Turkulainen Marika Löfgren kaulii taikinan ohueksi ja ottaa siitä muotilla rakennuksen osia. Uunissa kypsyy parhaillaan pellillinen piparikukkia, ja pöydällä paketoimista odottavat muumitalo ja kirkko.
Tähän syksyyn asti leipominen oli Löfgrenille vain rakas harrastus. Sitten muutkin kuin lähipiiri alkoivat kiinnostua tuotoksista. Laajempi suosio sai alkunsa Facebookista.
– Olin tehnyt neljä ylimääräistä piparityökalupakkia. Laitoin Facebookiin kuvan ja ilmoituksen, että ne ovat myytävänä. En osannut odottaa, että tilauksia tulisi hetkessä sata.
Hän lupasi leipoa pakin 25 ensimmäiselle, mutta tulikin tehneeksi yli 40 ja myöhemmin vielä lisää.
Kiuluja ja kuppeja
Idea piparisesta työkalupakista syntyi jo vuosia sitten, kun lastenhoitajana työskentelevä Löfgren katseli lasten leikkivän muovisilla työkaluilla. Pian hän huomasi, että piparista voi muovailla melkein mitä vain: muun muassa linnunpönttöjä, lastenvaunuja, rekiä ja karkkirasioita.
– En yleensä ole kiinnostunut tilastoista, mutta olisi kiva tietää sellaisia faktoja, kuten kuinka monta kiloa piparitaikinaa olen käyttänyt.
Aikaa vievin tuotos oli paloasema, jonka hän suunnitteli siskonsa pojalle. Siihen kuului rakennuksen lisäksi pikkuruisia palomiehiä kypärineen ja letkuineen, paloauto ja jopa kissa. Hauskimpiin kokeiluihin kuuluu syötävän suloinen vessa.
Löfgren toteuttaa mieluiten omia ideoitaan. Vuonna 2012 hän osallistui piparinleivonnan suomenmestaruuskisoihin ja pääsi finaaliin.
– Alkukarsintoihin osallistuttiin kuvalla, mutta finaalityö piti tehdä kilpailupaikalla. Emme yhtään tienneet etukäteen, mitä välineitä siellä on tarjolla, ja toteutukseen oli aikaa puolitoista tuntia.
Voitto irtosi supisuomalaisella idealla: Löfgren leipoi saunan kiukaineen ja kiuluineen. Tänä vuonna mestarileipuri osallistui karsintoihin kahvikupilla, jonka pinnan kuorrutus tuo mieleen baristan koristeleman maitovaahdon.
Kuppi on koottu kahdesta osasta, mutta Löfgrenillä on visio siitä, kuinka pyöreitä muotoja voisi toteuttaa vain yhtä palaa käyttämällä. Hän levittää ohueksi kaulitun taikinalevyn lasikulhon päälle ja työntää koko komeuden uuniin.
Miten käy? Ensimmäinen yritys menee pipariksi, sillä taikina jämähtää kulhoon kiinni. Seuraavalla kerralla Löfgren irrottaa piparin kulhon pinnalta ennen kuin se ehtii jäähtyä, ja ongelma on ratkaistu.
– Ei tule mieleen mitään sellaista ideaa, joka olisi ollut täysin mahdoton toteuttaa. Joskus vain joutuu kokeilemaan usean kerran.
Piparinleipomisen armolahja
Moni on ehdottanut Löfgrenille kokoaikaiseksi leipuriksi ryhtymistä.
– Tämän syksyn aikana on itsellekin tullut mieleen, että tätä voisi joskus tehdä työkseen.
Löfgren hoitaa nyt omia lapsiaan kotona, ja piparien tehtailu onnistuu aamupäivisin, kun lapset ovat puistossa. Kotileipurin murheena on liian pieni keittiö: piparipellit täyttävät kaikki pinnat, kun osa on matkalla uuniin ja osa jo tullut sieltä ulos. Ammattilainen tarvitsisi ainakin isommat työtilat ja huomion kiinnittämistä ergonomiaan, jotta niska ja hartiat eivät kipeydy.
Piparien leipominen on sesonkipuuhaa. Työkalupakeille on kysyntää etenkin isänpäivän alla, ja kiireisintä aikaa ovat tietenkin joulua edeltävät viikot. Muulloin Löfgren keskittyy kakkuihin, joiden koristelut ovat vähintään yhtä mielikuvituksellisia kuin piparimallit. Niitäkin menee lahjaksi ja kaupaksi kavereille ja kavereiden kavereille.
– Eräs ystäväni sanoi, että minulla on piparinleipomisen armolahja, Löfgren nauraa.
– En ole ajatellut sitä ihan niin, mutta on tämä kuitenkin sellainen taito, joka voi olla siunaukseksi muillekin.
Säde Loponen
Lisää upeiden pipariluomusten kuvia ja viime hetken vinkit piparinleipojille .
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...