellä
Henry
Hedman pitää pihakonserttia hyvänä
tapana tavoittaa maaseudun
asukkaita.
–
Vaikka olen evankelistasieluinen, olen
täällä oppinut, miten täytyy
toimia, kuten Raamattukin sanoo,
että olkaa älykkäitä ja
että viisas voittaa sieluja. Täällä ei
voi heti ruveta saarnaamaan, vaan
täytyy löytää ensin kontakti ihmisiin.
Sen jälkeen, kun saa luottamuksen,
on paljon helpompi keskustella.
Ennen kaikkea tulee olla
aito ihminen naapureille ja
rakastaa heitä.
Maaseutukulttuurissa
myös talkoohenki
on luonteva osa yhteisön elämää.
Nytkin pihakonsertissa oli
käytössä naapurien puutarhakalusteita,
ja moni heistä tuli
paikalle sadetta uhmaten. Toimivien
ihmissuhteiden johdosta yleisöä
saapui myös kauempaa.
–
Tunnen Hedmanit ja olen siksi
täällä, kertoo Janika Pohjola.
–
Olen ensimmäistä kertaa tällaisessa pihakonsertissa,
mutta olen
kyllä kuullut tätä musiikkia aiemmin
CD:ltä, hän mainitsee.
Sade
ei häirinnyt Pohjolaa, joka
oli varustautunut vetiseen iltaan.
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...