Kristillinen moottoripyöräkerho kiertää yli sata paikkakuntaa
Vuonna 2012 kesällä kokkolalainen
helluntailaisevankelista ja
Gospel Ridersin jäsen
Reijo Ruotsalainen oli
matkalla Israelista Euroopan
halki Suomeen. Takana oli
onnistunut moottoripyöräaktio, ja
Saksan baanaa ajaessa mielessä
kävi ajatus samanlaisesta tempauksesta
Suomessa.
Näyn
seurauksena GR lanseerasi seitsemän
vuoden mittaisen evankelioimiskampanjan,
7xSF, jossa
on tarkoituksena kiertää Suomi
seitsemän kertaa niin kuin israelilaiset
aikoinaan kiersivät Jerikon. GR:n
jäseniä on ajanut ympäri Suomea
nyt viitenä kesänä.
–
Ensimmäisellä kerralla lähdin yksin
kotoa vesisateeseen, enkä yhtään
tiennyt, mitä tästä tulee.
Joka
vuosi on tullut yksi uusi ryhmä
ja uusia kiertuekohteita mukaan.
Tänä juhannuksena IK-opistolta Keuruulta
starttaa kuusi mp-ketjua,
joiden mukana kolmen viikon
kiertueella ajaa yhteensä reilut
kolmesataa moottoripyöräilijää, jotkut
vain yhden päivän ja jotkut
kokonaiset kolme viikkoa.
Kolmetuhatta kilometriä mittariin
Jens Sjölind vetää
7xSF-kiertueen kaksikielistä
ryhmää, joka käy läpi suomenruotsalaisia
paikkakuntia.
–
Juuri äsken tuli pyyntö, että ulottaisimme
kiertueemme myös Turunmaan
saaristoon.
Viime
vuonna Sjölindin mittariin kertyi
kiertueelta yli kolmetuhatta kilometriä,
eikä sekään kuulemma peitonnut
Lapissa kiertäneen ryhmän
tulosta. Jokainen ryhmä
vierailee noin kahdellakymmenellä paikkakunnalla, joissa
he ovat mukana erilaisissa evankelioimistapahtumissa.
–
Ideana on ollut, että paikallisseurakunnat ovat
järjestäneet tapahtumat
ja me olemme olleet niissä
vieraina. Tapahtumat on järjestetty sellaisissa
paikoissa, joissa olemme
voineet kohdata ihmisiä, jotka
eivät käy seurakuntien tilaisuuksissa. Tällaisia
paikkoja ovat olleet
esimerkiksi huoltamojen ja kauppojen
piha-alueet.
Vuosittain
uskoontulorukouksen on
rukoillut kaikissa 7xSF-tapahtumissa yhteensä
100–150 ihmistä. Yhteys
seurakuntiin on ollut tärkeää,
jotta uskoon tulleet eivät
ole jääneet ilman kotia. Henkilökohtaiset ratkaisut
Jeesuksen puoleen
ovatkin olleet Sjölindin mielestä
kiertueiden suolaa.
–
Keskellä päivää keskellä toria isot
miehet tulevat uskoon! Viime vuonna
muutama ihminen antoi meidän
ryhmämme kiertueella elämänsä
Jeesukselle. Saimme myös
rukoilla sairaiden puolesta, ja
ainakin joitakin polvia parani, hän
hehkuttaa.
Keski-ikäisiä aktiossa
7xSF-kiertueella
gospelriderit matkustavat noin
50–150 kilometriä päivässä.
Paikallisseurakunnat ovat
yleensä järjestäneet matkaajille majapaikan
ja ruoan. Aamuisin pidetään
aamuhartaus. Joskus päivään
saattaa sisältyä kaksikin eri
tilaisuutta lähiseuduilla.
Aktiotoiminta
on vuosien saatossa mielletty
ennen kaikkea nuorten ”harrastukseksi”.
7xSF-kiertueelle osallistujat
ovat Sjölindin arvion mukaan
40–60-vuotiaita.
Miten
keski-ikäinen motoristiharrastaja sopeutuu
alkeelliseen aktioelämään?
–
Viime kesänä olin ensimmäistä kertaa
mukana koko kiertueen ajan,
ja alussa ajattelin, että tästä
tulee pitkä kolmeviikkoinen. Pitää
olla pois kotoa eikä saa nukkua omassa
sängyssä. Mutta kun kaikki
oli ohi, ajattelin, että voisin jatkaa
vielä viikon, Sjölind kertoo.
–
Siinä meni sellaisessa imussa koko
reissun ajan. Jokaisella paikkakunnalla meidät
aina siunattiin seuraavalle
etapille. Ja muuallakin meidän
puolestamme rukoiltiin. Kyllä
se reissu antoi valtavasti. Kesälomahan
siinä meni, mutta
tämä on enemmän kuin kesäloma!
Jeesus yhdistää
Gospel
Riders on suurin kristillinen mp-kerho
Suomessa ja Euroopassa. Siihen
kuuluu tällä hetkellä noin
tuhat jäsentä. Joukossa on myös
naisia, joista osa ajaa omalla pyörällä
ja osa on kyytiläisiä. Kerholaisia yhdistää
se, että Jeesus on
heille Herra. Sääntöihin kuuluu, että
kristilliset ”ääriainekset” on
jätettävä muihin tilanteisiin.
–
Olen itse Larsmon evankelisluterilaisen seurakunnan
jäsen, mutta
parhaiten viihdyn kaikkien kristittyjen
kanssa. Kaikki he ovat minulle
yhtä Jeesuksessa!
Lisäväriä
Sjölindin ryhmään tuovat myös
nuorisopastori Rafi Shimon Israelista
ja ruotsalaisen Mc Ichtyksen
jäsenet.
Rukouksia tarvitaan
Gospelriderit
kiertävät Suomea rukouksen
hengessä ja toivovat, että
myös heidän puolestaan ru koiltaisiin.
–
Nyt on aika evankelioida suomalaisia. Uskomme,
että epäuskon muurit
kaatuvat tässä maassa, Jens
ja Reijo sanovat.
Rukous-
ja kiitosaiheeksi Ruotsalainen sanoo
muun muassa sen, että
vaikka vuosittain 70–80 motoristia on
ollut mukana koko kiertueen ajan,
mitään vakavia liikenneonnettomuuksia ei
ole ollut.
Kiitosaihe
on sekin, että kerho on saanut
kiertuetta varten niin paljon sponsoreita,
ettei kenenkään aktiolaisen
ole tarvinnut maksaa bensojaan.
7xSF-kiertue
päättyy Kalajoelle kerhon
MOJ ”Message of Joy” -kesäjuhlaan 16.–17.
heinäkuuta. Mukaan tulee
myös muita kerhon jäseniä.
Kiertueaikataulu ja
video-otoksia matkan varrelta:
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...