Murentaako uusi opetussuunnitelma kristillistä ihmiskäsitystä?

Ole rohkeasti mukana koulun arjessa, älä vain kauhistele, kannustavat kristityt opettajat vanhempia.
Ole rohkeasti mukana koulun arjessa, älä vain kauhistele, kannustavat kristityt opettajat vanhempia.
Koulujen syyslukukausi on käynnistymässä, ja sen myötä uudistettu perusopetuksen valtakunnallinen opetussuunnitelma (OPS) otetaan käyttöön.

Ohjeistusta on luonnehdittu entistä kokonaisvaltaisemmaksi ja lapsilähtöisemmäksi. Siinä painotetaan oppilaan aktiivisuutta, vuorovaikutteisuutta sekä yksilön hyvinvointia ja kasvua aktiiviseen kansalaisuuteen. Yhteiskunnalliset muutokset, kuten moniarvoistuminen ja teknologian kehitys, on niin ikään otettu huomioon.

Joitakin kristittyjä ovat huolettaneet moniarvoisuuteen ja seksuaaliseen tasa-arvoon liittyvät painotukset. Tulisiko uskovien vanhempien olla niistä huolissaan? Mitä käytännön seurauksia uudistuksilla on?

Ei dramaattisia muutoksia

Seinäjokinen luokanopettaja Kai Loikkanen muistuttaa, että opetussuunnitelmatyö on osa normaalia koulutyötä. Valtakunnallinen OPS määrittelee sen, mitä ja miten kouluissa tulee opettaa, sekä antaa suuntaviivoja oppimateriaalin tekemiseen.

– Maakunnalliset sekä paikkakunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat täydentävät valtakunnallista opetussuunnitelmaa. Jälkimmäisissä voidaan ottaa huomioon alueelliset erityispiirteet.

Loikkanen näkee suunnitelmien päivittämisen tärkeäksi, jotta opettajakunta pysähtyy aika ajoin miettimään opetuksen sisältöjä.

– Muutokset käytännön koulutyössä eivät kuitenkaan ole niin dramaattisia kuin aiheeseen liittyvästä uutisoinnista voisi joskus päätellä, hän sanoo.

Luokanopettaja ja Keski-Uudenmaan kristillisen alakoulun apulaisrehtori Mari Vesin näkee, että uusi opetussuunnitelma vaikuttaa koulutyöhön enemmänkin toimintakulttuurin kuin sisältöjen osalta.

– Tarkoitus on ottaa oppilaat alusta asti mukaan suunnittelemaan, millä tavoin kunkin aihepiirin asioihin perehdytään. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota koko prosessiin, ei pelkästään tulokseen.

– Lisäksi keskustelua on entistä enemmän, ja sisältöjä ei ole enää määritelty kovin tarkasti, joten opettajan aktiivisuus ja persoona korostuvat.

Tasa-arvo kuuluu kristillisyyteen

Kai Loikkanen katsoo, että pääosa valtakunnallisen opetussuunnitelman sisällöstä sopii edelleen hyvin yhteen kristillisen maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan kanssa.

– Koululaitoksen historia ja kehitys pohjautuvat perimmiltään kristillisille arvoille, ja se näkyy edelleen vaikkapa yksilön arvostamisena ja heikomman tukemisena. Ihmisten  tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat ilman muuta osa kristillistä ihmiskäsitystä.

– Toki OPS heijastelee nykypäivän yleistä ajattelua, joten sieltä löytyy myös sisältöjä, joita ei voi uskovana täysin allekirjoittaa.

Esimerkiksi pyrkimys sukupuolineutraalisuuteen tuntuu Loikkasesta joissain kohdin yliampuvalta.

– Mutta luotan vahvasti siihen, ettei peruskoulussa lähdetä kovin helposti hötkyilemään radikaalien virtausten mukaan. Alueellisia ja yksilöllisiä eroja toki on.

– Suurimmat käytännön muutokset lienevät teknisen ja tekstiilityön oppisisältöjen ja ryhmien yhdistäminen sekä liikunnantuntien pitäminen entistä useammin yhdessä.

Uskovilla on ääni

Myös kristillisessä koulussa on otettava kantaa esimerkiksi evoluutioon ja sukupuolineutraaliuteen, vaikka toimilupa jopa edellyttää kristillisen arvopohjan esillä pitämistä.

– Opetamme kaikki ne oppisisällöt, jotka pitääkin, mutta tuomme aina esille Raamatun näkökulman. Esimerkiksi sukupuolineutraalisuuden sijaan puhumme erilaisuuden kunnioittamisesta ja kohtaamisesta myös mieheyden ja naiseuden ilmaisemisessa.

Opettajat peräänkuuluttavatkin yhteiskunnallista valveutuneisuutta ja kunnioittavaa vuoropuhelua eri tavalla ajattelevien kanssa. Uusi opetussuunnitelma painottaa kodin ja koulun yhteistyötä, joten keskusteluun voivat osallistua myös vanhemmat.

– Koulumaailman muutoksiin vaikuttaa myös se, ketkä pitävät suurinta meteliä. Kristityillä vanhemmilla on yhtä lailla oikeus kertoa, mikä heidän perheessään on tärkeää, Mari Vesin huomauttaa.

– Luontevien kontaktien kautta on mahdollista vaikuttaa koulun arkeen ja tukea niitä monia opettajia, joiden ajattelussa kristilliset arvot ovat edelleen korkeassa kurssissa. Jos joku asia huolestuttaa, kannattaa asia ottaa rakentavassa hengessä esille vaikkapa vanhempainvarteissa, Kai Loikkanen rohkaisee.


Elina Rautio






”Kasvatusvastuu on perheillä”

Kehityspsykologi Päivi-maria Kuivamäki katsoo, että moniarvoistunut koulumaailma ja seksuaalisuuden murros pakottavat kristittyjä vanhempia kasvatusvastuun ottamiseen.

– Pohjoismaissa on perinteisesti heitetty pallo koululle, vaikka kasvatusvastuun tulisi olla vanhemmilla. Perhe on se paikka, jossa lapsi saa pohjan identiteetilleen ja arvoilleen.

Kun koulu ei tarjoa enää pelkästään yhden maailmankatsomuksen mukaista opetusta, ”kotipesän” merkitys korostuu. Perheen maailmankatsomus on se peili, jota vasten lapsi voi arvioida muita näkemyksiä.

– Alakouluikäinen ei ole vielä kehityspsykologisesti valmis valitsemaan omaa maailmankatsomusta. Samoin sukupuolisuus on vielä hyvin kehittymätön, Kuivamäki selventää.

Hän kehottaakin vanhempia vahvistamaan lapsensa sukupuoli-identiteettiä tyttönä ja poikana mutta välttämään turhia stereotypioita, joissa tyttö saa tykätä vain ”tyttöjen jutuista”.

– Lapsi tulkitsee aikuisten katseista, onko hän tai hänen edustamansa sukupuoli hyvä. Nähdyksi tuleminen on tärkeää, koska lapsi muokkaa identiteettiään palautteen perusteella.



32/2016

UutisetSyksyllä perheissä alkaa taas kaksi tarinaa: koululaisen ja vanhemman arki.
PääkirjoitusKoulut ovat taas alkamassa. Monissa perheissä ekaluokkalaisia lähetetään koulutielle, ja seurakunnissa koululaisia siunataan aloittamaan uutta lukuvuotta. Osa nuorista lähtee uusiin opinahjoihin ja mu...
Miten onJuhannuskonferenssi on helluntailiikkeen suurin vuosittainen tapahtuma, jolla on monipuolisen ohjelman lisäksi myös taloudellista merkitystä. Useissa konferenssin tilaisuuksissa kerätään rahalahjoja,...
UutisetKirkot ja seurakunnat tarttuvat kesällä alkaneeseen Pokémonpelivillitykseen. Asiasta uutisoi Uusi Tie.

Esimerkiksi Kansanlähetysopiston evankelioiva kesätiimi hankki syötin eli luren, joka toi...
UutisetLaukaassa järjestettiin heinäkuun lopulla kolmipäiväiset telttajuhlat. Jo harvinaiseksi ilmiöksi muodostunut helluntailaisten pienteltta nousi Mannilan kylälle.

Juhlat olivat osa Laukaan kotiku...
UutisetKauppatorin uusi lava oli ensimmäistä kertaa käytössä.
UutisetLuterilaisen kirkon Virsikirja on nousemassa kesän hittituotteeksi. Niitä on myyty kymmeniä tuhansia. Syynä myyntimenestykseen on hiljattain julkaistu virsikirjan lisävihko, jossa on 79 uutta virttä....
UutisetToissa lauantaina pidetty, järjestyksessään kolmas vuotuinen Ex-Criminal Day -tapahtuma löysi paikkansa Helsingin maineikkaimmalta huumealueelta, Sörnäisten Vaasanaukiolta.

– Tänne tulemme jatk...
UutisetToimintakulttuuri muuttuu enemmän kuin sisällöt, arvioivat opettajat.
UutisetYhdysvaltalainen News Sentinel -paikallislehti hylkäsi heinäkuussa kristillisen kirjakaupan maksullisen mainoksen Tenneesseen osavaltiossa, Charisma News raportoi.

Cedar Springs Christian Store...
UutisetPuolet amerikkalaisista protestanttipastoreista on sitä mieltä, että aviollisesta uskottomuudesta syytetty pastori tulisi laittaa tehtävästään sivuun siksi aikaa, kun asiaa selvitetään. Selvä enemmist...
UutisetRanskan juutalaisyhteisö on murroksessa. The International Fellowship of Christians and Jews (IFCJ) on saanut kesällä tuhansia kyselyjä Ranskan juutalaisilta, jotka haluavat muuttaa Israeliin. Järjest...
UutisetDonald Trumpia epäillään, mutta Hillary Clintonia suorastaan inhotaan.
UutisetKansanedustaja ja evankelista Sari Essayah (kd) on valittu kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi viime torstaina.

– Olen hyvilläni valinnasta ja valmis tekemään työtä kansainvälisen olympial...
UutisetHengen uudistus kirkossamme -liikkeen kesäjuhlien yhteydessä Riihimäellä järjestetyt Praise-festivaalit saivat väkeä liikkeelle viime viikonloppuna.

– Näkynä on ollut järjestää maallisten...
UutisetNykyaikainen koulutyöntekijä taitaa somen, suhteet ja opetussuunnitelman.
MielipideKirjoituksessa ”Viini on raamatullinen juoma” (RV 27) puolustettiin viinin juomista. Aihe herättää erilaisia ajatuksia erilaisissa kulttuureissa. Suomeen eivät kuitenkaan sovi samanlaiset tavat kuin e...
MielipidePauli Karppisen vastaukset Kysy Raamatusta -palstalla (RV 30) kysymykseen ”Miksei helluntaiseurakunnissa ole apostoleita” innoittivat pariin kommenttiin. Kohta, jossa Karppinen totesi, että alkuseurak...
MielipideTulimme Juhannuskonferenssiin hyvillä mielin viettämään lauantaipäivää tietoisina ohjelmajärjestelyihin liittyvistä uudistuksista.

Nyt voimme todeta näin julkisesti, että järjestelyt olivat hyv...
MielipideKeskustelu on viestinnän kovaa ydintä. Sen kaksisuuntaisuus tekee siitä osallistujille rakentavan prosessin. Hyvässä keskustelussa on aina kaksisuuntainen ja vuorotteleva yhteys keskustelijoiden välil...
KolumniTurkissa on käyty toistakymmentä vuotta keskustelua demokratiasta, kun islamistipuolue AKP valtaan hivuttauduttuaan alkoi rikkoa kansanvallan ja ihmisoikeuksien periaatteita. Aiemmin samaan syyllistyi...
PuheenaiheKristinusko teki myös lapsesta täysiarvoisen ihmisen, jonka oikeuksia tulee kunnioittaa.
ArtikkelitEnglantilainen viktoriaanisen ajan runoilija ja kirjallisuuskriitikko Matthew Arnold (1822–1888) totesi aikanaan kuuluisaksi tulleella tavalla, että kaunokirjallisuus vähitellen korvaisi ja täyttäisi...
MuutLaulaja-lauluntekijä pyrkii sanoituksissaan rikkaaseen kielenkäyttöön ja kannustaa myös oppilaitaan tuoreisiin ratkaisuihin.
MuutRomupappina tunnetun Jaakko Romun Evankeliumi Johanneksen mukaan on taipuisa ja kevyt pokkari, joka on helppo ottaa mukaan vaikka matkalukemiseksi. Nimi saattaa herättää kysymyksen, onko kyseessä Joha...
MuutKaarinan keskustassa Hovirinnantie 5:ssä sijaitsee pieni mutta lämminhenkinen seurakunta, joka tunnetaan nimellä Kaarinan Kotikirkko. Seurakunnan toiminta alkoi 2000-luvun alkupuolella Turun Helluntai...
MuutPaavo ja Marjatta Kokkosen elämä on kertomus kiitollisuudesta Jumalan armollista hyvyyttä kohtaan.

Kauaksi ovat jääneet jo yhdessäoloajat lintukodossamme Pihtiputaalla Alvajärven rannalla. Siel...
MuutViaDia-yhdistyksen hankeohjaaja Jari Sulkunen oli mukana järjestämässä Ex-Criminal Day -tapahtumaa. Hän itse tuli aikoinaan uskoon vankimielisairaalassa (aamulehti.fi 31.7.).

Nyt Sulkusella on...
PikavisiittiEljas Riihisen karkinvärinen menopeli kerää katseita. Monien on vaikeaa uskoa, ettei kyseessä ole kesäauto.

En koskaan unohda hetkeä, jolloin ajoin ensimmäistä kertaa autoa.

Kun kaipaan...
MuutHelluntaiherätyksen raamattuopiston musiikkityö on 64 vuotta vanhaa mutta elää tätä päivää.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan