PEF-konferenssi: Eurooppa tarvitsee jälleen Jeesusta
Kaikista maanosista vain Euroopassa kristittyjen määrä laskee, ja 40:tä prosenttia maailman väestöstä ei ole edelleenkään saavutettu evankeliumilla. Näillä karuilla faktatiedoilla höysti Euroopan Helluntaiyhteisön PEFin lähetysjaoston suomalainen puheenjohtaja Rauno Mikkonen tervetulosanansa PEFin johtajuuskonferenssissa toissa viikolla Tukholmassa.
Konferenssin teema oli lähetyshenkinen ”Jesus4Europe and Beyond” – suomeksi: ”Jeesus Euroopalle ja yli Euroopan”. Tapahtuma palveli myös PEFin lähetysjaoston PEMin kokoontumispaikkana.
Tukholman Filadelfiakirkossa 8.–10. maaliskuuta järjestetty tapahtuma kokosi noin 250 osallistujaa. Suomalaisia paikalle oli saapunut noin parikymmentä, mikä oli enemmän kuin PEF-konferensseissa yleensä.
Enemmän omenapuita, enemmän omenia
Konferenssin ohjelma koostui pääsalin yhteisistä tilaisuuksista sekä yli 20 kanavasta. Pääsalin opetuksen keskiössä olivat seurakuntien perustaminen ja toimivan paikallisseurakunnan rakentaminen. Aihetta käsittelivät pastorit Ago Lilleorg Tallinnasta ja Friedhelm Holthuis Saksasta.
Seurakunnanistutustyötä tekevä Lilleorg korosti, että seurakuntien perustaminen on tehokkaampaa lähetyskäskyn toteuttamista kuin pelkkä evankelioimiskampanjoiden järjestäminen. Uudet seurakunnat tarjoavat enemmän ”sisääntulopisteitä” Jumalan valtakuntaan, niissä on enemmän elinvoimaa, ja ne myös valtuuttavat uusia johtajia.
– Mitä useampia ravintoloita, sitä useampi ihminen ruokailee ulkona. Mitä enemmän omenapuita, sitä enemmän omenoita, Lilleorg vertasi.
Friedhelm Holthuis jakoi seurakunnat viiteen ryhmään: taantuviin, pysähtyneisiin, kasvaviin, tuottaviin ja moninkertaistuviin. Intohimoisesti puhunut kasvavan seurakunnan pastori peräänkuulutti paitsi kasvua myös hedelmänkantoa.
– Kasvavat seurakunnat ovat ilmaisultaan moderneja mutta sanomaltaan konservatiivisia. Jokaisen opetuslapsen DNA:ssa tulisi olla halu tehdä lisää opetuslapsia.
Konferenssin ainoa naispuhuja päälavalla oli suomalainen Veera Hug, joka toimii PEMin operatiivisena johtajana. Hug haastoi unelmoimaan ja uskomaan Jumalan mahdollisuuksiin myös Euroopassa.
Nationalismin vaarat
Kanavissa suomalaisista puhuivat Fidan emeritustoiminnanjohtaja Arto Hämäläinen, Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen, Avainmedian toiminnanjohtaja Niilo Närhi, ruotsinsuomalainen lähetysvaikuttaja Rauli Lehtonen, Fidan lähetyskoulutusasiantuntija Ulf Strohben sekä Rauno Mikkonen.
Yksi kiinnostavista kanavista oli ”Nationalismi vai Jumalan valtakunta”, josta alusti Unkarin Helluntaikirkon apulaisjohtaja Imre Pinter. Pinter piti tärkeänä jokaisen maan oikeutta päättää omista asioistaan ja antoi tunnustusta tiukasta maahanmuuttolinjastaan tunnetulle Unkarin hallitukselle.
Alustus herätti keskustelua. Kuulijoiden joukosta todettiin, että nationalismin määrittely saattaa vaihdella aidosta kotimaan rakkaudesta kansalliskiihkoon. Sarajevolaispastori Slavko Hadzic oli yksi nationalismin vaaroista varoittaneista.
– Meidän tulee olla ensisijaisesti Jumalan valtakunnan kansalaisia, Hadzic muistutti.
Tulevaisuuden PEF
Konferenssin yhteydessä järjestettiin myös PEFin vuosikokous, johon osallistui noin 70 edustajaa 27 kansallisesta helluntailiikkeestä.
Vuosikokouksen merkittävin anti oli puheenjohtaja Pelle Hörnmarkin esittämä visio Euroopan Helluntaiyhteisön tulevaisuudesta ”perheenä” ja suhdeverkostona. Hörnmark haluaa purkaa organisaation haaraosastoja ja siirtää vastuuta enemmän alueellisille ja kansallisille toimijoille.
– Brysselin toimisto ei voi tehdä kaikkea. PEF ei itsessään ole visio vaan alusta visioille ja sille kovalle työlle, jonka täytyy ylittää rajat ja kulttuurit, Hörnmark hehkutti.
Vuosikokouksessa hyväksyttiin myös PEFin hallituksen julkilausuma avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona. Englanninkielinen dokumentti kiteytyy neljään C-kirjaimeen: Creation (luominen), Covenant (liitto), Community (yhteisö) ja Consummation (yhtyminen). Julkilausuman mukaan avioliitto saa mallinsa luomiskertomuksesta. Avioliitto syntyy, kun mies ja nainen lupaavat Jumalan ja todistavan yhteisön edessä rakastaa ja olla uskollisia toisilleen. Puolisoiden yhtyminen taas mahdollistaa lasten syntymisen maailmaan.
Ensi vuonna PEF-konferenssi pidetään Varsovassa Puolassa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...