Lautakunta: Vihkimistapahtumassa syrjintää

Helsinkiläisessä Kauppakeskus Kaaressa järjestetyssä vihkitapahtumassa syyllistyttiin Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan syrjintään uskonnon perusteella.

Tapahtumassa ei vihitty pariskuntaa, joka yleisöäänestyksessä oli valittu tapahtuman keulakuvapariksi. Parille oli luvattu muun muassa tuotepalkintoja.

Kumpikaan pariskunnan jäsenistä ei kuulunut kirkkoon. Heidät jätettiin vihkimättä, koska vihkijänä oli tapahtumassa luterilaisen seurakunnan pappi. Lautakunnan mukaan tilaisuudessa olisi voitu toimittaa myös siviilivihkiminen.

Pikavisiitti
41/2016

PikavisiittiAntti Kakriainen on pelannut mikkeliläisseurojen lisäksi muun muassa keuruulaisessa KeuPassa.

Hienointa kotikaupungissani Mikkelissä on järvet ja kaunis luonto, sekä läheiset. Ja seurakunta. My...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan