Noin 80 aktiolaista ja 2 700 kohdattua ihmistä. Onko se paljon vai vähän?
Venäjän julkishallinnon ylläpitämille lasten kesävirkistysleireille suunnatun Love for Kids -toiminnan viime kesän tunnusluvut ovat samaa luokkaa kuin toiminnan alkuvuosina 1990-luvun alussa. Samalla ne ovat vain murtoosa vuosituhannen taitteen suuruuden päivistä, jolloin eri maista ja eri kirkkokuntataustoista tulevia aktiolaisia oli useana vuonna yli tuhat ja saavutettuja lapsia ja nuoria noin 40 000 kesässä.
Helluntailaisen pastoriavioparin Tuula ja Jouko Variksen vuonna 1992 perustama, entisille pioneerileireille suunnattu lasten leirityömuoto on palannut lähtöpisteeseen.
Love for Kids -toiminnassa 5–7-jäseniset aktiotiimit viettävät leireillä 1–3 viikkoa, järjestävät kulttuuri-, terveyskasvatus- ja hengellistä ohjelmaa sekä viettävät aikaa lasten ja nuorten kanssa.
Vaikka avoin evankeliointi ei ole luvallista, raamatullisia teemoja on yleensä mahdollista pitää esillä musiikin, leikin ja pelien kautta, ja omasta uskostaan voi kertoa niin kuin muistakin elämänsä asioista.
Toisinaan lapset myös itse nostavat uskonkysymyksiä esille keskusteluissa tai pyytävät rukousta itsensä tai perheenjäsentensä puolesta, suomalaisiin LFK-konkareihin lukeutuva lahtelainen Saara Salo kertoo. Hän on ollut Venäjällä kahdeksana kesänä, yleensä samassa leirikeskuksessa Pietarin eteläpuolella.
– Parhaita hetkiä ovat olleet ne, kun on löytänyt yhteyden vaikeista taustoista tuleviin lapsiin, jotka ovat aluksi olleet ujoja mutta jotka sitten osoittavat aitoa iloa ja välittämistä.
Maapallon toiselta puolelta
Alkuvuosina Love for Kids -toiminta kansainvälistyi nopeasti, ja kaikkiaan Venäjällä on vieraillut ryhmiä 12 maasta; Suomen lisäksi eniten Australiasta ja Yhdysvalloista.
Suomalaisten määrän romahdettua suurimmaksi LFK-lähetysmaaksi on 2010-luvulla noussut Australia. Esimerkiksi viime kesän aktiolaisista suurin osa oli sieltä.
Kolme suomalaistiimiä toimivat Pietarin alueella, australialaiset myös Novosibirskin ja Vladivostokin ympäristössä.
Australiassa Venäjän leirityötä varten perustettua Kids Outreach International -järjestöä johtava Kari Lehelmä koordinoi nykyään LFK-työtä yhdessä kristillisen venäläisjärjestön, Todellinen apu ihmisille -säätiön, kanssa. He myös hoitavat aktiolaisten viisumiasiat.
Lehelmän mukaan ensi kesäksi australialaisia on toistaiseksi ilmoittautunut parikymmentä, yhdysvaltalaisia noin 15 ja suomalaisia noin kymmenen. Tulevana kesänä yksi australialaisryhmä matkustaa ensimmäistä kertaa Itä-Viron venäläisalueelle Viron helluntailiikkeen leireille.
Lehelmä näkee pienentyneiden osallistujamäärien taustalla riittämätöntä tiedotusta, väärinkäsityksiä, Venäjää kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja sekä seurakuntakulttuurin muuttumista: länsimaisten uskovien halu tämäntyyppisiin seikkailuihin on vähentynyt.
– Ainakin Australiassa asiaan on voinut vaikuttaa myös erilaisten aktiomahdollisuuksien lisääntyminen ja Suomessa se, ettei viime vuosina ole ollut ketään, joka olisi käynyt jakamassa tietoa seurakunnissa ja innoittamassa lähtijöitä.
Osittain kyse on myös rahasta. Taloudellisen päävastuun LFK-työstä kantoivat pitkään Päijät-Hämeen helluntaiseurakunnat, mutta viime vuosina niiden rahahanat ovat sulkeutuneet. Suomessa toimintaa koordinoinut Love for Kids -toimikunta lakkautti itse itsensä viime vuonna.
Samaan aikaan ovet leireille ovat yhä auki. Leirinjohtajat ovat toistuvasti ilmaisseet toiveensa yhteistyön jatkumisesta, ja ryhmiä otettaisiin vaikka kuinka paljon: Venäjällä leirejä järjestetään noin 3 000 leirikeskuksessa, ja niille osallistuu noin viisi miljoonaa lasta ja nuorta vuodessa.
Edes viime vuonna voimaan astuneilla ääriliikkeiden vastaisilla lakimuutoksilla ei ole sanottu olevan vaikutusta kulttuurivaihdoksi luokiteltavaan toimintaan.
Todellinen Jumalan ihme
Lehelmä arvelee, että länsimaiden seurakunnissa ei tajuta, kuinka isosta mahdollisuudesta on kyse.
