Evankelioivien
laulujen katoaminen tilaisuuksista, jumalanpalvelusmusiikin kapea-alaisuus,
ristiriidat ja vierauden kokemus sekä koulutettujen ammattimuusikoiden
siirtyminen tekemään musiikkia toisiin kirkkokuntiin. Nämä piirteet seurakuntien
musiikkielämässä huolestuttavat Helluntaiseurakuntien Musiikki (HSM) ry:n
vastuunkantajia.
Yhdistyksen
hallituksen kannanotto julkaistiin .
–
Yksipuolistuminen on näkynyt seurakuntien musiikkitoiminnassa jo jonkin aikaa.
Tyylin muutos ylistyspainotteiseksi on myös jakanut seurakuntakenttää aika laajalti
sekä yleisellä että paikallisella tasolla, diplomiurkuri ja HSM ry:n
hallituksen jäsen Matti Pesonen harmittelee.
HSM
ry:n hallitus toi huolensa esiin jo juhannusviikolla ilmestyneessä Paimen Plus -lehden artikkelissa, joka herätti jo
Juhannuskonferenssissa paljon keskustelua. Vastuunkantajat haluavat kuitenkin välttää
epäkypsää vastakkainasettelua äärinäkemysten, eri musiikkityylien ja
sukupolvien välillä. Sen sijaan lausunnossa on kyse kaikkien seurakuntalaisten huomioimisesta
ja musiikillisesta ”kotipaikkaoikeudesta” omassa yhteisössä.
Musiikin
ammattilaisetkin tuovat keskusteluun erilaisia näkökohtia. Helsingin
Saalem-seurakunnan musiikkityönjohtaja ja Kristillisen musiikkikoulun rehtori Piritta Poutala muistuttaa
helluntailiikkeen historiasta:
–
Jos katsomme 30–50 vuotta taaksepäin, silloinkin musiikki on ollut omalla
tavallaan yksipuolista. Monta kymmentä vuotta on laulettu enimmäkseen Hengellisenlaulukirjan
tai ”pitkän kirjan” lauluja, ja
pääosassa ovat olleet kuorot ja soittokunnat, Poutala huomauttaa.
Yksimielisiä
musiikkivaikuttajat ovat siitä, että seurakunnan musiikkitoimintaa tulee
aktiivisesti johtaa. Vastuu linjausten tekemisestä on viime kädessä pastoreilla
ja vanhimmilla.
Porvoon
helluntaiseurakunnassa musiikkitoimintaa koordinoiva Jim Hakola katsoo,
että seurakuntien tulisi nimetä joku johtamaan musiikkitoimintaa pastoreiden ja
vanhimpien alaisuudessa.
–
On hyvä, jos aloitteet, ehdotukset ja suunnitelmat tulevat musiikkivastaavalta
ja ne käydään sitten vanhimpien kanssa yhdessä läpi. Pastoreiden ja vanhimpien
roolina tulisi olla enemmän vastuunkantajien tukeminen kuin itse musiikkityön
tekeminen ja suunnittelu, Hakola ehdottaa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...