”Kypsemmän pitää tulla vastaan”

Lunta on vielä maassa enenevässä määrin, mutta Tero Järventausta ajattelee jo ensi kesän Fifteen-leirejä. - Haluan nähdä, mikä merkitys leirillä on nuoren elämässä. Kuva: Anna Lehtinen
Lunta on vielä maassa enenevässä määrin, mutta Tero Järventausta ajattelee jo ensi kesän Fifteen-leirejä. - Haluan nähdä, mikä merkitys leirillä on nuoren elämässä. Kuva: Anna Lehtinen
Seurakunnissa pitäisi ymmärtää nuoruutta ikävaiheena, sanoo Ison Kirjan nuorisotoiminnoissa vuodenvaihteessa koordinaattorina aloittanut Tero Järventausta.

– Silloin tehdään isot linjanvedot elämää ajatellen; kasvetaan tietyn perheen lapsesta  omaksi itseksi. Seurakunnan pitää kestää se, että nuoret ”riuhtovat” itsensä irti. Yhteisön täytyy ensisijaisesti tarjota turvaa, jatkuvuutta ja rakkautta. Se, joka on kypsempi, tulee vastaan, Järventausta haastaa.

Järventausta on toiminut muun muassa seurakunnanistuttajana ja pastorina Suomessa, raamattukoulutyössä Afrikassa ja opettajana raamattukoulussa. Kaikki alkoi kuitenkin Lempäälästä, jossa helluntaiperheen kasvatti osallistui aktiivisesti seurakunnan toimintaan.

Seurakunnan tarjoama verkosto tuki hyvin vanhempien hengellistä kasvatustyötä.

Lukion jälkeen kutsua Jumalan valtakunnan työhön kokeva nuori mies suuntasi opiskelemaan Isoon Kirjaan. Lopputulos oli maisterintutkinto, mutta päätös opiskelusta ei ollut kivuton eikä tie hengelliseen työhön suoraviivainen.

– En kokenut ollenkaan olevani kykenevä. Suuntasin vieraaseen ja vähän pelottavaankin, mikä oli toisaalta myös hyvin merkittävää. Huomasin, että työssä voi kasvaa ja kehittyä.

Järventaustan ensimmäinen hengellisen työn pesti oli harjoittelu juuri perustetussa Kaarinan Kotikirkossa. Tuoreessa yhteisössä suuntauduttiin vahvasti lapsiin.

– Soitin nallepuvussa rumpuja, esimerkiksi, Järventausta muistelee hymyillen.

Kaarinan jälkeen hän oli edelleen ajatellut hakeutuvansa oppipojaksi jollekin kokeneelle pastorille. 26-vuotias kutsuttiin kuitenkin Anjalankoskelle, ja hän sai vastuulleen paikallisen helluntaiseurakunnan ”koko homman”.

Se oli yhtä aikaa hienoa ja haastavaa.

– Sai tehdä kaikenlaista. Olen kokenut myös pastorin yksinäisyyden ja nähnyt tuen merkityksen. Onneksi oli tukijoita.

Pioneerista sparraajaksi

Tero Järventaustalla oli sydämessään palo seurakuntien istuttamiseen. Hän ehti jo irtisanoutua Anjalankoskelta perustamaan tiimin kanssa ”ostoskeskusseurakuntaa”, kun tiloja ei äkkiä saatukaan.

Tyhjän päälle jäänyt hengellisen työn ammattilainen huomasi lehdessä ilmoituksen kehitysyhteistyöntekijöille tarkoitetusta koulutuksesta. Itä-Afrikassa raamattukoulutyössä kului vajaa vuosi.

Afrikan-vuoden jälkeen Järventausta oli Isossa Kirjassa ensin äitiyslomansijaisena.  raamattuopistopesti on venynyt kahdeksaksi vuodeksi, ja nyt mies jakaa työaikansa opettamisen ja nuorisotoimintojen koordinoinnin välillä.

Unelma seurakunnanistutustyöstä on toteutunut mutta saanut uudet uomat.

– Asian tutkiminen ja siitä opettaminen sekä uskovien ”sparraaminen” sopii luonteelleni paremmin kuin pioneerina puskassa oleminen. Koen voivani vaikuttaa näin paremmin, sanoo uuden työn aloittamisessa niin Sansibarilla kuin Petäjävedellä mukana ollut teologi.

Luontevaa yhdessä toimimista

Ison Kirjan nuorisotoimintojen lippulaiva ovat Fifteen-leirit. Tero Järventausta kertoo olevansa itsekin noviisi Fifteen-ympyröissä ja odottavansa ensi kesän leirejä innolla.

– Haluan nähdä, miten merkittävä viikon jakso voi olla nuoren elämässä; miten he saavat kokemuksen Jumalasta ja kristinuskosta.

