Suurkonferenssi vahvisti ja koulutti muslimityöntekijöitä
Medialähetystyö kukoistaa Pohjois-Afrikassa
Ohjelmaan kuului korkealuokkaista koulutusta, luentoja,
todistuksia, ryhmäytymistä, vertaistukea, traumahoitoa ja yhteisiä ylistys- ja
rukoushetkiä.
– Parasta tapahtumassa oli, että saimme luotua yhä enemmän
yhteyksiä eri organisaatioiden välillä, iloitsi Al Hayatin johtaja, Avainmedian
arabi- ja muslimiosaston johtaja Aaron.
– Erityisesti iloitsen nuorisotyön uusista
yhteistyösuunnitelmista. Uutena maana konferenssissa oli mukana Libya.
Tapahtumassa kuultiin, miten mediaevankeliointi on alkanut
kukoistaa sosiaalisessa mediassa Pohjois-Afrikassa. Avainmedia on pitänyt viime
vuosina useita sosiaalisen median koulutuksia Lähi-idässä.
Turvallisuus taattiin
Osallistujien turvallisuuden eteen tehtiin kaikki
mahdollinen. Siksi tässäkään artikkelissa ei kerrota tapahtuman nimeä, aikaa
tai paikkaa ja osa haastateltavista esiintyy peitenimillä.
Paikan päällä valvottiin osallistujien liikkumista ja heidän
älylaitteensa tarkistettiin.
Turvallisuusneuvontaa antoi muun muassa yhdysvaltalainen
teknologiaturvallisuusyritys Mark 5 Ministries. Aiempina vuosina muun muassa
NASAn turvallisuusjohtaja on antanut käytännönläheistä koulutusta, ja sen
edustaja oli läsnä tänäkin vuonna.
Media Tractor koulutti uusimpiin keinoihin tavoittaa ihmiset
digitaalisesti ja niin, että tiedot eivät valu ulkopuolisille, mutta myös miten
hyödyntää tekniikkaa nerokkaasti niin, että kristinuskosta kiinnostuneet
opetuslapseutetaan ja he löytävät seurakunnan.
Konferenssissa opetti myös edustaja yrityksestä, jonka
kautta välitettävät digitaaliset yhteydenotot turvataan niin, että viestit
eivät näy urkkijoille.
Monissa muslimimaissa on kirjaimellisesti elintärkeää, että
kristillisiä aiheita käsittelevät keskustelut esimerkiksi sähköpostissa tai
mobiilissa eivät mene ulkopuolisten tietoon.
”Me olemme yhtä”
Yhteensä osallistujia oli lähes 150. Mukana oli useita
entisiä muslimeja, jotka tekevät omissa maissaan kristillistä
medialähetystyöstä.
Aamuhartauden ja opetuksen piti – ehkä yllättävästi –
messiaaninen juutalainen, tohtori Erez
Soref. Hän puhui englanniksi (tulkkaus arabiaksi), mutta rukoili myös
hepreaksi. Tavanomaisissa, maallisissa arabitapaamisissa tuskin koskaan
kuullaan hepreaa, mutta kristittyjen kesken sekin on mahdollista ja jopa
mieluista.
– Mitä juutalainen tekee ex-muslimien konferenssissa, hän
kysyi.
– Muistakaa, että te olitte synnyltänne vierasheimoisia,
mutta nyt olemme yhtä Kristuksessa Jeesuksessa, hän tiivisti.
Hengellinen kokemus
Egyptiläinen kristillinen mediatalo AV* oli kahden
edustajansa voimin yksi konferenssiin osallistuneista järjestöistä.
Nader* kertoi
olevansa jo viidettä kertaa paikalla.
– Opin täällä mikä on mediassa ja turvallisuusasioissa
uusinta uutta, selitti mies kiinnostustaan tapaamisiin.
– Lisäksi saan täällä laajan katsauksen muslimien parissa
tehtävään medialähetystyöhön. On myös tärkeää tutustua muiden järjestöjen
edustajiin.
Verkostoitumiselle oli konferenssissa järjestetty paljon
mahdollisuuksia kuten ryhmäkeskusteluja ja retkiä.
– Olen oppinut täällä uusia asioita, joita sovellan työssäni
sosiaalisessa mediassa, kertoi Salma*,
nuori nainen, joka tuli konferenssiin samasta järjestöstä kuin Nader.
– Lisäksi sain merkittävän hengellisen kokemuksen, hän
ihmetteli ja jatkoi:
– Olen huokaillut Herralle, että en jaksaisi odottaa
pääsemistä taivaaseen Hänen luokseen. Haluaisin jo ylistää Häntä vapaasti. Olen
niin väsynyt täällä maan päällä oleviin ikäviin asioihin ja ongelmiin.
– Osallistuin täällä ylistyshetkeen. Kun lauloimme ja
rukoilimme yhdessä, katselin ympärilleni. Näin ihmisiä eri maista maailman
ympäri. Ihmisiä oli eri kulttuureista, roduista ja palvelutehtävistä, mutta he
olivat yhtä täällä konferenssissa ja halusivat samaa asiaa: ylistää Jumalaa ja
palvella Häntä niin hyvin kuin mahdollista.
– Sillä hetkellä muistin Johanneksen ilmestyksestä sanat
”…olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista
kielistä, kansoista ja maista” (Ilm. 5:9). Koin, että Jumala sanoi minulle:
”Voit jo nyt kokea läsnäoloni. Sinun ei tarvitse odottaa taivaaseen asti
voidaksesi olla läheisyydessäni.”
Internetkonferenssia johtaa kansainvälinen johtoryhmä.
Avainmedia kuuluu järjestelytoimikuntaan ja vastaa mm. järjestelyistä paikan
päällä. Tapahtuma järjestettiin 16. kerran.
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...