Kristillisiltä järjestöiltä apua Marokon järistysuhreille – "Sieltä kuului paljon huutoa" – suomalaislähetti pääsi turma-alueelle vuorokaudessa
14.9.2023 | Ruut Ahonen
Marokkoon syyskuun toisena viikonloppuna iskeneen historiallisen rajun maanjäristyksen tuhot ovat valjenneet vähitellen. Viime lauantain vastaisena yönä maassa koettiin voimakkain maanjäristys ainakin 120 vuoteen.
Järistystä seuraavina päivinä uhriluku alkoi nousta nopeasti, ja äskettäin maan sisäministeriö kirjasi yli 2 860 kuollutta ja lähes saman määrän loukkaantuneita. Sortuneita taloja on vuoristokylien lisäksi Marrakeshin vanhassakaupungissa, jossa on paljon iäkkäitä rakennuksia.
Marrakeshissa asuva suomalaislähetti kertoi vajaa vuorokausi maanjäristyksen jälkeen, että moni nukkui sen alettua ulkona. Lähetin asuinalueella vauriot jäivät pienehköiksi, mutta jo lähistöllä huonokuntoisella alueella tilanne oli kriittisempi.
– Sieltä kuului yöllä paljon huutoa, siellä itkettiin ja huudettiin.
Jo tuoreeltaan suomalaislähetti arvioi, että Marrakeshin vanha keskusta olisi kokenut paljon tuhoa. Maanjäristyksen jälkiä raivattaessa arvio osoittautui todeksi.
Christian Post -lehden uutisen (11.9.) mukaan Marokko julisti kolmen päivän kansallisen suruajan, jonka aikana liput pidetään puolitangossa kautta maan.
Yle.fi:n mukaan maanjäristyksen keskus oli Atlas-vuorilla yli 18 kilometrin syvyydessä ja se vaati eniten uhreja kaupunkien ulkopuolella sijaitsevilla vuoristoalueilla, jonne on vaikea kulkea.
Tätä juttua varten tavoitettu suomalaisen lähetysjärjestön työntekijä kävi reilu vuorokausi maanjäristyksen jälkeen kansainvälisen avustustiimin kanssa vuoristokylissä auttamassa ja kartoittamassa avun tarvetta.
Hänen havaintojensa mukaan vuorilla tilanne on lohduton: siellä kivikasoiksi sortuneet talot ovat lähteneet myös vyörymään rinnettä alas, ja kuolleita on etsitty raunioista keppien avulla.
– Ruumiita kannettiin huopaan käärittyinä hautausta varten sitä mukaa kun niitä löytyi, lähetti kertoi.
Koska tiet olivat poikki, auttajat matkasivat kyliin jalkaisin astellen osin järistyksen jättämän murskeen päällä.
Tämän tiimin lisäksi joukko kristillisiä järjestöjä on ohjannut apua Marokkoon. Christian Post kertoo esimerkiksi Convoy of Hopen vieneen tarvitseville ruokaa, vettä, hygieniatarpeita, suojaa ja generaattoreita. Vastaavaa apua toimittaa lehden mukaan myös Operation Blessing.
Kuvat: Pahiten järistyksestä kärsineillä alueilla avulle on huutava tarve. Raivaustöitä riittää, ja lisäksi useat järjestöt ovat lähteneet jo vastaamaan ihmisten perustarpeisiin. Muun muassa alueella käynyt tiimi, johon kuului myös suomalaisen lähetysjärjestön työntekijä, vei henkiin jääneille säilyvää ruokaa ja kartoitti avun tarvetta.
Maanjäristys teki täystuhoa vuoristokylissä. (suomalaislähetin kamerasta)
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...