Parlamentin rukousryhmä kasvoi Ruotsissa

Syyskuiset vaalit nostivat Ruotsin valtiopäiville aiempaa enemmän tunnustavia kristittyjä, Dagen-lehdessä arvioidaan. Kuva vaalikamppailun ajalta.
Syyskuiset vaalit nostivat Ruotsin valtiopäiville aiempaa enemmän tunnustavia kristittyjä, Dagen-lehdessä arvioidaan. Kuva vaalikamppailun ajalta.

Syyskuussa järjestetyt valtio­päivävaalit kasvattivat maan parlamentissa eli valtiopäivillä kokoontuvaa kristillistä rukous­ryhmää, uutisoi Dagen.

 

Keskiviikkoaamuisin yhtei­sen hartaushetkeen kokoontuva ryhmä on ehtinyt vaalien jälkeen kokoontua muutamia kertoja, ja osallistujamäärä on selvästi ai­empaa isompi, lehden haastatte­lema ryhmän puheenjohtaja Da­niel Bäckström kertoo.

 

– Se on myönteistä ja kivaa. Meillä on ollut hienoja ja isoja ko­koontumisia, keskustapuoluee­seen kuuluva Bäckström toteaa.

 

Hän ei kuitenkaan halua ker­toa julkisuuteen tarkkoja osallis­tujamääriä eikä sitä, minkä puo­lueiden edustajia tilaisuuksissa on käynyt.

 

Bäckström uskoo ryhmän kas­vun johtuvan siitä, että valtiopäi­villä työskentelevien keskuudessa on aiempaa enemmän tunnusta­via kristittyjä. Lisäksi kokoontu­misten sisältö on saanut osallis­tujilta hyvää palautetta.

 

Ryhmä on toiminut 1900-lu­vun alusta asti. Pastoreina ryh­mälle toimivat luterilainen Gita Andersson ja helluntailainen Niklas Piensoho.

 

 

Heikki Salmela



Uutiset
42/2018

UutisetKristillisen radiokanavan ohjelmiin tullaan mielellään myös kirkollisen kentän ulkopuolelta.
UutisetSyyskuussa järjestetyt valtio­päivävaalit kasvattivat maan parlamentissa eli valtiopäivillä kokoontuvaa kristillistä rukous­ryhmää, uutisoi Dagen.

Keskiviikkoaamuisin y...
UutisetUusi kyselytutkimus viestii yhteiskunnan nopeasta maallistumisesta.
UutisetDenis Mukwegella on tiivis kytkös Suomen ja Ruotsin helluntailähetystyöhön.
UutisetPuhujat tarjosivat niin vahvaa analyysiä, rohkaisevaa julistusta kuin ravistelevaa evankeliumiakin.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan