Koko
Eurooppaa viimeisen vuoden ravisuttanut pakolaisliike koskettaa myös
helluntaiseurakuntia.
– Mutta pitää muistaa, että suuresta julkisuudesta
huolimatta kyse on sittenkin vain jonkinlaisesta piikistä jatkuvasti kasvavissa maahanmuuttajien
tilastoissa, Suomen Helluntaikirkon maahanmuuttajatyön puheenjohtaja Timo Kekolahti toteaa.
Maahanmuuttajien
määrä on lisääntynyt Suomessa tasaisesti 1990-luvun alusta. Viime vuosina
pari-kolmekymmentä tuhatta on saanut oleskeluluvan. Nyt meneillään oleva
pakolaisvirta on lisännyt siihen kolmisenkymmentä tuhatta anomusta, joista
arvion mukaan kolmannes päätyy myönteiseen tulokseen.
Maahanmuuttajat
ovat haaste kristityille. – Ulkomaalainen ei pääse kiinni elämän syrjään ilman
suomalaisen tukea. Sosiaalivirasto, Kela ja työvoimatoimisto ovat
tärkeitä toimijoita. Mutta ne ovat kasvottomia, Kekolahti muistuttaa.
– Välittämisen
kokemukseen tarvitaan ihminen, joka toimii esimerkkinä ja kulkee rinnalla.
Siksi meidän kristittyjen pitäisi ottaa vastuuta maahanmuuttajien
kotoutumisesta ja ennakkoluulojen murtamisesta, hän kehottaa.
Kansainvälinen
154 jäsenmaan maahanmuuttajajärjestö on todennut, että hyvin
kotoutuneilla on lähes aina – omasta uskonnosta riippumatta – yhteys
seurakuntiin. – Kyse on sekä sosiaalisesta että hengellisestä yhteydestä,
Kekolahti toteaa.
Tiukempi
laki on aikapommi
Eduskunta
hyväksyi viime viikolla joitakin tiukentavia muutoksia ulkomaalaislakiin. Ne
vaikeuttavat muun muassa perheitten yhdistämistä.
– Päätös oli
aikapommi, Timo Kekolahti pahoittelee. – Se oli kuin 1 700 alaikäisen
heitteillejättö. Seurauksena on nuorten ahdistuminen ja jopa
radikalisoituminen. Ja tuon kehityksen me joudumme kohtaamaan myös
seurakunnissa, hän pelkää.
Kristillistä kirjallisuutta maahanmuuttajien
kielellä
Juhannuskonferenssin
missioteltassa maahanmuuttajat näkyivät myytävässä kirjallisuudessa. Saatavana
oli esimerkiksi darin- ja farsinkielisiä Uusia testamentteja ja Raamattuja.
Farsia eli
persiaa puhuu yli 47 miljoonaa ihmistä Iranissa, Tadžikistanissa,
Afganistanissa ja Bahrainissa. Se on arabian jälkeen muslimimaailman tärkein
sivistyskieli. Dari
vuorostaan on Afganistanin toinen virallinen kieli.
Juhannuskonferenssissa
maahanmuuttajateemaa käsiteltiin muun muassa lauantain keskustelufoorumissa. Lue uutinen keskustelufoorumista.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...