Muut mediat 23/2016

Baptistiperheessä kasvaneen Sara Forsbergin Tea-äiti kannustaa tytärtään tavoittelemaan unelmiaan Hollywoodissa (Kodin Kuvalehti 11/16).

Tea tuki silloinkin, kun Sara ilmoitti muuttavansa Amerikkaan.

”Olen ehkä hullunkin luottavainen. En osaa murehtia. Haluan uskoa siihen, että taivaan isä pitää kaikesta huolen ja tietää, missä mennään.”

Tea muistaa keskustelun, jonka kävi Saran kanssa ennen tämän muuttoa. Sara nojaili keittiön tiskipöytään ja sanoi, ettei ole ihan varma, ajatteleeko uskosta samoin kuin äiti.

Tärkeintä on, että olet rehellinen itsellesi, vastasi Tea.

”Ei lapsi tee äitinsä ja isänsä uskolla mitään. Hänen on käytävä asiat läpi itsensä ja Jumalan kanssa. Ihmisen mieli on salattu ja monilokeroinen. Minusta lapsellekin on annettava tilaa epäillä uskoaan.”


Sulhanen antoi suurimman aarteen saadakseen juuri sinut, kirjoittaa Danielle Miettinen (Kotimaa 21/16).

Kristuksen ja seurakunnan suhdetta verrataan Raamatussa sulhasen ja morsiamen rakkauteen. Tänäkään kesänä ei vietetä sellaisia häitä, joissa sulhanen rakastaisi morsiantaan yhtä palavasti ja pyyteettömästi kuin Kristus kirkkoaan.


Antti Jääskeläinen oppi retriitissä, että lohduttomuuden tilassa ei pitäisi muuttaa päätöstä, jonka on tehnyt ollessaan lohdullisella mielellä (Sana 21/16).

Ignatiaaniseen spiritualiteettiin perehtynyt kirjailija Margaret Silf selventää tätä periaatetta mielikuvalla: kuvittele istuvasi veneessä, joka lipuu pimeän tunnelin läpi virtaavassa vedessä. Ei ole järkevää yrittää kääntää venettä silloin, kun pimeys alkaa tuntua sietämättömältä.

Kun tuska sumentaa näkökyvyn ja sielu on kuin yössä, on erityisen tärkeää pitäytyä valitsemassaan suunnassa. Jos kuljet keskellä pimeyttä, jatka kulkemista. Lohdutuksen aika kyllä tulee.


Kirkkoherra Petri Laitisen suunnittelemassa Rytmin ja ilon messussa esimerkiksi saarna kuultiin rap-muodossa (hs.fi 27.5.).

”Odotin kielteistä kirjoittelua, mutta sitä ei tullut. Tuntuu hienolta, kun voi tavoittaa ihmisiä, jotka ovat joskus eronneet kirkosta tai ovat muuten luokitelleet itsensä kristinuskon ulkopuolelle”, Laitinen sanoo.

Rajojen ylittäminen on Laitiselle tärkeää, mutta ei itsetarkoitus. Hänen seurakunnissaan kävijöiden määrä on noussut – se on hänelle palaute siitä, että oikeaan suuntaan on menty. ––

Vaikka maallistuminen on tosiasia, Laitisen mukaan kyse on enemmän siitä, että uusi aika ja sukupolvi tarvitsee uudet muodot uskonsa ilmaisemiselle.

”Hengellinen kaipuu on monessa povessa, sen olen työssäni huomannut.”