Kansainvälisen Hillsong-seurakuntaliikkeen Euroopan-konferenssi järjestettiin elokuun
alussa Lontoossa.
Mukana
15 000 osallistujan joukossa
oli verrattain paljon pohjoismaalaisia.
Norjalaisia mukana oli
noin 900, ruotsalaisia viitisensataa ja
suomalaisiakin noin 150
ihmistä eri seurakunnista.
Suomalaisten
osallistujien määrä
oli kohtuullisen suuri suhteutettuna suomalaisten
yleiseen osallistumisinnokkuuteen erilaisiin
kristillisiin seminaareihin ulkomailla
ja kotimaassakin. Hillsong
selvästi kiinnostaa, ja
osallistujia on kokeneempien konferenssikävijöiden
mukaan ollut
joka vuosi enemmän.
Hillsongin
Euroopan konferenssi on
vastaavassa laajuudessa järjestetty
kymmenisen kertaa. Nyt
kolmipäiväinen tapahtuma pidettiin
Lontoon O2 Arena -tapahtumakeskuksessa,
joka on yksi
Euroopan suurimpia sisäareenoita.
Inspiraatiota etsimässä
–
Meille konferenssimatka oli inspiraationhakureissu, luonnehtii nuorisopastori
Joona Salo Tampereen helluntaiseurakunnasta.
–
Oli kiva nähdä, minkälaista tapahtumassa
oli ja mitä Hillsong edustaa.
Tamperelaisten
kahdeksan henkilön
seurue oli nuori, pääosin plusmiinus
kaksikymppistä väkeä.
Salon mukaan metropoleissa kasvava
liike kiinnostaa jo itsessään.
Yhtä vahvana vetovoimatekijänä on
saada intoa ja uusia ideoita
omaan palvelutyöhön seurakunnassa.
Myös
Fila Helsinki -helluntaiseurakunnan pastori
Johan Forsbäck pitää
Hillsong-konferenssia latauspaikkana
omaan arkeen.
–
Konferenssin visio on antaa voimaa
paikallistason työhön. Tämän
skaalan tapahtumaa ei
tietääkseni löydy Suomesta tai muualta
Euroopasta.
Filalaisia
on viime vuosina ollut Lontoossa
mukana 10–30 henkilön
tiimi.
Verkostot kokoavat seurakuntia
Hillsong-seurakuntaliikkeen kirkoissa
kokoontuu viikoittain noin
100 000 ihmistä 17 eri maassa.
Seurakuntia on kaikkiaan 70,
joista 37 kokoontuu liikkeen kantamaassa,
Australiassa. Hillsong
kuuluu Australiassa paikalliseen helluntailiikkeeseen.
Suomalaisia
lähin Hillsongseurakunta kokoontuu
Tukholmassa. Viime
vuonna myös norjalainen Oslo
Christian Center sekä
göteborgilainen Connect Church
liittyivät Hillsong Family -seurakuntaryhmään.
Family-seurakunnista
on usein myöhemmin leivottu
virallisia Hillsong-seurakuntia.
Suomalaisia
seurakuntia ei toistaiseksi
ole kuulunut Family -ryhmään.
Joitakin seurakuntia kuuluu
kuitenkin Hillsong Leadership Network
-verkostoon, jonka
jäsenet saavat käyttöönsä liikkeen
materiaaleja ja vastaanottavat kutsuja
pienempiin tapaamisiin.
Verkosto on melko laaja
– siihen kuuluu pastoreita ja seurakuntia
uuskarismaatikoista katolilaisiin
asti.
Kuinka ”Hillsong” seurakuntasi on?
Koska
Hillsong saavuttaa suhteellisen hyvin
uusia ihmisiä 2010-luvun
jälkikristillisessä yhteiskunnassa, monella
konferenssiosallistujalla on
toiveissa omaksua
jokin toimintamalli tai
oivallus, joka mahdollistaisi oman
seurakunnan kasvun.
Miten
paljon Tampereella tai Helsingissä
on omaksuttu tyyliä Hillsongista?
–
Jos ajattelen jumalanpalveluksiamme, niin
emme varmasti ole
kovin sisällä Hillsong-kulttuurissa, Joona
Salo sanoo.
–
Nuorisotyössä meillä on kuitenkin vaikutteita
sieltä.
Johan
Forsbäckin mukaan Fila
Helsinki on melko lähellä Hillsongin
tapaa tehdä asioita.
–
Halu saavuttaa nykypäivän ihmisiä
on luonnollinen osa tiimiämme ja
seurakuntaamme.
Aikaa oman tiimin kanssa
Lontoon
konferenssissa puhuivat Hillsongin
perustajien Brian ja
Bobbie Houstonin lisäksi muun
muassa Life Church -seurakuntaverkoston
johtaja Craig Groeschel,
Free Chapel -seurakunnan
pastori Jentezen Franklin sekä
Lontoon ja New
Yorkin Hillsong-seurakuntien johtajat
Gary Clarke ja Carl Lentz.
Joona
Salolle ja Johan Forsbäckille konferenssista
jäi mieleen erityisesti
Groeschelin intensiiviset opetustunnit.
–
Groeschel oli inspiroiva, mutta hän
edustaa melko autoritääristä johtajuutta.
Mietin, mahtaisiko sellainen
johtajuus toimia Suomessa,
Joona Salo sanoo.
Johan
Forsbäck kertoi kokeneensa Jumalan
hennkilökohtaista puhetta
eri opetusten ja ilmapiirin kautta.
–
Positiivinen asia oli myös aika
oman tiimin kanssa. Sai myös
tavata kollegoja ympäri maailmaa,
mikä on myös konferensseissa tärkeää.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...