Järventausta kertoo, että karkeiden laskelmien mukaan helluntaiperheiden nuorista noin 40 prosenttia käy tällä hetkellä Fifteen-leirin. Osuus on ihan hyvä, mutta on siinä nostamisen varaakin.

– Parissakymmenessä vuodessa on päästy jo pitkälle. Leirejä ja konseptia on ollut vuosien varrella kehittämässä monia hyviä tyyppejä.

Nuoruus ja erityisesti ikävuodet viidentoista molemmin puolin ovat hyvin merkittäviä  aikuiseksi kasvamisen kannalta. Järventausta ei silti halua glorifioida nuoruutta: itse hän muistaa olleensa silloin epävarma, ylpeä ja lakihenkinenkin. Toisaalta nuorten vahvuuksia ovat idealismi ja rohkeus.

– Mutta kaikki ikävaiheet ja kaikenikäiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja tarpeellisia seurakunnissa.

Hän haluaisi kauttaaltaan nähdä seurakunnissa enemmän toisten kannustamista. Yhdessä tekemisen henkeä pitäisi saada tuotua seurakunnan arkeen.

– Esimerkiksi kesäleireillä eri sukupolvet kohtaavat mielekkäällä tavalla ja valtuuttaminen ja kasvattaminen tapahtuvat luonnollisesti.

– Lapsille toimii vielä sen suuntainen opettaminen, että ”Raamattu sanoo näin”, mutta nuorten kanssa pitää aidosti käydä läpi heitä askarruttavia kysymyksiä. Paras tapa vaikuttaa nuoreen hengellisesti on olla lähellä ja näyttää itse esimerkkiä.

Missä miehet lapsityöstä?

Yhden asian Tero Järventausta on jo nuorisotoimintojen koordinaattorin pestissään muutamassa kuukaudessa huomannut: seurakuntien lapsi- ja nuorisotyössä on mukana  todella hyviä miehiä, mutta erityisesti lapsityössä heitä on valitettavan vähän. Ehkä syy on seurakuntien toiminnan hieman feminiininen luonne.

Järventausta mainitsee, että joillakin paikkakunnilla Ison Kirjan nuorisotoimintojen alaisuudessa olevasta Royal Rangersista on tullut toimiva muoto, joka näyttää houkuttelevan niin miehiä kuin poikiakin.

– Omaan taustaani kuuluu poikakerho, jota veti mies. Se piti minut kriittisessä vaiheessa mukana seurakunnan toiminnassa.

Paikallisseurakuntavetoisuus on helluntaiherätykselle ja sen nuorisotyölle sekä haaste että mahdollisuus: toisaalta voi tehdä vahvaa omaa juttua, mutta toisaalta työ vaarantuu helposti, jos esimerkiksi vastuunkantajat vaihtavat paikkakuntaa. Jokaisen työhön tulevan on myös ”keksittävä pyörä uudelleen”.

– Ison Kirjan rooli tulee säilymään seurakuntia ja lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä tukevana, kouluttavana ja sparraavana tahona, Järventausta toteaa oman koordinaattorikautensa alussa.

Haastetaan toisiamme

Koordinaattori löytää nuorisotyöstä ja seurakunnanistutuksesta paljon yhteistä.  Ensimmäinen iso yhtäläisyys on identiteetin luominen.

– Nuori miettii luonnostaan samoja asioita, joita uuden seurakunnankin pitää pohtia: miksi olen olemassa, mikä on tehtäväni, miten voin saavuttaa tavoitteeni.

Toinen merkittävä nuoria ja uusia seurakuntia yhdistävä tekijä on uudistus.

– Meidän kaikkien, niin yksilöiden kuin seurakuntien, pitää uudistua. Uusi sukupolvi on aina mahdollisuus tähän. Heille uudistuminen on luonnollista ja kuuluu elämänvaiheeseen.  Samalla tavalla uudet seurakunnat haastavat vanhoja.

Tällä hetkellä helluntailiikkeessä uudistusmieltä ei osata hyödyntää, vaan niin nuoret kuin uudet seurakunnatkin kasvavat erilleen helluntailiikkeestä.

– Myös nuoret menettävät tässä: yhteydessä heitä voitaisiin koko ajan tutustuttaa kristilliseen traditioon, joka on koeteltu läpi vuosituhansien.

Tero Järventausta sanoo, että häntä harmittaa eniten se, jos missä tahansa ryhmässä identiteettiä luodaan vastakkainasettelun kautta: me olemme oikeassa, nuo väärässä.

– Olen täysin varma siitä, että nuoret tarvitsevat vanhoja ja vanhat nuoria, nuorisotoimintojen koordinaattori rohkaisee.


Anna Lehtinen




Kuka

Tero Järventausta
» 39-vuotias teologian M.A.
» Lempäälän helluntaiseurakunnan kasvatti
» asuu Tampereella
» naimisissa, puolivuotias poika
» kirjoista suurimman vaikutuksen on tehnyt Linus Morrisin Seurakunnan läpimurto.

Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan