Olli Helenius tietää, kuinka unelmat toisaalta motivoivat, toisaalta raastavat rikki

Muusikko Olli Helenius, 49, kertoo olevansa kiitollinen, että on vuosien uran aikana päässyt toteuttamaan itseään ja olemaan taivaallisen työnantajan käytössä. 

– Jumala on antanut ihmeellisen periksiantamattomuuden. Olen kuin pikkupoika, joka unelmoi. Haluan kokeilla kaikenlaista ja toteuttaa itseäni, musiikilla itsensä ja perheensä aina elättänyt Helenius kuvailee. 

Takavuosina Heaven Up- ja bass n’ Helen -yhtyeissä rumpalina tutuksi tullut, sittemmin eri yhtyeissä ja solistina kunnostautunut Helenius on kuitenkin joutunut maksamaan lunnaita lauluista kenties keskimääräistä enemmän. 

Miten vaikeuksista ja epäonnistumisista selvitään niin, että yhä uudelleen voi parin viikon päästä jo hymyillä peilille? 

Olli Helenius soittaa rumpuja Helsingissä Mäkelänkadulla sijaitsevassa treenikämpässä, jonka hän jakaa kolmen muun muusikon kanssa. 

– Aika harvasta kämpästä täällä kuuluu enää bändien ääntä. Huomaa, että yhtyesoittaminen on vähentynyt, Helenius kuvailee kämppäkeskittymän tunnelmia. 

Heleniuksen soittotyyli on taloudellinen: kädet lyövät kevyesti mutta tarkasti. Pitkillä käsivarsilla varustetulla isolla miehellä on suurenkin rumpusetin keskellä hyvä tuntuma jokaiseen pintaan. 

Bass’n Helen -yhtyeen uudistuksellisuus 1990-luvulla liittyi vahvasti rumpuihin. Heleniuksen setti soi levyillä paljaana ja metallisena. Yhdessä basistien Petri Ryötin, Marko Nybergin ja Mikko Oinosen (nyk. Rothfors) kanssa bnh:n komppiakselilla syntyi jälkeä, joka rikastutti bändigospelia ja nosti koko genren musiikillista rimaa. 

Helenius teki 1990-luvulla visiitin Pohjois-Amerikkaan. Ovet tuntuivat avautuvan, ja hän pääsi alle kolmekymppisenä mukaan vuosituhannen vaihteen suurimman kristillisen yhtyeen DcTalkin taustayhtyeeseen. 

Työlupaa Yhdysvaltoihin ei kuitenkaan herunut. Pettynyt Helenius palasi rumpuineen Suomen räntäsateeseen. 

Satojen bnh-keikkojen jälkeen Helenius soitti vuosia sekulaarin läpimurtonsa tehneen Juha Tapion bändissä. 

– Se oli muusikolle vähän kuin päivätyö. Juhalla oli tasaisesti keikkoja, ja muusikko sai siitä rahat perheen menoihin. 

Helenius kuvailee Juha Tapion aikoja itselleen musiikillisen pelkistämisen vuosina. Vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä kiinnostavampana projektina näyttäytyi Heleniuksen kipparoima L-60°-yhtye, joka keikkaili Euroopassa ja jolla oli fanikerhot muun muassa Isossa-Britanniassa ja Meksikossa. 

Vuonna 2007 L-60°:lle oli avautumassa Englannissa 10 000 hengen festivaalien pääesiintyjän paikka. 

– Sillä viikolla oli todella kurja sää. Perillä keikkapaikalla Birminghamissa oli vastassa promoottori, joka kertoi, että koko tapahtuma oli peruttu sateen vuoksi. 

Vuonna 2011 Saksan-konserttimatkan päättyessä Helenius totesi Helsinki-Vantaalla, että voimat ulkomailla kiertämiseen olivat loppuneet. Se oli jälleen yhden unelman päätepiste. 

Heleniuksen taival Juha Tapion kanssa päättyi vuonna 2012. Heleniuksen laulama Nyt ja aina -hitti oli yksi kesän 2012 soitetuimpia kappaleita maan radiokanavilla. Levy-yhtiö halusi kuitenkin vielä antaa Heleniuksen ”arvon kasvaa”, eikä soololevyä julkaistu vasta kun tammikuussa. 

– Momentum oli jo mennyt silloin, Helenius toteaa nyt hymyillen. 

Seuraavat sinkut eivät enää saaneet vastaavaa nostetta. Helenius purki sopimuksensa ison yhtiön kanssa. 

– Ei sinne ole mielekästä jäädä roikkumaan, jos yhtiö ei panosta artistiin.  

Se oli kuitenkin askel ulos maailmasta, johon moni artisti pyrkii koko uransa ajan. Helenius tiesi, ettei paluuta olisi.  

Neljä vuotta sitten syksyllä Helenius saattoi istua aamupäivästä illan hämärtymiseen Esplanadin puistossa. Iso mies itki, loputtoman tuntuisesti. Avioliitto Hanna-Marian kanssa oli päättynyt eroon.  

– En halunnut olla se kaveri, joka menee kavereiden sohville avautumaan ja itkemään. Siellä oli monilla vaimo, lapset ja arki. 

Aikanaan parikymppisenä avioitunut Helenius oli yhtäkkiä sinkku. 

– Joskus vuosien saatossa olin saattanut miettiä, että miten koskaan voisin löytää enää ketään, jos ero joskus tulisi. 

Jokainen haaveilee uudesta alusta, Heleniuskin. Silmät avautuivat sille, että eronneita on ”markkinoilla” paljon. 

– Tämän ikäisellä ihmisellä on aina taustaa, se on vain hyväksyttävä. Ja joskus unelmat kariutuvat siihen, että toisen taustakuvio on niin vaikea, ettei suhteella ole mahdollisuuksia. 

– Ja on paljon kauniita ja upeita ihmisiä, jotka ovat sisäisesti aivan rikki. 

Olli Heleniuksen visiitti sinkkumaailmassa päättyi joulukuussa 2018. Facebookissa vastaan tuli Marja, joka kyseli pääkaupunkiseudun seurakuntameiningeistä. Helenius oli itse kotiutumassa River-seurakuntaan. 

Ylistysmusiikki oli kantanut vaikeina hetkinä, ja nyt rumpali nähtiin ylistysbändissä usein. 

– Kun näin Marjan ensimmäisen kerran, ajattelin, että en voi koskaan saada noin upeaa naista. 

Palaset loksahtelivat silti yksi kerrallaan kohdalleen. Ensimmäisistä treffeistä lähtien tuntui siltä, että asiaa oli muotoiltu isommissa käsissä jo pitkään. 

Kesäkuussa 2019 juhlittiin häitä. Heleniusten uusperheeseen kuuluu Ollin ja Marjan lisäksi yläkoulua käyvä Nora-tytär. Ollin tyttäret Karla ja Pinja opiskelevat ja asuvat jo omillaan. 

Olli Heleniusta voisi kuvailla ikuiseksi Uutta matoa koukuun -ihmiseksi. 

– Sen ajatuksen jalkoihin ei todellakaan pidä jäädä, että elämä on epäreilua, eikä kannata yrittää. 

Muusikon positiivinen ongelma on, että hän suhtautuu jokaiseen levytykseensä henkilökohtaisesti, uskoo kappaleisiin ja sitoutuu niihin. Viime vuosina hän on toiminut Tall Man Standing- ja Ocean Dark -projekteissa. Suomenkielisiä sinkkujakin putoilee, kun hetki tuntuu oikealta. 

Rumpalista kehkeytyi aikanaan laulaja. 

– Matka setin takaa eturiviin ei fyysisesti ole kuin pari metriä, mutta henkinen matka on pitempi. 

Haastatteluun saapuu sopivasti mukavaa kuunneltavaa tuottajalta. Tyylinä on 1980-lukuinen hardrock. 

Helenius kuulostaa laulajana vapautuneelta ja rohkealta. Jokainen julkaistu kappale on pala tarinaa ja pikkupojan ikuista unelmaa.

Anssi Tiittanen