Kankaanpään
helluntaiseurakunnan lähetystorilla
järjestettiin lokakuun
lopulla vintage-muotinäytös Suomi
100 -teemalla. Esillä oli
yli 30 suomalaista asustetta menneiltä
vuosikymmeniltä.
Asuja
esiteltiin ompelijoiden valmistamista
hääpuvuista Kaitilan verryttelyasuihin.
Moni tunnisti menneiltä
vuosikymmeniltä esimerkiksi
sellaiset merkit kuin Arola,
Pääsky, Vuokko, Kirjokangas, Muoditar,
Pia&Paula ja Finn-Marin.
Monipuolisuus tuli esille myös
materiaaleissa.
Muotinäytös
oli nautittava tapahtuma. Juontaja
oli rakentanut keskeiseksi
tarinaksi seurata ”pienviljelijän
vaimon” vaatetusta eri
elämänvaiheissa.
Parasta
palautetta tapahtumasta olivat
noin satapäisen yleisön kommentit.
–
Olen yllättynyt, että Suomessa on
aikoinaan tehty näin upeita vaatteita.
–
Tämä oli niin vaikuttava, että haluan
jäädä katsomaan vielä uusintanäytöksenkin.
Kierrätyskin
toteutui: kaikki esitellyt
vaatteet oli valittu lähetystorille tuotujen
lahjoitusten joukosta.
Näytösten jälkeen asusteet tulivat
myyntiin ja suurin osa niistä
löysi uudet käyttäjänsä.
Seurakunta
on ennenkin toteuttanut muotinäytöksiä
mutta rukoushuoneella.
Lähetyskirpputorin muotinäytöstä
juhlistettiin myös
Suomi-leivoskahveilla.
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
PääkirjoitusSynti
voidaan määritellä pohjimmiltaan
epäuskoksi, joka on riippumattomuutta
Jumalasta. Tällöin ihminen ei tunnusta tarvitsevansa Jumalaa
– ei hänen anteeksiantoaan, armoaan eikä hänen
an...
Miten onAikamedian
julkaisemaan lehtiperheeseen kuuluu
kuusi säännöllisesti ilmestyvää lehteä. Niistä
Ristin Voitto on helluntailiikkeen viikkolehti
ja muut harvemmin ilmestyviä aikakauslehtiä,
j...
UutisetVuosien odotteluvaihe on monissa helluntaiseurakunnissa päättynyt, ja nyt ympäri maata tehdään ratkaisuja uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä.
UutisetJokaiselle
luterilaisen kirkon piispalle
tehdään omanlainen piispankaapu
kantajansa toiveiden mukaisesti.
Toissa viikolla vihitty
Helsingin piispa Teemu Laajasalo toivoi
sinistä kaapua,...
UutisetKankaanpään
helluntaiseurakunnan lähetystorilla
järjestettiin lokakuun
lopulla vintage-muotinäytös Suomi
100 -teemalla. Esillä oli
yli 30 suomalaista asustetta menneiltä
vuosikymmeniltä...
UutisetSukupuoli-identiteetistä käytävä
keskustelu Euroopassa on
saamassa uuden vivahteen. Saksa
lanseeraa ensi vuonna syntymätodistuksiin kolmannen
sukupuolen. Asiasta
päätti maan perustuslakit...
UutisetKaakkoiskiinalaisen
Huangjinbun kristittyjä
kehotetaan korvaamaan Jeesus-julisteensa
presidentti Xi Jinpingin kuvilla,
jos he mielivät
vapaaksi köyhyydestä ja sairauksistaan.
MuutBenja
& Freidiba Boodos -yhtyeen ensilevyltä
kuulee välittömästi, että
kyse on poikkeuksellisen hyvin
resursoidusta tuotannosta.
Bändi tykittää Mennään etsimään -avausraidan täy...
KolumniTällä
viikolla RV:ssä puhutaan paljon rukouksesta
ja rukousvastauksista.Suurin
osa niistä on tullut nimenomaan siksi, ettäjotakin
asiaa on pyydetty Jumalalta. Ohimenevä haikailu olisi
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
ArtikkelitJournal
suljeof the Plague Year (suom.
Ruttovuosi) on Daniel
Defoen romaani
vuodelta 1722. Maailmankirjallisuuden ensimmäinen menestyskirjailija
Defoe (1660–1731)
tekee puolifiktiivises...
MuutTT Hanna Ranssi-Matikaisen mukaan aviopuolisoiden tunnesuhteen säilyttämiseksi parilla pitäisi olla yhteistä aikaa 10–15 tuntia viikossa (hs.fi 13.11.).
MielipideEutanasia-aloitteen myötä
on virinnyt keskustelu
laadukkaan saattohoidon tärkeydestä.
Alan parhaat
asiantuntijat ovat varsin yksituumaisesti
vakuuttaneet, että
hyvän saattohoidon ulottam...
MielipideVeikko Tanska kirjoitti
Ristin Voiton numerossa 45 ajankohtaisesta asiasta,
suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin.
Haluaisin tarkastella
lähemmin joitakin näkökohtia
kirjoitukseen liittye...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...