– Vladivostokin helluntaipiispa sanoi minulle jokin aika sitten: ”Se työ, jota te teette, on aivan valtava Jumalan ihme. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta päästä niihin paikkoihin, joihin te pääsette.” Siksi olen sydämestäni murheellinen, jos kaikki tämä loppuu siihen, että emme saa enää ihmisiä liikkeelle.
Saara Salo suosittelee LFK-aktiota kaikenikäisille lapsityöstä kiinnostuneille. Venäjän kielen taito ei ole tarpeen, sillä tiimeillä on tulkit. Ennen leirimatkaa kaikki aktiolaiset saavat koulutuksen.
– Lapset ovat niin vastaanottavaisia ja rakastavia, että Jumalan rakkauden osoittaminen heille on helppoa; paljon helpompaa kuin esimerkiksi katuevankeliointi Suomessa. Konsepti on hyvä, Venäjälle on helppo päästä, ja meitä halutaan sinne, Salo toteaa.
Kuten eräs leirinjohtaja kertoi taannoin australialaistiimille: Kun te saavutte, Jumalan suojelus ympäröi koko leirin.
LFK-aktioon voi ilmoittautua huhtikuun ajan Suomen-yhteyshenkilölle Benjami Pitkäsalolle:
UutisetTänä pääsiäisenä Lontoon katuja ajelee 75 punaista Routemaster-bussiklassikkoa, jotka on koristeltu Jeesuksen sanoilla. Kyseessä on evankeliointikampanja Quote Jesus eli Lainaa Jeesusta, jolla halutaa...
UutisetAmerikkalaisen toimittaja-pastorin ja entisen ateistin Lee Strobelin teos Tapaus Kristus (The Case For Christ) julkaistiin tällä viikolla elokuvana Yhdysvalloissa.
MielipideMiten on -palstalla (RV 13) käsiteltiin yllättävällä tavalla konferenssin lasten puuhatelttaa tarkastamatta faktoja tapahtumanjärjestäjältä. Katson tarpeelliseksi oikaista haastattelussa annettuja tie...
MielipideKirjoitan yli kymmenen vuoden takaisista asioista, jolloin työskentelin Kristillisen alkoholisti- ja narkomaanityö ry:n (KAN) toiminnanjohtajana. Halusin luotsata KAN ry:n toimintaa evankeliumin työnä...
MuutKevättalvella ilmestyi samoihin aikoihin kaksi uudemman suomalaisen ylistysmusiikin päivittävää albumia. Ylistysmusiikin ekosysteemihän on sellainen, että tietyt kanta-artistit Suomessa ja ulkomailla...
MuutRistin Voiton Pikavisiitti-palstalla vastaajia pyydetään luonnehtimaan, mitä Jeesus heille merkitsee. Pääsiäisen kunniaksi kokosimme valikoiman vastauksista.
Muut”Seurakunnat tarvitsevat valmiuksia opetustoimintaansa muslimien parissa. Ilman säännöllistä opetusta sosiaalinen auttaminen, niin tarpeellista kuin se onkin, ei kanna toivottua hedelmää.”
UutisetMarkuksen evankeliumista julkaistiin viime viikolla uusi suomennos. Ainutlaatuista on se, ettei sitä nähdä painettuna versiona lainkaan. DigiMarkus-niminen suomennos on maailman ensimmäinen suoraan mo...
UutisetAikamedia Oy on perustanut vuoden 2017 alussa itsenäisesti toimivan markkinointiviestintäyksikön. Sen tehtävänä on tarjota erilaisia viestintään, mainontaan ja markkinointiin liittyviä palveluja. ...
UutisetHelluntaiseurakuntien hyvä perinne on tarjota seniorityöntekijöille vuotuiset virkistyspäivät, joiden kustannukset katetaan seurakunnissa pääsiäisenä kerättävällä rahalahjalla. Senioripäivät järjestet...
UutisetSuomen satavuotisen taipaleen kunniaksi valmistunut Lasse Heikkilän sävelteos, Suomalaisen messun juhlaversio, soi Miehikkälän kirkossa sunnuntaina 2. huhtikuuta. Messu juhlisti perinteitä vaali...
UutisetPirkanmaan käräjäoikeus luki viime viikolla kavallustuomion Pelastusarmeija Säätiön johtajiin kuuluneelle henkilölle. Hän sai rangaistukseksi vuoden ja neljä kuukautta vankeutta.
PääkirjoitusAnteeksianto tarkoittaa toisen ihmisen vapauttamista hänen tekemistään vääryyksistä meitä kohtaan. Anteeksiantamuksen ydin on löydettävissä Jeesuksen sanoista: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eiv...
MuutRaamatun sankarigalleriassa on yksi verrattain vähälle huomiolle jäänyt persoona: kukko, joka asusteli jossakin siinä ylimmäisen papin esipihan tuntumassa.
ArtikkelitJotta voi ymmärtää Ristin Voiton uutisnäkökulmaa, lehteä on tarkasteltava sen omassa viitekehyksessä. Ristin Voitto, kuten muutkin hengelliset julkaisut, on aikoinaan perustettu mission vuoksi. Julkai...
PikavisiittiMiikkapekka Heikkilä opiskelee toista vuotta journalismia ja näytteli Turun helluntaiseurakunnassa esitetyssä Peset pois -musikaalissa Pietaria. Hänen perheeseensä kuuluu vanhempien lisäksi kaksi pikk...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...