Espanjan Fuengirolassa on suomalaisten suosima kaupunginosa Los Pacos, jossa sijaitsee myös toimintakeskus Majakka. Siellä on virinnyt kuluneen talven aikana lasten toimintaa, jossa on enimmillään mukana kymmeniäkin lapsia. Majakan meno on eläväistä mutta turvallisesti Asta Turusen käsissä.
Kymenlaakson helluntaiseurakuntien koulupastorina toiminut Asta Turunen tuli viime syksynä Aurinkorannikolle Turistikirkon lapsi- ja nuorisotyöntekijäksi. Yhteisön pääasiassa eläkeikäiseltä väeltä on puuttunut yhteys lasten ja nuorten maailmaan. Asta Turunen on kouluikäisen tytön äiti sekä lapsi- ja nuorisotyön ammattilainen, joka on toiminut pitkään lasten parissa Kouvolan seudulla. Hän on tuonut uutta sykettä Turistikirkon lapsityöhön.
Viime syksynä lukukauden alkaessa Turunen esitteli Aurinkorannikon suomalaiselle koululle mahdollisuuksia, joilla Turistikirkko voi tukea alueen lapsia ja nuoria. Kokeneen koulutyöntekijän kanssa löytyi helposti toimivia yhteistyömuotoja. Näyttävin tapahtuma oli ennen joulua koulun kanssa yhteistyössä toteutettu paimenten polku, jossa Jeesuksen syntyhistoria sijoitettiin elävästi aitoon Välimeren seudun maalaismaisemaan. Suomalaisen koulun oppilaille polun kulkeminen oli mieluisa kokemus.
Lapsille ja nuorille turvaverkostoja
Los Pacosissa suomalaisille on alueella tarjolla lähes kaikki elämisen peruspalvelut ilman tulkin apua. Pacosin Majakka on palvellut vuodesta 2001 lähtien kasvavan suomalaisyhteisön kokoontumispaikkana ja hengellisenä suunnannäyttäjänä. Majakassa on järjestetty laulu- ja opetustilaisuuksia sekä monenlaista pienryhmätoimintaa. Paikasta onkin muodostunut suomalaisyhteisölle Aurinkorannikon kiintopiste ja paikallisen Turistikirkon olohuone.
Turistikirkko on toiminut Fuengirolassa jo runsaat 37 vuotta. Toiminnan kohderyhmät ja sisältö ovat vuosien mittaan vaihdelleet, mutta lapsi- ja nuorisotyö on ollut vähäistä. Näin huolimatta siitä, että erityisesti kymmenen viime vuoden aikana työikäisten suomalaisten muutto alueelle on lisääntynyt ja myös lasten määrä sen myötä kasvanut.
Vuonna 1991 perustetussa suomalaisessa koulussa on oppilaita eskareista abeihin yhteensä yli 300. Koulu on ylivoimaisesti suurin suomenkielinen opinahjo Suomen rajojen ulkopuolella. Vanhempien työtilanteiden vaihtumisesta johtuen myös oppilaiden vaihtuvuus koulussa on suuri. Se asettaa opetustyölle ja lasten sopeutumiselle omat haasteensa.
Erityisopettaja Laura Pippurin mukaan lasten turvallisesta kehityksestä huolehtiminen edellyttäisi nykyistä parempaa yhteistyöverkostoa.
– Täällä nuorilta puuttuvat sellaiset sosiaaliset verkot, joita heillä on Suomessa. Täällä ei ole esimerkiksi sukulaisia eikä heti omia ystäviäkään. Lisäksi ympäristö ja elintavat ovat outoja, Pippuri kuvailee.
Suomalainen koulu järjestää päiväaikaan lapsille ja nuorille monenlaista toiminnallista tukea, mutta illat jäävät vapaiksi. Ja silloin esimerkiksi päihteiden saaminen on helppoa. Huumeongelma onkin Espanjassa Suomeen verrattuna moninkertainen.
Suomalaisen koulun opettajat Laura Pippuri ja Ritva Hilke näkevät myös seurakunnan tärkeänä yhteistyökumppanina.
– Meillä on mahdollisuuksia tehostaa paljon yhteistyötä. Seurakunnat voivat tarjota turvallisen kohtaamispaikan ja tekemistä energisille nuorille, opettajat ehdottavat.
Lapsityölle halutaan jatkoa
Asta ja Tomi Turunen ovat yhdessä Julia-tyttärensä kanssa innoissaan Jumalan avaamasta ovesta Aurinkorannikon lapsityöhön. Myös Turistikirkon väki on kiitollinen lapsityön viriämisestä.
Asta Turunen on toiminut Aurinkorannikolla Fidan lähettinä. Valkealan helluntaiseurakunta ja pieni tukirengas ovat kannattaneet Turusten työtä Espanjassa. Turistikirkko on puolestaan vastannut perheen asumiseen ja työhön liittyvistä materiaalikuluista. Kannatussopimus päättyy kuluvan lukukauden lopussa, ja Turistikirkon huolena on nyt hyvin alkaneen työn jatkuvuus.
Lupaavasti käynnistynyttä lapsityötä ei haluta jättää vain yhden kauden mittaiseksi. Valkealan helluntaiseurakunnan ja Aurinkorannikon Turistikirkon vanhimmistot ovatkin jo tehneet periaatepäätöksen jatkaa omilla osuuksillaan Asta Turusen toimikautta kahdella vuodella.
Työn taloudellisia tukijoita tarvitaan kuitenkin vielä lisää. Nyt haetaan sellaisia seurakuntia ja yksityisiä tahoja, jotka voisivat olla mukana vaikka pienemmälläkin summalla.
Jorma Uimonen, Leevi Launonen
Mikä?
Aurinkorannikon Turistikirkko » yhteiskristillinen seurakunta, joka aloitti toimintansa vuonna 1979 » jäseniä noin 120 » toimii suomalaisten parissa, joiden lukumäärä vaihtelee ajankohdasta riippuen 10 000–20 000 välillä » tekee mittavaa avustustyötä myös Afrikan puolella pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden parissa » kuuluu espanjalaiseen Fade-kattojärjestöön ja on Fidan yhteistyökumppani » lisätietoa:
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...