Myös muualta tullut kaipaa kohtaamista

Kristityksi kääntynyt turvapaikanhakija kertoo maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa seurakuntataustastaan käyttäen englanninkielistä termiä pentecostal (helluntailainen). Tulkki ei tunnista käytettyä ilmaisua ja kertoo haastattelijalle henkilön kuuluvan Pentti Koski -seurakuntaan.

Surkuhupaisa tapaus nousi esille Suomen Helluntaikirkon järjestämässä maahanmuuttajatyön seminaarissa Hämeenlinnan helluntaiseurakunnassa lauantaina 14. lokakuuta.

Seminaarin juontanut Helsingin Saalem-seurakunnan arabiankielisen työn pastori Muayad Namrood kertoi osallistuneensa tukihenkilönä moniin turvapaikanhakijoiden kuulemistilanteisiin. Niissä hän on toistuvasti joutunut pyydettynä auttamaan tulkkia, jolla on ollut vaikeuksia kääntää turvapaikanhakijan käyttämiä kristillisiä termejä.

Hassujen tulkkausten myötä mielekkäät uskonvakaumusta koskevat luonnehdinnat näyttäytyvät helposti kummallisina.

– Vaikka viralliset tulkit kilpailutetaan, kristityllä turvapaikanhakijalla on lupa pyytää, että hän saa kristityn tulkin, jos se suinkin on mahdollista. Tulkin toiminnasta on myös lupa valittaa, seminaarin puheenvuoroissa ohjeistettiin.

Toinen puhutteluiden ongelma-alue ovat kääntymyksen aitouden arvioimisessa käytetyt kysymykset ja vastausodotukset. Eräässä tapauksessa haastattelija oli kysynyt, mitkä ovat kristinuskon tärkeimmät opit ja periaatteet. Turvapaikanhakija oli vastannut asianmukaisesti luettelemalla omin sanoin Apostolisen uskontunnustuksen keskeisiä ydinasioita. Haastattelija ei pitänyt vastausta hyväksyttävänä.

Kristityksi kääntyminen ja siitä lähtömaassa seuraava vainon uhka ovat viime aikoina nousseet keskeiseksi turvapaikanhakijoiden esittämäksi turvapaikkaperusteeksi.

Helluntaikirkon maahanmuuttoryhmän puheenjohtaja Timo Kekolahti pitää mahdollisena, että maahamme vuosina 2015–16 tulleista yli 30.000 turvapaikanhakijasta kristityksi kääntyneitä on jopa noin kymmenen prosenttia.

– Viestejä kääntymyksistä tulee jatkuvasti eri puolilta maata. Kastettujen määrä on pienempi, koska seurakunnat eivät kasta suin päin. Silti oletan, että isossa pakolaisaallossa tulleista turvapaikanhakijoista on myös kastettu 1 500–2 000 henkilöä kaikki kirkkokunnat mukaan lukien.

Suurista luvuista huolimatta turvapaikanhakijat muodostavat vain pienen osan 2010-luvulla Suomeen muuttaneista ulkomaalaisista. Esimerkiksi avioliiton ja työn vuoksi tulleita on selvästi enemmän. Hämeenlinnan seminaarin pääaiheena olikin yleisesti seurakuntien varustaminen maahanmuuttajien kohtaamiseen. Päivän aikana tähän pyrittiin niin opetuksen kuin kokemusten jakamisen kautta.

Timo Kekolahden mukaan seurakunnissa tarvitaan kulttuurisen osaamisen kehittymistä. Toisten kulttuurien vähättelystä ja puolustautumisesta tulisi päästä hyväksymiseen, sopeutumiseen ja rinnakkaiseloon, joka läpäisee seurakunnan koko toiminnan ohjelmalehtisistä lähtien.

Samalla kun tämä parantaa seurakuntayhteydessä jo olevien maahanmuuttajien kotoutumista, se madaltaa uusien kristinuskosta kiinnostuneiden ihmisten kynnystä tulla mukaan tilaisuuksiin.

– Ongelmana lähes jokaisessa seurakunnassa on se, että maahanmuuttajatyö on ulkoistettu muutamalle ihmiselle. Silti kyse on asiasta, joka tulee vain voimistumaan ja jossa on seurakuntien tulevaisuus, Kekolahti totesi.

Yhteiselämän mutkattomuus edellyttää eri ryhmien välisten yhteyksien ja ystävyyssuhteiden kehittämistä. Olipa kyse kiintiöpakolaisesta, etnisen ravintolan työntekijästä tai ulkomaalaisesta opiskelijasta, moni maahanmuuttaja tulee selvästi yhteisöllisemmän kulttuurin keskeltä. Täällä suhdeverkosto kutistuu.

Joskus pelkällä hymyllä ja tervehdyksellä voi olla iso merkitys. Aito ystävä on jo aarre.

– Esimerkiksi suomalaismiesten ulkomaalaisista vaimoista monet ovat erittäin yksinäisiä, maahanmuuttajatyön asiantuntija Marja-Liisa Laihia evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksesta muistutti.

Seminaarissa kuultiin myös maahanmuuttajien omia kokemuksia. Ilmeni, että myös muualta tullut uskova joutuu työstämään asenteitaan suomalaiskristittyjä kohdatessaan. Hämeenlinnan helluntaiseurakunnan kongolaisryhmää johtavalla Ngenga Zukwalla oli kolme toivetta.

– Lähestykää meitä ihan kuin olisimme suomalaisia. Ottakaa jumalanpalveluksiin välillä reippaampia lauluja. Ja kun puhuja sanoo ”Halleluja”, vastataan siihen, seurakunnan vanhimmistoon tänä syksynä nimitetty Zukwa kannusti.

Marja-Liisa Laihia haastoi osallistujia pohtimaan myös isoja kysymyksiä: Keitä varten kristillinen seurakunta on olemassa? Mikä on sen tehtävä? Miten se voi yhteisönä olla osa Jumalan valtakuntaa? Mitä vieraanvaraisuus tarkoittaa seurakunnan elämässä?

Lisäksi hän rohkaisi kirkkoja lisäämään ekumeenista yhteistyötä. Ihmisten edun tulisi mennä kirkkokunnallisten intressien edelle.

– Kristityt maahanmuuttajat tarvitsevat myös omankielisen yhteisön. Jos meillä luterilaisilla ei ole tarjota heille sellaista, olemme saattaen ohjanneet uskoon tulleita teidän helluntailaisten piiriin. Jos me [eri kirkkoina] emme itse pysty huolehtimaan näistä ihmisistä, meidän pitää katsoa mahdollisuuksia muista kirkkokunnista.