”Jos saisin
toivoa ihan mitä vain, toivoisin palan saippuaa, että voisin pestä vauvani,
sanoo 15-vuotias Rhema, joka vammautui Kongon demokraattisessa tasavallassa joukkoraiskauksen seurauksena.
Hän synnytti pojan eikä voinut enää palata kouluun. Fidan tämänvuotinen Eväät elämään -kampanja edistää Kongon kriisin keskellä elävien vammaisten ja sodan vammauttamien lasten kouluun pääsyä.
Unohdettu kriisi
Kongon demokraattinen tasavalta on kuin ruutitynnyri, jonka jatkuvaan räjähtelyyn on liian helppo turtua. Koska Kongon kriisi on kestänyt vuosikymmeniä, kriisiä kutsutaankin unohdetuksi humanitääriseksi katastrofiksi.
Eniten konfliktista kärsivät lapset: väkivaltaa paenneista yli puolet on lapsia ja nuoria. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ovat vammaiset ja sodan vammauttamat lapset. He kärsivät Kongossa kaksin verroin – sekä sissisodasta että sydäntä särkevästä syrjinnästä.
Julmin sodankäynnin väline
Kongon konfliktin julmia tunnuspiirteitä ovat seksuaalinen väkivalta ja lapsisotilaiden rekrytointi. Kongossa raiskataan vuosittain tuhansia lapsia sodankäynnin välineenä. Suuri osa näistä lapsista vammautuu vakavasti.
– Olemme hoitaneet tuhansia raiskattuja lapsia. Aluksi potilaat olivat vain aikuisia. Viimeisten viiden vuoden aikana potilaiden joukossa on ollut jopa vauvoja, kertoo raiskattuja Panzin sairaalassa hoitava kongolainen lääkäri Denis Mukwege.
Mukwege sai vuonna 2018 Nobelin rauhanpalkinnon, ja hän toimii tämänvuotisen Eväät elämään -kampanjan suojelijana.
Lapsi vai ”se”?
Fidan kokenut avustustyöntekijä Hannu Happonen on törmännyt Kongossa käydessään surullisiin esimerkkeihin siitä, miten vammaisten ihmisten oikeuksia poljetaan.
– Eräs äiti kertoi minulle perheestään, johon kuuluu myös yksi vammainen lapsi. Kun naapurit viittaavat perheeseen, he puhuvat viidestä lapsesta ja ”siitä”. Naapurit puhuivat kirouksesta, jota vammaisen lapsen syntymä merkitsee. Vammaisia ihmisiä ei pidetä inhimillisinä. Se särkee sydämeni.
Kehitysmaissa yleisin vammautumisen syy ja seuraus on köyhyys. Kun sanitaatio-olot ovat heikot ja terveydenhoito puutteellista, tavallisetkin sairaudet voivat johtaa vammautumiseen. Myös konfliktit lisäävät vammaisuutta. On laskettu, että jokaista sodassa menehtynyttä lasta kohden peräti kolme vammautuu. Kongossa onkin erityisen paljon vammaisia ihmisiä.
Jumalan lahja vammasta huolimatta
Vammaisia on pidetty Afrikassa sairaina, viallisina, poikkeavina ja vähemmän ihmisinä. Tällä hetkellä heistä vain hyvin harvalla on mahdollisuus koulunkäyntiin. Vammaiset ihmiset ansaitsevat kuitenkin tulla tunnustetuiksi ihmisinä, joilla on myös kykyjä.
Vammaisten ihmisoikeuksien kunnioittaminen on myös Fidan työn tärkeä tavoite Kongon yhteisöissä. Fida edistää vammaisten lasten osallistavaa opetusta Kongon itäosissa ja Goman kaupungin alueella. Kumppanina toimii Kongon helluntaikirkko CEPAC.
Kouluilla ei ole resursseja eikä rakenteita vammaisten lasten oppimistarpeiden huomioimiseksi. Lapsilla ei aina ole edes välttämättömiä apuvälineitä, kuten kainalosauvoja tai pyörätuoleja kouluun pääsemiseksi.
– Hankimme eräälle nuorelle kongolaispojalle kainalosauvat, jotta hän voisi kulkea yhden kilometrin matkan kouluun. Tämä avasi hänelle aivan uuden maailman, Happonen iloitsee.
Koulua käymällä myös vammaiset lapset kasvavat osaksi yhteisöä ja voivat työllistyä myöhemmin elämässä. Samalla syrjivät asenteet vammaisia ihmisiä ja muita vähemmistöjä kohtaan vähenevät.
– Mielestäni ihmisoikeuksien puolustaminen on paras hoitokeino ihmisen aiheuttamissa konflikteissa. Olen hämmästynyt tuloksista, joita nyt Kongossa saamme, kun aloimme hätäavun lisäksi tukea kaikkien lasten oikeutta käydä koulua, toteaa Fidan kongolainen työntekijä Welongo Faizi.
Elina Kangas
Ilmoita seurakuntasi Eväät elämään -kampanjaan
* Järjestä lipaskeräys, konsertti, lähetyslounas, brunssi tai kerää kolehti * Lipaskeräyksen suositeltu ajankohta on 6.–19. toukokuuta
* Kampanjaan voi ilmoittautua osoitteessa www.eväätelämään.fi * Kampanjan suojelijana toimii rauhannobelisti 2018 Denis Mukwege * Kampanjan tunnuskappale Saman taivaan alla on Ida Elinan tekemä, ja se julkaistaan YouTubessa 4. huhtikuuta * Ida Elinan Saman taivaan alla -konsertti järjestetään 12. toukokuuta Helsingissä Kongon lasten hyväksi. Kongon kriisi * 5,4 miljoonaa ihmistä kuoli sodan vuoksi vuosina 1988–2007, eniten toisen maailmansodan jälkeen * 91 prosenttia väestöstä elää köyhyydessä
* 4,5 miljoonaa maan sisäistä pakolaista * 7,9 miljoonaa lasta avun tarpeessa
Tiesitkö?
Kännyköissä käytettävät metallit ovat yksi suuri syy Kongon kriisiin ja väkivaltaisuuksiin. Kongo on maailman suurin älypuhelimiin tarvittavan koboltin tuottaja. Maan kaivosteollisuuden valvonnasta taistelee yli 130 aseistettua ryhmää.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...