Koulutusmyönteisyys tullut jäädäkseen – oppisopimus auttaa aikuisia romaneja
Kulttuurivähemmistö viihtyy nyt opinnoissa
Kuluvalla vuosituhannella romanien koulutustilanne on joka
tapauksessa kohentunut huomattavasti. Romanitytöt suosivat hoiva-alaa,
pojille taas etenkin logistiikan ja tietojen käsittelyn alat näyttäytyvät
tällä hetkellä houkuttelevina.
Ammattikorkeakoulututkinnot ovat romanien parissa hiljalleen
lisääntyneet. Suosittu on esimerkiksi sosiaalialalle valmistava sosionomin
tutkinto.
Myös yliopistoissa opiskelee romaneja.
– Joukko on pieni, mutta kasvava, Åkerlund kuvailee.
Koulumyönteisyys nousussa
Tuula Åkerlundin mukaan romanien parantunut koulutustilanne
ei ole syntynyt sattumalta. Perustuslain maininnalla oikeudesta omaan kieleen
ja kulttuuriin on Suomessa psykologista merkitystä, ja sivuvaikutuksena
romanien parissa on syntynyt uudenlaista koulumyönteisyyttä.
– Romanit ovat alkaneet kokea, että koulujärjestelmä
vihdoinkin huomioi heidätkin. Vuosikymmenien ajanhan tunne on ollut se, että
kaikki pitää omaksua pääväestöläisen identiteetin kautta.
Kulttuurivähemmistön asenteet eivät silti muutu hetkessä.
Monilla vanhemmilla on itsellään karvaita kokemuksia koulusta ja eriarvoisuuden
taakan kantamisesta, ja käsitykset kulkevat perheessä eteenpäin.
– Tiedän, että suurin osa romanivanhemmista on sitä mieltä,
että lasten on käytävä kouluja. Tästä huolimatta on paljon sitä, että ei
riittävästi seurata, tuleeko läksyt tehtyä ja mennäänkö ajoissa nukkumaan.
– Nämä ongelmat korostuvat, kuten muuallakin yhteiskunnassa,
yksinhuoltajaperheissä. Aikuinen elää sen oman tuskansa kanssa, eivätkä
resurssit aina riitä huolehtimaan lapsen koulunkäynnistä.
Tukea tarvitaan yhä
Åkerlund toteaa, että useimmat romaninuoret tarvitsisivat koulussa
erityistä tukea juuri koulutuksen ja ammatinvalinnan kysymyksissä.
– Kotien ammattimallit voivat olla hyvin suppeita. Jo
varsin varhain, 11–12-vuotiaalle lapselle, tulisi kertoa minkälaisia mahdollisuuksia
opiskeluun ja työelämään pääsemiseen on olemassa. Olisi mahtavaa, jos
opinto-ohjaajilla ja opettajilla olisi jaksamista tällaiseen.
Åkerlundin mukaan romanilasten ja nuorten lahjakkuuksia ei
myöskään aina tunnisteta. Esimerkiksi kielellinen, matemaattinen tai
taiteellinen lahjakkuus jäävät huomaamatta, joskus nuorelta itseltäänkin.
Oppisopimus vetää
Viime vuosina erilaiset oppisopimuskoulutukset ovat
osoittautuneet toimiviksi koulutuspoluiksi monille romaneille.
– Aikuiset haluavat opiskella, ja oppisopimus mahdollistaa
työnteon ja perheen toimeentulon, Tuula Åkerlund kuvailee.
– Tietoisuus tästä mahdollisuudeta on romaniyhteisössä lisääntynyt,
ja meillekin tulee jatkuvasti kyselyjä.
Eräs haaste romaneilla liittyy edelleen eriarvoisuuteen:
opintoihin liittyviä työharjoittelupaikkoja on hankalaa saada, ja erityisesti
romaninuorilla ne ovat kiven alla.
– Edelleen romanit kohtaavat viikoittain myös eriarvoisuutta
ja suoranaista rasismia.
Anssi Tiittanen
”Romaninuoret monikulttuurisissa porukoissa”
Romano Missio tekee nykyisin saavuttavaa työtä romaninuorten
parissa. Järjestön työntekijät jalkautuvat kauppakeskuksiin ja asemille,
missä romaninuoria liikkuu – nykyisin usein värikkäissä porukoissa.
– Romaninuoret liikkuvat nykyisin yhä useammin maahanmuuttajanuorten
kanssa, nuorisotyöntekijä Angelica Vironen kuvailee.
Joillekin kauppakeskusten nuorille koulunkäynti ei maita, ja
elämä saattaa näyttäytyy päämäärättömänä ajautumisena.
– Jotkut eivät oikein tiedä, mitä elämältä haluaisivat.
Toisaalta Angelica Virosen mukaan keskuksissa näkee myös
paljon nuoria, joilla elämänhallinta on kohdallaan ja asiat ovat hyvin.
– Nyt nuorten parissa on vain sellainen trendi, että hengaillaan
asemilla ja ostareilla.
”Rajoja tarvitaan”
Romano Mission jalkautuneilla työntekijöillä on työasut ja
kaulassaan työnkuvasta kertova ”virkamerkki” kaduilla liikkuessa. Nuoret
suhtautuvat kadulla työskenteleviin nuorisotyöntekijöihin positiivisesti.
– Keskustelut ovat avoimia. Moni kertoo kuulumisistaan ja
murheistaan. Välillä iloitaan yhdessä, kun elämässä on tapahtunut jotain
positiivista, Angelica Vironen kertoo.
Etsivät nuorisotyöntekijät saavuttavat myös pääväestön
nuoria ja maahanmuuttajanuoria. Juttuseura ja välittäminen kelpaavat kaikille.
Nuorten lisäksi tutuksi tulevat myös perheet.
– Olemme perheiden tukena. Jos tiedämme jonkin kodin
asettaneen nuorelle rajoituksia, huomautamme, jos näemme nuoren rikkovan niitä.
– Nuoret kaipaavat aikuisuutta ja rajoja.
Teema
34/2016Sateet
Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista,
W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.
Petri Viinikkala
1. Aikuisuuden
kynnyksellä koetin elää hyvää elämää
ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää
maallistuneen nykyihmisen
elämästä, jos haluaa
tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi
ja välittää hänestä
aidosti?
–
Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...