Elokuun ensimmäisellä viikolla joukko eri-ikäisiä näkövammaisia ja heidän avustajiaan kokoontui leirille Evankelistakodille Vilppulaan. Moni saattaa miettiä, kuinka sokeat ja vahvasti heikkonäköiset selviävät talossa, jossa on paljon huoneita, rappusia ja kynnyksiä. Leiri oli kuitenkin jo toinen näkövammaisille tässä ympäristössä, joten osallistujat selvisivät hyvin.
Hyviä keskusteluja ja ehtoollinen
Leirin ohjelman oli valmistellut leiritiimi. Osallistujat toivoivat, että säät olisivat suosiolliset, ja onneksi näin olikin. Leiriläiset olivat jo tuttuja toisilleen ja jälleennäkeminen oli monelle myönteinen asia.
Ensimmäinen päivä aloitettiin rukouksella ja laululla. Pastori Jori Asikaisen pitämä raamattutunti johdatti leiriläiset syvällisiin keskusteluihin iltapäivän keskusteluhetkessä.
Monen leiriläisen mielestä leirin yksi kohokohta oli perjantaina rukouksen ja sanan yhteyteen järjestetty ehtoollishetki. Päivittäiset kävelylenkit Kalevi Marttalan johdolla taas pitivät huolta fyysisestä hyvinvoinnista, mikä loi hyvää vastapainoa istumiselle. Samoin myös uiminen ja saunominen oli suosittua. Leiriläiset pääsivät kokeilemaan kädentaitoja, kun Martti Heikkisen opastuksella opeteltiin punomaan rottingista pannunalusia ja pieniä koreja.
Moottoripyörän kyytiin
Iltoihin oli varattu rentouttavaa yhdessäoloa. Pihlaisten perhe Karstulasta musisoi torstai-iltana, ja perjantaina leiriläisiä odotti yllätysohjelma, kun pieni ryhmä Gospel Ridereita saapui moottoripyörineen leirille. Rohkeimmat pääsivät kokeilemaan moottoripyörän kyytiä.
Leirin vanhin osallistujaAnnikki Lehikoinen, 87, lähti rohkeasti moottoripyörän kyytiin ja sai kokea vauhdin hurmaa. Lauantai-iltana vietettiin nuotioiltaa rannassa ja taas jännitettiin, tuleeko ukonilma. Leiriläisten riemuksi pilvet hajosivat ja nuotioiltaa saatiin viettää laulaen ja makkaraa paistaen.
Leiriviikko onnistui yli odotusten. Leiriläiset saivat nauttia Evankelistakodin kodikkaasta, rauhallisesta ja hoitavasta ilmapiiristä – unohtamatta kodin maukkaita ruokia.
Erotessaan leiriläiset toivottivat toisilleen Taivaan Isän siunausta. Näkövammaiset tapaavat seuraavan kerran Evankelistakodilla pikkujouluissa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...