Aikamedia tarkistaa lehtien
tilaushintoja ja
uudistaa 1.2.2018 alkaen aikaisempia
alennuskäytäntöjä. Jatkossa
alennukseen ovat oikeutettuja vain
seurakunnat ja seurakunnan ilmoittamat palkalliset
työntekijät, Hyry-yhteisöt, Helluntaikirkon
tai Vapaakirkon pastorin valtakirjan
omaavat henkilöt, muiden kirkkojen
virassa olevat pastorit sekä Hyvä
Sanoma ry:n rekisterissä olevat senioriryhmän jäsenet.
–
Alennus on näille kaikille ryhmille sama
eli miinus 25 prosenttia. Hyry-yhteisöjen työntekijöiden
sekä muiden alennuksen piiristä
poistuvien henkilöiden kohdalta alennukset
puretaan 1.2.2018 lukien, Aikamedian markkinoinnin
ja tuotannon projektipäällikkö
Nina Kohvakka kertoo.
–
On tärkeää huomata, että alennusten poistuminen
koskee samalla tavalla myös Aikamedian
omaa henkilöstöä.
Uudet
hinnat voimaan tilausjakson
päätyttyä
Kohvakan
mukaan uutta alennuskäytäntöä sovelletaan
kaikkiin Aikamedian lehtitilauksiin sekä
kappaletavaratilauksiin niin Aikashopin
verkkokaupassa kuin Aikamedian asiakaspalvelussakin.
Vuoden
2018 alusta helluntaiseurakuntien työntekijöille,
vanhimmille ja työmuotojen johtajille
tarkoitetun Paimen Plus -lehden
tilaushintaa tarkistetaan. Hinta nousee
viisi euroa.
Myös
Ristin Voitto -lehden tilaushinta muuttuu
ensi vuoden alusta. RV:n kestotilaus nousee kolmella eurolla 106
eurosta 109 euroon.
–
Uudet hinnat tulevat voimaan
kunkin tilaajan tällä
hetkellä voimassa olevan
tilauskauden päätyttyä, Nina
Kohvakka täsmentää.
Hyvä Sanoma ja lastenlehti Jees ovat aikakauslehtiä, joiden
tilaushinnat säilyvät
samana. Alennukset koskevat
myös niitä.
Noste-lehti muuttuu ensi
vuonna uudeksi Verso-lehdeksi,
joka on sisällöltään laaja-alaisempi perhe-
ja kasvatusaiheinen julkaisu.
Lehden sisältö
palvelee erityisesti vanhempia,
kasvattajia ja
seurakuntien lapsityön toimijoita.
Toimitusjohtaja
Vesa Halosen mukaan
Aikamedia kehittää
uuden strategiansa
mukaisesti tuotteiden
sisältöä, laatua ja
erilaisia julkaisuformaatteja sekä
tehostaa samalla
kustannustoiminnan taloudellista
kannattavuutta.
–
Emme ole tehneet hinnantarkistuksia
moniin vuosiin, vaikka postimaksujen,
painokustannusten ja paperin hinta
on yleisen kustannustason mukana jatkuvasti
noussut. Nyt on oikea aika tehdä
nämä tarkistukset, Halonen sanoo.
Uudet
hintatiedot 1.1.2018
Ristin
Voiton paperilehti
kestotilaus
109 €
määräaikaistilaukset:
12
kk 117 €
6
kk 66 €
4
kk 37 €
Verkko-RV
kestotilaus
100 €
määräaikaistilaukset:
12
kk 109 €
6
kk 61 €
4
kk 34 €
Paimen
Plus
kestotilaus
25 €
Alennuskäytäntö 1.2.2018
alkaen
–
Hyry-yhdistykset, seurakunnat, seurakunnan ilmoittamat
palkalliset työntekijät, työntekijän
valtakirjan omaavat tai
Hyvä Sanoma ry:n senioriryhmään merkityt:
alennus –25 %
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...