Pääsiäisen aikana tapahtuu taas - Pandemia pilasi seurakuntien viime kevään, mutta nyt ollaan jälleen liikkeellä
Anssi Tiittanen
(29.3.2023) Monella on jo unohtunut, kuinka viime keväänä seurakuntien elämää hankaloitti omikron-muunnoksen nostattama koronan ”loppukiri”.
Poikkeusajan hiljalleen siirtyessä muistojen joukkoon seurakunnissakin eletään jälleen pääsiäisen aikaa, jolloin tapahtumia voidaan rajoituksitta järjestää.
Useissa seurakunnissa tilaisuuksia on pyhinä tihennetysti. Koululaisille on järjestetty muutamilla paikkakunnilla pääsiäisaiheisia kiertokävelyjä ja näytelmiä.
Alajärven helluntaiseurakunnan Arvokas-tapahtumassa kuullaan muun muassa Roope Laukkosta ja Niina Männistön talk show. Musiikissa on seinäjokelainen Ilta Music.
Arvokas on osa seurakunnan pitkää pääsiäisen nuorisopäiväperinnettä.
– Toivon, että perinne saisi jatkua, mutta olen halunnut miettiä, mitä annettavaa sillä on tähän aikaan ja vuoteen, nuorisotyöntekijä Joni Martikainen sanoo.
– Toivon, että kristilliset tapahtumat saisivat vielä nousta uuteen loistoon ja erityisesti nuorten kohdalla voitaisiin kokea yhteyttä näiden haasteiden keskellä, mitä meillä on.
Tapahtumakulttuuri on helluntaiseurakuntien piirissä heikentynyt takavuosista.
– Tekijät ovat tosi vähissä, ja meilläkin joudutaan kysymään sitä, että onko tämä vaivan arvoista. Joudutaan varmasti miettimään, kannattaako asioita tehdä vain sen takia, että niillä on kaunis historia ja ne ovat aikoinaan olleet hieno asia.
Alajärvelle odotetaan silti satoja nuoria.
Järvenpään Arkki-seurakunnassa luetaan pääsiäisen aikana Raamattu läpi ääneen. Maraton alkaa kiirastorstaina ehtoollisella. Kun ehtoollinen on vietetty, luku-urakka alkaa. 15 minuutin lukuvuoroja on voinut varata verkossa.
Samanlainen raamattumaraton järjestettiin Mäntsälän helluntaiseurakunnassa vuonna 2019.
– Lukuvuoroja oli 350, ja lukijoita oli noin sata. Innokkaimmat halusivat useamman vuoron, pastori Kari Muukka kertoo.
Mäntsälässä pastorina tuolloin toiminut Muukka kertoo varautuneensa siihen, että aamuyön vuorojen kanssa saattaisi tulla vaikeuksia. Toisin kävi: moni koki pääsiäisen ajan yöllisen sanantutkistelun innostavana ja tunnelmallisena.
– Aamuyön vuorotkin vietiin käsistä, niistä tuli suorastaan kilpailua, Muukka naurahtaa.
Viimeiset jakeet saataneen luettua pääsiäismaanantain aamuun mennessä. Järvenpääläisten urakkaa voi seurata reaaliajassa seurakunnan verkkosivuilla.
– Uskon, että seurakuntalaisten rakkaus Raamattuun vahvistuu tämän tempauksen kautta.
Boanerges-yhtye havistelee gospelin historianlehtiä parin vuoden välein. Yhtye esiintyy pääsiäismaanantaina Kouvolan helluntaikirkolla.
Mukana vanhasta kokoonpanosta ovat solisti Juhani Karvonen, kitaristi Tapio Lohikko ja kosketinsoittaja Reijo Vaurula. Avustavia muusikoita ovat mun muassa Leo Kunnas, Tommi Huuskonen ja Matti Volotinen. Yhtyeessä aikanaan kosketinsoittajana ja säveltäjä-sanoittajana toiminut Leevi Launonen vastaa illan sanallisesta annista.
Simon Kyreneläinen on vakiinnuttanut asemansa pääsiäisen ajan suosikkimusikaalina. Se koetaan näytelmänä tai konserttina nyt ainakin Kokkolassa, Lapualla, Tampereella ja Seinäjoella.
Musikaalin keskiössä on Jeesuksen ristiä kantaneen Simon Kyreneläisen kokemus.
– Simonista on vain vähän tietoa. Hänen osuutensa pääsiäisen tapahtumissa ruokkii mielikuvitusta ja antaa myös vapauden tarinalle, ohjaaja Terhi Gröhn avaa musikaalin suosion salaisuutta.
Säveltäjä Lasse Heikkilä on uudistanut käsikirjoitusta Seinäjoen toteutukseen. Näytöksiä on kolme – yksi Lapualla, kaksi Seinäjoella.
– Tekijät löytyivät pitkälti alueen seurakunnista. Kaikkiaan meitä on mukana kuutisenkymmentä, tuottaja Mika Roine kertoo.
Arvokas-tapahtuma la 8.4. Alajärven helluntaiseurakunnassa.
Järvenpään Arkki-seurakunnan raamattumaratonia voi seurata verkossa osoitteessa .
Simon Kyreneläisen erimuotoisten esitysten ajankohdat ja paikat Lasse Heikkilän kotisivuilla, ja
Boanerges Kouvolan helluntaikirkolla 2. pääsiäispäivänä 10.4. klo 18.
Pääsiäisenä Jees-lehti leviää hyvin
Jees-lehteä levitetään pääsiäisen alla paljon. Aikamedian kustantaman koululaislehden painos on viime vuosina ollut noin 15 000.
– Koulutyöntekijät ja seurakunnat vievät lehteä kouluihin, ja aika mukavasti koulut ovat lupia antaneet, mediamyyntisihteeri Maija-Liisa Ketoja kertoo.
Ketoja ottaa esimerkiksi Kainuun alueen, jossa muun muassa Kajaanissa, Paltamossa ja Kuusamossa on jaettu satoja lehtiä. – Koulutyöntekijä Saara Ojala on siellä käynyt kouluja läpi.
Lievestuoreella jaetaan 300 kappaletta, mikä alkaa olla jo varsin hyvä peitto kunnan koulujen oppilasmäärään nähden.
Satakuntaan jaetaan noin 2 000 lehteä. Alueella aktiivisesta koulutyöstä vastaa koulutyöntekijä Merja Mäkinen.
Lehtien jakamisen käytännöt vaihtelevat. Joissain kouluissa opettajat jopa jakavat lehtiä itse koululaisille ja käyttävät niitä opetuksen materiaaleina pääsiäisen alkuperäisestä merkityksestä puhuttaessa.
– Kannattaa kysyä kouluilta, haluavatko ne lehtiä, Maija-Liisa Ketoja kannustaa.
– Jees on hyvä väline niilläkin alueilla, missä ei tehdä aktiivista koulutyötä. Lehti kulkee myös repussa koteihin.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...