Kapean
liiketilan alakerrassa muutama ihminen lusikoi keittoa. Ruokailijat näyttävät
nuupahtaneilta likaisissa vaatteissaan. Kadulta astuu sisään keski-ikäinen,
huomiota herättävän laiha nainen.
Israelissa, Tel Avivin vanhan bussiaseman kulmilla
sijaitseva kahvila, Beit Tamhui, on vapaasti suomennettuna köyhien koti.
Kahvilassa ruokitaan ja vaatetetaan päivittäin narkomaaneja ja prostituoituja.
Kuukaudessa asiakkaita kertyy 1 000–1 100.
Tänä syksynä kahvilaa on remontoitu, jotta se voisi
palvella lohdutonta ympäristöään yhä paremmin.
– Haluaisimme pidentää aukioloaikoja 24 tuntiin ja käyttää
yläkertaa uusien uskovien hengelliseen opettamiseen. Kerran viikossa ei
riitä, toteaa evankelista Shlomi Nachum, yksi Beit Tamhuin vetäjistä.
Sisällä ja kadulla
Muutaman vuoden toiminutta kahvilaa pyörittävät eri
kristillisten järjestöjen ja parin messiaanisen seurakunnan vapaaehtoiset,
kukin tiimi eri päivinä.
Paikan missio ei rajoitu seinien sisälle, vaan ihmisiä
kohdataan myös kaduilla. Siellä keskustelukumppaneiksi päätyy paitsi kadun
kansaa myös uskonnollisia juutalaisia, joita pyörii bordellialueella
iltaisin.
– Emme mene heidän alueilleen, mutta he tulevat meidän
luoksemme, Nachum iloitsee.
Remontin aikana sama on toteutunut yllättäen toisenkin kansanryhmän
kohdalla, kun rakennustöihin palkattiin arabeja Länsirannalta.
– He olivat yläkerrassa töissä ja katsoivat shokissa, kun
palvelimme alakerrassa ihmisiä ja ylistimme Jumalaa, remontissa auttava
puolanjuutalainen Bartek kuvailee.
– He eivät olleet ikinä nähneet sellaista. Se oli heille
ensimmäinen kosketus Jumalaan ja Jeesukseen.
Todistajat painekattilassa
Vaikeampi osuus todistamista oli se, kun työmaalta alkoi
hävitä parhaita työkaluja ja rahaa. Bartek halusi kysyä arabityömiehiltä varkauksista
mutta koki, että Jumala kielsi sen. Hän uskoo, että uskovien kärsivällisyys
oli miehille vahva todistus.
Työtiimissä on koettu remontin aikana hengellistä painostusta,
joka tuntuu liittyvän paikan luonteeseen. Kahvila sijaitsee kahden bordellin
välissä, ja usein vastustus on realisoitunut erilaisissa käytännön asioissa.
Remontin piti esimerkiksi valmistua paljon nopeammin, ja noin 14 000 euron
budjetti kasvoi lopulta noin 35 000 euroon. Töitä on jäljellä edelleen.
– Tarvitsemme rukousta, sillä tämä on hengellistä taistelua,
Bartek toteaa.
Hän tuntee hyvin seudun ongelmat, sillä on itse entinen huumeidenkäyttäjä
ja asuu tällä hetkellä kahvilatyömaalla. Hänen mukaansa aluetta kansoittavat
narkomaanit ja parhaat päivänsä nähneet prostituoidut tietävät itsekin
olevansa pahassa jamassa.
– He eivät ole vain kodittomia vaan myös toivottomia, Bartek
sanoo.
Useat kahvilan asiakkaat tuntevat, että Jumala on heistä
kaukana, eikä moni ole valmis luopumaan huumeista. Jotkut kuitenkin
kääntyvät Jeesuksen puoleen. Näin on käynyt jopa kesken remontin.
– Ilman Jumalaa emme voi tehdä mitään. Voin todistaa, rukoilla
ja muistuttaa asioista, mutta en voi muuttaa toisen mieltä. Se on Pyhän
Hengen tehtävä, Bartek toteaa.
Jumala toimii
Yleinen ilmapiiri katuevankeliointia kohtaan Tel Avivissa
on muuttunut. Ihmiset ovat nyt paremmin kuulolla ja valmiimpia keskustelemaan.
– Monet ihmiset ovat avoimia. Saamme myös selittää Raamattua,
profetioita ja Jumalan lupauksia, Shlomi Nachum kertoo.
– Usein seurakunnissa on joka kerta 5–6 uutta ihmistä. Tätä
en ole ennen nähnyt. Me emme tuo heitä. Yritämme vain kertoa evankeliumia, ja
Jumala toimii.
Kokenut evankelista on huomannut uudenlaista avoimutta myös
arabimuslimeissa, joita Jumalan rakkaus vetää välillä kahvilaankin.
Nachum näkee, että Israelissa herätys kuplii pinnan alla ja
etenee kohti tilannetta, jossa ”jokaisessa talossa on vakooja” eli joku
Jeesukseen uskova. Samalla hän tähdentää opetuksen tarvetta. Beit Tamhuillakin
on tiivis yh-teys 6–7:ään Israelissa toimivaan huumevieroituskeskukseen, joihin
kaduilla uskoon tulleita narkomaaneja ohjataan kasvamaan.
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...