Luther-kirkko avasi ovensa uudestaan

Matka alkaa Turun tuomiokirkon edustalta. Ensimmäisenä ristiä lähti kantamaan Elli Pellonperä. Kuva: SLEY
Matka alkaa Turun tuomiokirkon edustalta. Ensimmäisenä ristiä lähti kantamaan Elli Pellonperä. Kuva: SLEY
Kaksi naista taluttaa pyöriään Turun tuomiokirkon ohi.

– Voi Jeesus, toinen tuhahtaa ystävälleen, kun hän huomaa kirkon portaiden edustalle kerääntyneen joukon.

Mies soittaa kitaraa ja laulaa ristiaiheisia lauluja. Pappi kehottaa kuulijoita jättämään taakkansa ristin juureen. Kaiken keskellä seisoo konkreettinen risti, puusta tehty ja kultamaalilla reunustettu.

Kun viimeiset rukoukset on rukoiltu, esiin astuu nuori nainen. Risti nostetaan hänen harteilleen. Hän lähtee kulkemaan rappusia alas, ja pieni väkijoukko seuraa perässä.

Tilannetta voisi luulla katoliseksi kulkueeksi, jos Suomessa olisi totuttu sellaisiin. Tai markkinointitempuksi – melkein odottaa, että kohta joku alkaa jakaa ilmaisia tuotenäytteitä, esimerkiksi energiapatukoita.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mainoskikka vaan Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen 6.–8.5. järjestämä Takaisin kotiin -tempaus. Perjantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana 144 vapaaehtoisen joukko kuljettaa alttariristin Turusta Helsinkiin. Matka tehdään kävellen, ja taipaleen pituus on 162,8 kilometriä.

Viikkoa myöhemmin, 14. toukokuuta, ristin kuljetus jatkuu Meilahdesta keskustaan  Lutherkirkkoon, jossa sitä ei ole nähty yli 20 vuoteen. Risti pääsee juhlallisin menoin takaisin tutulle paikalleen.

Ainutlaatuinen tilaisuus

Olen ilmoittautunut mukaan ristinkantajiin ja saanut vastuulleni muutaman kilometrin osuuden Kaarinan ja Piikkiön väliltä. Maltillinen matka, eikä ajankohtakaan illalla yhdeksän ja puoli kymmenen välillä ole paha. Sähköpostitse lähetettyä aikataulua silmäillessäni huomaan, että joku sitkeä sissi on ottanut kontolleen parin tunnin vuoron aamuyöllä. Siinä alkaa jo olla todellista kärsimysnäytelmän tunnelmaa.

Liityn joukkoon hyvissä ajoin ennen oman vuoroni alkua. Mistään massatapahtumasta ei ole kyse, sillä kantajan lisäksi mukana kävelee kymmenkunta kannustajaa. Väki vaihtuu etapilta toiselle edetessä.

– Tämä on sellainen ”once in a lifetime”-kokemus. Harvoin pääsee kirkossa sanomaan, että olen muuten kantanut tuota alttariristiä, eräs osallistuja toteaa.

Kävely on demokraattinen laji: kulkueessa on mukana väkeä lapsista eläkeläisiin ja jopa yksi pyörätuolin käyttäjä. Hänen tuolissaan on käsikäyttöiset polkimet, joten eteneminen käy urheilusta.

Huolto pelaa matkan ajan, mikä madaltaa osallistumiskynnystä entisestään. ”Turva-auto liikkuu kulkueen välittömässä läheisyydessä öisin ja asuntoauto päivisin”, todettiin etukäteen lähetetyssä infokirjeessä – kuin pilvipatsas ja tulipatsas konsanaan.

Kevyt kallis taakka

Tempaukseen ilmoittautuessani en tiennyt, millaista ristiä olin lupautumassa kantamaan: kaksimetristä rautamöhkälettä vai tuohesta veistettyä pöytäkoristetta? Ilmoittautumisen jälkeen tuli tieto, että risti painaa noin viisi kiloa. Kun se lasketaan harteilleni, huokaisen helpotuksesta. Kaikista elämäni varrella kantamistani risteistä tämä on selvästi sieltä keveämmästä päästä.

