Lähesty, arvioi ja auta. Kuuntele avoimena ja tuomitsematta. Tue ja tarjoa tietoa. Turkulaisen Mikaelinseurakunnan salissa mietitään, mitkä mielenterveyden ensiavun askelista tuntuvat luontevimmilta.
Moni läsnäolija nimeää ensisijaiseksi vahvuudekseen kuuntelemisen. Mutta miten rohkenisi lähestyä tuttua tai tuntematonta ihmistä, jolla näyttää olevan jotakin hätänä? Millaisista neuvoista on hyötyä, ja milloin kannattaa ohjata lähimmäinen ammattiavun piiriin?
Mielenterveyden ensiapu 2 -kurssi tarjoaa vastauksia näihin kysymyksiin. Tosielämän tilanteet tulevat usein yllättäen, mutta henkistä auttamista voi harjoitella siinä missä elvytystä tai haavojen sitomistakin. Kurssilla muun muassa kokeillaan paniikkikohtaukseen joutuneen rauhoittamista ja eläydytään siihen, miltä tuntuu kuulla ääniä.
– Mielenterveyden ensiapu on kansalaistaito, joka kuuluu ihan kaikille, Kan ry:n aluekoordinaattori Timo Katto sanoo. Hän ohjaa kurssia yhdessä Sininauhaliiton vertaistoiminnan kehittäjän Eva Kanervan kanssa.
Työkaluja ihmisten kohtaamiseen
Mielenterveyden ensiapu 1 ja 2 ovat alun perin Australiassa kehitetty konsepti, jonka Mielenterveysseura toi Suomeen. Ensimmäisellä kurssilla etsitään keinoja, joiden avulla voi edistää omaa ja toisten mielenterveyttä arjessa. Toisella kurssilla keskiössä ovat erilaiset häiriöt, kuten masennus, psykoosi, itsetuhoisuus ja traumaattiset kriisit. Kurssit ovat 14 tunnin mittaisia itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka voi käydä haluamassaan järjestyksessä, ja niiden suorittaminen mahdollistaa ohjaajakurssille osallistumisen.
Kristillistä päihdetyötä tekevä Kan ry järjestää MTEA-kursseja yhteistyössä eri järjestöjen ja seurakuntien kanssa. Timo Katto on ohjannut niitä neljän vuoden ajan.
– Kursseilla on usein kuulunut kommentteja, että tällaista koulutusta olisi pitänyt olla tarjolla jo 20 vuotta sitten. Pastorit ovat sanoneet, että saivat hyvän työkalun ihmisten kohtaamiseen.
Mikään inhimillinen ei ole seurakunnille vierasta, eivät myöskään mielenterveyden häiriöt. Kristilliseen uskoon kuuluu kaikkien toivottaminen tervetulleeksi, ja monelle seurakunta onkin ainoa paikka, jonne pääsee hädän hetkellä jonottamatta ja rahattomana.
– Mielenterveysongelmista kärsivä ihminen hakeutuu monesti sielunhoitoon ennen kuin edes itse tietää ongelmastaan. Silloin on tosi tärkeää, että sielunhoitajalla on asiantuntijuutta erotella, onko kyseessä esimerkiksi synnintunto vai tarvitaanko muutakin kuin hengellistä apua.
MTEA-kurssit sopivat maallikoille, mutta ne sisältyvät nykyään myös moniin sosiaali- ja terveysalan koulutuksiin. Ainoa edellytys kurssille osallistumiseen on se, ettei omassa elämässä ole akuuttia kriisitilannetta.
Tuntematon maailma
Kan ry tunnetaan kristillisen päihde- ja vankilatyön koulutuksista. Esimerkiksi yhdessä Sininauhaliiton kanssa toteutettu Pysähdy, älä kulje ohi -kurssi opastaa riippuvuuksista kärsivän kohtaamiseen. Koulutusten kohderyhmänä ovat pääsääntöisesti seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset.
Mielenterveyden ensiapu -kursseilla sen sijaan ei ole kristillistä lähtökohtaa. Mielenterveysseura on rekisteröinyt ne tavaramerkiksi, ja eri tahojen järjestämillä kursseilla opitaan samat asiat. Seurakuntien yhteydessä järjestetyillä kursseilla keskustelua mielenterveyden ja uskon yhteyksistä syntyy kuitenkin luonnostaan, kun osallistujat tuovat esiin kysymyksiään ja kokemuksiaan.
Vuorovaikutus on tärkeä osa koulutusta, joten ryhmät pyritään pitämään riittävän pieninä.
– Kymmenen henkilöä on minimivaatimus kurssin järjestämiselle, koska yleensä tulee peruutuksia. Ei ole kuitenkaan hyvä, jos ryhmä kasvaa kovasti yli viidentoista hengen, sillä keskustelua joutuu silloin rajoittamaan ja ryhmätoiminta kärsii.
Katto ohjaa muutamia MTEAkursseja syksyisin ja keväisin, mutta enemmänkin mahtuisi kalenteriin. Kurssien järjestäminen ei ole rahasta kiinni, sillä Kan tarjoaa niitä RAY:n tuen turvin ilmaiseksi. Osallistujien maksettavaksi jää 30 euron arvoinen työkirja.
– Seurakunnat voivat tilata meiltä koulutuksia, mutta aika vähän ne tätä mahdollisuutta hyödyntävät. Mielenterveystyö on edelleen jotenkin tuntematon maailma.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...