Lähetyslapset ovat piilomaahanmuuttajia

Namibiassa lapsuutensa viettänyt Iida-Liisa Repo ja Venäjällä varttunut Nooa Saari kuuluivat seminaarin järjestäjiin. Kuva: Inkeri Tuikka

Kansainvälinen tausta yhdistää – lähetyslapsilla ja esimerkiksi diplomaattien lapsilla on samanlaisia haasteita ja vahvuuksia kotoutumisessa.

Suomen Raamattuopistolla järjestettiin 13.–15. syyskuuta seminaari aikuisille matkalaukkulapsille – heille, jotka ovat viettäneet valtaosan lapsuudestaan vanhempiensa kulttuurin ulkopuolella. Seminaari Alien Ohion tavoitti kolmisenkymmentä ihmistä.

– Oli mukava nähdä, että tapahtuma onnistui ja vastasi ootuksia, toteaa Nooa Saari.

Saari kuului tapahtuman vastuuhenkilöihin, samoin Iida-Liisa Repo ja Raija Hämynen.

Oivalluksia, läsnäoloa, työkaluja kokemusten prosessointiin – muun muassa tällaisia toiveita osallistujilla oli viikonlopulle.

– Itselle antoisinta oli saada kertoa sellaisesta osasta minuutta, joka ei yleensä ole niin paljon pinnalla, Saari sanoo.

Yhteyden kokeminen ja asioiden jakaminen olivat tärkeä osa viikonloppua.

Viikonlopun aikana kuultiin kokemuksia lähetyslapsen arjesta sekä asiantuntijapuheenvuoroja, jotka koskivat esimerkiksi identiteetin muodostumista ja ihmissuhteita, parisuhteita ja vuorovaikutusta. Asioita käsiteltiin muun muassa paneelikeskustelussa ja taideterapian keinoin.

Osallistujia tuli seminaariin ympäri Suomea. Heillä oli kokemusta lukuisissa eri maissa
asumisesta – kaikki mantereet Australiaa myöten tuli katettua. Etiopiassa asuneita oli 30 osallistujan joukossa useita.

Seminaarin järjestivät yhteistyössä Lähetysyhdistys Kylväjä, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Lähetysseura, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Fida International ja Suomen Raamattuopisto.

Kansainvälinen tausta yhdistää

Valtaosa seminaarin osallistujista oli lähetystyöntekijöiden lapsia. Mukana oli kuitenkin jokunen, jonka vanhemmat olivat toimineet muissa kuin lähetystyöhön liittyvissä tehtävissä Suomen ulkopuolella. Kansainvälinen tausta yhdistää vanhempien ammatista riippumatta.

– Kokemus ei eroa, olipa diplomaatin tai lähetystyöntekijän lapsi. Keskeistä on se, että on viettänyt ulkomailla valtaosan niistä vuosista, jolloin identiteetti merkittävästi kehittyy, Nooa Saari sanoo.

– Perusongelma on heillä täsmälleen sama: ei olla varmoja, mihin kuulutaan. On passimaan kulttuuri, kohdemaan kulttuuri ja kaikkea siltä väliltä.

On tärkeää ymmärtää kotouttamisen tarve. Se, että vanhemmat ovat kasvaneet suomalaisen kulttuurin keskellä, ei tarkoita, että heidän kansainvälisessä ympäristössä varttuneet lapsensa hallitsisivat kaikki suomalaisen yhteiskunnan toimintatavat. Näistä lapsista voidaankin puhua piilomaahanmuuttajina.

Leiritoiminta tärkeää nuorille

Monet seminaarin osallistujista olivat aikanaan olleet lähetyslapsille järjestetyillä leireillä. 13–20-vuotiaille suunnatut kirkon lähetysjärjestöjen yhteiset Finnish Body Foreign Soul -leirit olivat ja ovat yhä tärkeitä kohtaamispaikkoja.

– Se oli kesän kohokohta, Nooa Saari muistelee.

Kumpikin heistä on ollut myöhemmin myös itse mukana järjestämässä leirejä. Vaikka leirille tulijat olisivat kasvaneet keskenään täysin eri kulttuuri- ja kieliympäristössä, yhteyden tunne saattaa syntyä hyvinkin nopeasti.

– Viiden minuutin päästä saatetaan olla ylimmät ystävykset.

– Uskon, että se on monelle nuorelle tosi tärkeä paikka, jossa saa tuntea kuuluvansa joukkoon.

– Moni lapsi menettää tuntuman suomeen äidinkielenä. Suomeen tulo käy vaikeammaksi, koska identiteetti on osaltaan sidoksissa kieleen.

Nomadielämää ja sopeutumista

Matkalaukkulapsille järjestettiin seminaari myös vuonna 2017.

– Koen, että näille seminaareille on aika suuri tarve, sanoo Iida-Liisa Repo.

Vaikka esimerkiksi lähetyslapset voivat työstää kokemuksiaan monella tapaa, nimenomaan yhteen tulemisella ja asioiden läpikäymisellä muiden kanssa on suuri merkitys.

– Tässä tullaan vuorovaikutteiseen tilanteeseen ja saadaan vertaistukea.

Millaisia vaikutuksia sillä sitten on, että viettää lapsuudestaan valtaosan vanhempiensa kulttuurin ulkopuolella?

Ainakin taitoja kertyy paljon.

– Kielitaito, kulttuuritietämys, kyky muodostaa nopeasti ystävyyssuhteita ja tulla toimeen missä tahansa tilanteessa, Saari summaa.

Puutteellinen äidinkielen hallinta saattaa muodostua ongelmaksi.

Suomeen palaava tai kenties ensimmäistä kertaa Suomeen muuttava joutuu opettelemaan paljon uutta. Esimerkiksi bussilla matkustaminen voi olla koululaiselle uusi asia, jos kohdemaassa lapset eivät kulje linja-autolla yksin.

– Monelle jää se olo, että Suomi ei tunnu tarpeeksi kotimaalta. Jää pysyvä levottomuus. Moni kokee olevansa kotonaan kansainvälisessä monikulttuurisessa ympäristössä.

Vaikuttaa, että moni jatkaa nomadielämää: pitää vaihtaa paikkaa usein.

Moni Suomeen asettuva hyödyntää ja siirtää eteenpäin kieli- ja kulttuuriosaamistaan, toimii esimerkiksi tulkin tehtävissä tai puhuu lapsilleen kotona entisen asuinmaansa kieltä.

Inkeri Tuikka