Ristin kantamiseen on useita hyväksi havaittuja tekniikoita. Poikkipuun voi asettaa joko selän puolelle tai etupuolelle. Jo oman osuutensa suorittaneet kantajat neuvovat pitämään ristiä lappeellaan, jolloin se ei paina hartiaa.

Kun ottaa huomioon, etten ole mikään räväkkä evankelistatyyppi, tuntuu yllättävän luontevalta marssia tien reunaa jättimäinen uskon symboli olallaan. Se herättää huomiota muttei esitä vaatimuksia, ei painosta vastaamaan omaa jumalasuhdetta koskeviin  kysymyksiin tässä ja nyt muuten kuin ehkä omassa sydämessä.

Ristin kultareunat hehkuvat ilta-auringon laskiessa. Tempauksesta kuvataan dokumenttia, ja ohjaaja käy välillä pyytämässä, että kääntäisin ristin maalatun puolen kameraa kohti. Kolme kilometriä hujahtaa hetkessä. Ehkä syynä on se, että ristin kantaminen tuntuu helpommalta, kun ympärillä on samaan suuntaan kulkevia ihmisiä.

”Risti kantaa sinut”

Vuoroni päättyessä rististä luopuminen on melkeinpä haikeaa. Sen ottaa vastaan Timo Nisula, Turun Luther-kirkon pastori. Ihastuneiden kulkijoiden kamerat räpsyvät, kun hän jatkaa kantamista käsi kädessä tyttärensä kanssa.

Auringon laskettua ilma alkaa viiletä. Ohitamme Piikkiönlahtea, kun Nisula äkkiä pysähtyy.

– Kaulushaikara.

Hetken aikaa kuuntelemme lahdelta kuuluvaa kohahtelua. Kuin puhallinorkesteri kokeilisi soittimiaan.

Kun Piikkiön Shell alkaa lähestyä ja ensimmäiset 16 kilometriä on taivallettu, harkitsen hetken jatkavani vielä mukana. Ehkä viisainta on kuitenkin lopettaa leikki silloin, kun se on hauskimmillaan. Oman osuutensa päättäneille jaetaan kiitokseksi ristin koristama kangaskassi, jossa on pari hedelmää, suklaata ja limu. Kevätjuhlatunnelmasta ei puutu kuin päättötodistus.

Jään seuraamaan ristin matkaa sosiaalisen median kautta. ”Ristinkantajat bongattu. Tsemppii!!! Ootte huikeita”, joku kannustaa netissä. Öiseen aikaan kantajajoukon määrä vähenee, mutta ristin kulku ei pysähdy. Aina kun joku lopettaa, toinen tulee tilalle.

Nisulan alkupuheenvuorossaan lausumat sanat ovat jo löytäneet tiensä Facebookiin: sinä et kanna ristiä, vaan risti kantaa sinut.


Säde Loponen




Risti joutui roskiin


Helsingin Luther-kirkon risti olisi ehtinyt jo upota syvälle kaatopaikan uumeniin, jollei muuan teologian opiskelija olisi pelastanut sitä roskalavalta. Oli vuosi 1994, jouluaaton aatto, ja entisen kirkkorakennuksen silloinen omistaja karsi vanhaa irtaimistoa.

– En voinut silloin arvata, että tila tulisi uudelleen kirkon käyttöön, ristin löytäjä, nykyään pastorina työskentelevä Jukka Hildén sanoo.

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys rakennutti Luther-kirkon Fredrikinkadulle jo vuonna 1894. Vuosikymmeniä jatkunut aktiivinen toiminta alkoi hiipua 1960-luvulla, ja 1980-luvulla rakennus seisoi tyhjillään, kunnes vuonna 1986 nuoret aktivistit valtasivat sen kannanottona asuntopulaan. Muutaman vuoden kuluttua tilat myytiin.

Rakennuksessa ehti parin vuosikymmenen aikana toimia useita yökerhoja, kunnes SLEY osti sen takaisin itselleen. Avajaisia vietettiin sunnuntaina 15. toukokuuta. Kirkon avaamisen lisäksi SLEY on muutenkin viime aikoina vahvistanut toimintaansa pääkaupunkiseudulla esimerkiksi palkkaamalla uusia työntekijöitä.


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja