IK-opiston
syyslukukausi on jälleen alkanut elokuun puolivälissä. Keuruulle hakeutui noin
80 opiskelijaa.
Helteisen kesän jälkeen syksyn säät ovat alkaneet viiletä,
ja meneillään on sadonkorjuuaika. Luonnonvarakeskus arvioi heinäkuun lopulla
satonäkymien olevan heikot: kuivan ja kuuman kesän seurauksena on odotettavissa
tämän vuosituhannen pienin viljasato ja jo kolmas peräkkäinen huono
viljavuosi.
IK-opiston hyväksi toteutetaan jälleen perinteinen elokeräys,
mutta sille ei ole syytä asettaa nyt suuria odotuksia. Elokeräysalueet ovat
myös vuosien mittaan myös vähentyneet. Eloa kerätään enää lähinnä Keski-Suomessa,
Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Satakunnassa.
Tapa kohdata paikkakuntalaisia
Parkanon Helluntaitemppelillä tempaistiin sadonkorjuulounaan
merkeissä. Idea syntyi melko nopeasti muutamien ammattihenkilöiden mielissä.
Päätettiin koota tiimi, johon jokainen seurakuntalainen olisi tervetullut.
– Lähdimme toteuttamaan elokeräystä nollabudjetilla, kaikki
tehtiin talkoilla, seurakunnan aktiivi Armi Takala kertoo.
Kun sunnuntai 16. syyskuuta saapui, olivat pöydät täynnä uuden
satokauden herkullisia tuotteita. Monipuolinen lounas oli taitavasti ja
kauniisti aseteltu. Juhlavieraita oli noin 150.
– Puheensorinasta päätellen tunnelma oli kotoinen.
Taustalla soittivat Pohjanmaan reippaat Sela-gospelyhtyeen
miehet. - Monille ensikertalaisille saattoi tilanne olla yllättäväkin.
Herkullista ruokaa helluntaitemppelillä, koskettavaa musiikkia hyvässä seurassa
ja he saivat vielä kotiin luettavaa ja Selan levyn, Armi Takala kertoo.
Mukava potti Keuruulle
Seurakuntalaiset olivat jo etukäteen myyneet ruokalippuja
ja myös paikan päällä sai maksaa lounaan. Keittiöllä työskenteli iloinen
joukko.
Parkanolaisten idean polkaisi käyntiin Tarja Raiskio.
– Tämä on sitä, mitä halusimmekin: paljon ei-seurakuntalaisia
temppelissämme, hyvää ruokaa, koskettavaa hengellistä musiikkia ja kontakteja
ihmisten kanssa, Raiskio iloitsi.
– Toivomme. että tämä idea tarttuisi kaikkiin seurakuntiin.
Näin voisimme kaikki kantaa kortemme kekoon yhteisen opistomme hyväksi.
Parkanolaiset saivat kasaan mukavan elokeräyspotin, noin
2500 euroa.
– Tämä on meidän parkanolaisten osuus. Mikä olisi teidän
seurakuntanne lahjoitus, parkanolaiset kysyvät.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...