Matalalla kynnyksellä lapsityöhön – Helsingin vapaaseurakunta aloitti kolmannen lastenkirkkoryhmän rekrytoimalla vanhimmiston jäsenet opettajiksi

Nykyisin vain harva sitoutuu säännölliseen vapaaehtoistyöhön. - Lapsityössä se on sääli lasten kannalta, mutta myös vapaaehtoisten kannalta. On upeaa saada kokea olevansa lapselle tärkeä ja merkityksellinen, Marianna Tiainen sanoo. Kuva Helsingin vapaaseurakunnan varkki-illasta. (Marianna Tiainen)

5.11.2023 | Elina Rautio

Suurin osa kristityistä ajattelee, että seurakunnan tulevaisuus on lapsissa. Todellisuus ei kuitenkaan aina vastaa ihannetta. Esimerkiksi lastentapahtuman tai eri ikäryhmille suunnatun lastenkirkon järjestäminen saattaa kaatua vapaaehtoistoimijoiden puutteeseen.

Helsingin vapaaseurakunnassa resurssipula ratkaistiin rekrytoimalla vanhimmiston jäsenet varhaisnuorten opettajiksi.

– Kun vajaat neljä vuotta sitten aloitin työt seurakunnassamme, lastenkirkossa oli vain yksi ryhmä 3–12-vuotiaille. Tuollaisessa ikäjakaumassa on lasten välillä niin hurjat kehitykselliset erot, ettei opetus voi olla kaikille mielekästä, lapsityöntekijä Marianna Tiainen kertoo.

Tiainen asetti heti tavoitteeksi muodostaa lastenkirkkoon ensin kaksi ikäryhmää ja myöhemmin kolme. Ensimmäinen tavoite saavutettiin syksyllä 2022, toinen tämän vuoden elokuussa.

– Nyt ryhmät ovat 3–6-, 7–9- ja 10–14-vuotiaille. Isoimpien ryhmän eli varkkiraamiksen ikäjakauma määrittyi varkki-iltojen mukaan.

Kenenkään ei tarvitse itse keksiä opetusta.

Marianna Tiainen kuvaa tavoitteen toteutumista pitkäjänteisen työn hedelmäksi ja Jumalan ihmeeksi.

– Kaikki alkoi siitä, että jaoin seurakunnalle ja vanhimmistolle unelmaani lastenkirkon kolmesta ikäryhmästä. Ehkä noin puolitoista vuotta sitten heitin vanhimmiston kokouksessa ehdotuksen siitä, että he voisivat olla mukana auttamassa, koska vapaaehtoisia oli niin vaikea saada.

Ensimmäiset reaktiot olivat vaisuja.

– Hiljaisuus laskeutui, Tiainen nauraa.

– Mutta sitten palasin aiheeseen yhä uudelleen ja keskustelimme siitä useamman kerran. Lopulta yksi vanhimmiston jäsen otti asian omakseen ja alkoi puolestapuhujakseni. Hän sanoi, että nyt vain teet listan ja laitat sinne meidän nimet. Todennäköisesti asia ei olisi mennyt läpi ilman häntä.

Varkkiraamiksen vuorolista alkoi pyöriä elokuun lopussa. Jokaiselle vanhimmiston jäsenelle ja varajäsenelle tuli vastuukertoja keskimäärin yksi lukukaudessa.

– Asiaa helpotti se, että käytämme lapsityössä Aikamedian valmiita kasvatus- ja opetussuunnitelmia. Siten kenenkään ei tarvitse itse keksiä opetusta, leikkejä tai askarteluja.

Materiaali onkin saanut uusilta varkkiopettajilta kiitosta.

– Jotkut ovat keksineet myös ihan omia sisältöjä, kuten eräs, joka vei varkit seurakuntamme studioon äänittämään.

Kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä: vanhimmiston jäsenet ovat kiitelleet hyviä keskusteluja ja syntynyttä yhteyttä. Joinakin kertoina ryhmän levottomuus on yllättänyt.

– Vetäjien varustaminen työrauhan ylläpitoon ja esimerkiksi neuropsykiatrisista haasteista kärsivien lasten kohtaamiseen onkin yksi kehityskohta, Tiainen sanoo.

Kenenkään ei tarvitse itse keksiä opetusta.

Osallistujamäärät varkkiraamiksessa ovat olleet pienempiä kuin perjantaisin pidettävissä varhaisnuortenilloissa. Marianna Tiainen painottaa kuitenkin sitä, ettei tarve eri ikäryhmille liity ryhmien kokoon vaan lasten kehitysvaiheisiin.

Lisäksi lasten ikätasoinen huomioiminen vetää lapsia ja heidän vanhempiaan seurakuntaan – myös Helsingin vapaaseurakunnassa, jonka jumalanpalveluksiin osallistuu kävijämäärään suhteutettuna paljon lapsiperheitä.

– Seurakunnassamme asiaan on panostettu myös siten, että minut on palkattu kokoaikaiseksi lapsityöntekijäksi. Useimmiten palkatut lapsityöntekijät ovat nimittäin puoliaikaisia, Vapaakirkon lapsi- ja varhaisnuorisotyön valiokunnassa työskentelevä Tiainen huomauttaa.

Hymykin merkitsee

IK-opiston nuorisotoimintojen koordinaattori Tero Järventausta näkee Helsingin vapaaseurakunnan ratkaisun ilahduttavana.

– Ylipäätään seurakunnan johdon tuki lapsityölle on ensiarvoisen tärkeää. Jos lapset ja nuoret eivät näy mitenkään vanhimmistojen asialistoilla ja budjeteissa, työn eteneminen on täysin sattumanvaraista.

Järventaustan mukaan olisi tärkeää, ettei lapsi- ja nuorisotyö olisi irrallinen saareke muusta seurakuntaelämästä, vaan lapsen polku seuraavaan ikäkauteen ja laajempaan seurakuntayhteen olisi hyvin suunniteltu ja johdettu. Lisäksi hän painottaa kasvatusyhteistyötä vanhempien kanssa ja koko seurakunnan rohkaisemista lapsiystävälliseen asenteeseen.

– Olemme Helluntaikirkon lapsi- ja nuorisovaliokunnassa työstämässä lapsi- ja perheystävällistä seurakuntastrategiaa, jossa pääajatus on se, että lapsityö on kaikkien yhteinen asia. Jokaisella seurakuntalaisella on lapsiin jokin vaikutus, hyvä tai huono.

Kaikkien tehtävä ei ole pitää lastenkirkkoa, mutta jokainen voi huomioida lapsen vaikkapa vain hymyilemällä tälle seurakunnan eteisessä.

– Se, miten lapset kohtaamme, on usein tärkein asia, joka heille jää seurakunnasta mieleen.

(ER)