”Seurakunta voi olla turvallinen paikka myös homoseksuaaleille”

Konservatiivisuutta rakkauden hengessä

Toissa tiistaina Tampereen helluntaiseurakunnan johtajalle Usko Katolle tuli viesti kesken pastoreiden palaverin.

 

Ylen Sannikka&Ukkola -ohjelmaan tarvittiin henkilö keskustelemaan kaupunginvaltuutettu Sebastian Tynkkysen kanssa homoseksuaalisuudesta helluntailaisuuden piirissä. Kyselijä oli Suomen Helluntaikirkon johtaja Mika Yrjölä.

 

Sattumalta Tampereella seurakunnan pastorit olivat juuri keskustelemassa samasta aiheesta: miten Jeesus kohtaisi seksuaalivähemmistöjen edustajia?

 

Tynkkynen erotettiin syyskuussa Oulun helluntaiseurakunnasta. Virallinen syy erottamiseen oli eriävä näkemys seurakunnan avioliittolinjasta. Arkisempi syy oli se, että Tynkkynen tuli keväällä julkisuuteen oman miesystävänsä kanssa.

 

Usko Katto ehdotti, että keskustelijaksi lähtisi Tampereen helluntaiseurakunnan nuorisotyön johtaja Jarkko Lindqvist.

 

Tilanteeseen liittyi jännitystä, jopa pelkoa. Kutsut valtakunnan mediaan eivät helluntaiseurakunnissa ole todellakaan jokapäiväisiä. Tuoreessa muistissa oli myös paria viikoa aiemmin nähty Sannikka&Ukkola, jossa rusikoitiin konservatiivisena pidettyä Sanovat sitä rakkaudeksi -kirjaa.

 

– Kaverini Englannista varoitteli minua, että kun konservatiivi sielläpäin kutsutaan mediaan puhumaan seksaalisuudesta, kyseessä on yleensä ansa, Jarkko Lindqvist sanoo.

 

Jännitykseen sekoittui myös kokemus ennalta valmistetuista teoista. Muutamaa viikkoa aiemmin Usko Katto oli pastorien rukouspäivässä jakanut, että hän kokee seurakunnan olevan astumassa aikaan, jossa yhteisön tulisi olla ”avoimempi syli” juuri seksuaalivähemmistöille.

 

Kun Lindqvist perjantaina starttasi kohti Pasilaa, muistui mieleen muutama vuosi aiemmin koettu vahva tunne, että hän tulisi vielä olemaan televisiossa aiheen tiimoilta.

 

Aihepiiri oli tullut tutuksi graduprosessissa, jossa Lindqvist tutki Andrew Comiskeyn teologiaa. Comiskey tuli aikanaan tunnetuksi kristillisen Living Waters -järjestön perustajana.

 

 

Turvallisuus tärkeää

Ohjelma tuli ja meni, kohua tai jälkipyykkiä ei syntynyt. Jakso on katsottavissa Yle Areenassa.

 

Ohjelmassa Lindqvist halusi välttää paasaamista, ja aisti tarjolla olleen konservatiivisen moralisoijan roolin siihen tarttumatta.

 

Muutama päivä ohjelman jälkeen kahvi porisee Jarkko ja Sirpa Lindqvistin kodissa, joka sijaitsee idyllisessä punatiilikerrostalossa Tampereen keskustassa.

 

Ajatukset ovat palanneet pohtimaan, missä Helluntaiherätyksessä mennään tällä hetkellä suhteessa homoseksuaalisuuteen.

 

– Katsoin juuri ohjelman itse ensimmäisen kerran. Tietenkään en ole aivan tyytyväinen, Lindqvist sanoo.

 

– Päällimmäinen olo on kuitenkin ollut se, että onnistuin. Voitto oli ehkä siinä, että kenties joillekin seurakunnan liepeillä oleville syntyi kuva, että tuonne saattaisi olla turvallista mennä.

 

Turvallisuus-sana toistuu Lindqvistin puheessa säännöllisesti. Turvallisuuden mahdollista puuttumisesta hän on ollut aina huolissaan, koska sai aikanaan itse kokea olleensa seurakunnassa turvassa.

 

 

Alkoholismin jäljet

Lindqvistin omassa nuoruudessa seurakunta oli mukava ja turvallinen paikka silloinkin, kun kotielämää ei voinut kutsua onnelliseksi.

 

– Lapsuudessani yhdistyivät vahva yhteys seurakuntaan ja kodin alkoholismi. Seurakunta oli se turvallinen juttu, ihan paras asia.

 

Jarkko Lindqvistin isä tuli uskoon samana päivänä kuin Jarkko vuonna 1979 syntyi.

 

Isän juominen ei kuitenkaan koskaan kokonaan loppunut. Joinakin vuosina perheen tilanne oli täysin kaoottinen isän ryyppyputkien vuoksi. Isän yritys oli mennyt nurin ja äidin kontolla oli satojen tuhansien markkojen velat.

 

– Rahaa ei ollut ja kotielämään liittyi paljon muitakin epämiellyttäviä asioita. Kuitenkin juuri niinä vuosina Jumalasta tuli todellinen ja rakas. Kaiken keskellä meistä huolehdittiin aivan ihmeellisellä tavalla.

 

Yläkoluikäinen Jarkko vietti paljon aikaa Aleksanterinkadulla Tampereen Saalemissa. Hän muun muassa soitti rumpuja kristillisessä grungeyhtye Whipped Creamissa, joka oli aikansa edelläkävijäryhmä.

 

Isän kuolema Jarkon ollessa 14-vuotias oli jonkinlainen mediatapaus. Hän sai sairaskohtauksen keskellä katua, keskellä tavallista päivää. Ihmisten välinpitämättömyyttä ihmeteltiin Aamulehdessä.

 

– Ihmiset kulkivat maassa oksentavan isän ohi ja yli – ajattelivat, että siinä on joku juoppo taas. Voi olla, että hän olisi selvinnyt, jos apua olisi saatu heti. Luulisi, että isän kuolema olisi ollut järkytys ja shokki.

 

– Ei se ollut. Tosiasia on, että elämä helpottui paljon, Lindqvist sanoo.

 

Meni neljä vuotta. Lindqvist ei itkenyt eikä surrut. Kahdenkympin lähetessä alkoi ilmaantua psykosomaattisia oireita, kuten paniikkikohtauksia, huimausta ja ihottumaa. Silloin oli pakko kohdata se, että kysymyksessä oli iso asia.

 

Lindqvist ei ole tuonut perheensä tragediaa esiin usein.

 

– Kyllä se kaikki historia on silti osa identiteettiäni. Se, mistä on jäänyt paitsi, on pitänyt osata surra pois.

 

– Isä on taivaassa, sitä en epäile. Kolmen vuoden kuluttua Lindqvist on saman ikäinen kuin isä kuollessaan.

 

 

Jumalan muuttava voima

Puhuttaessa seurakuntien suhteesta homoseksuaaleihin Lindqvistiä harmittaa se, että kun puhutaan erilaisten ihmisten vastaanottamisesta Jeesuksen luo, luullaan samalla, että kysymys olisi luopumisesta avioliittokäsityksestä, tai sen hyväksymisestä, minkä Raamattu sanoo olevan syntiä.

 

– Meidän avioliittokäsityksemme liittyy vahvasti ihmiskäsitykseemme, joka on luettavissa jo Raamatun alkulehdiltä.

 

Sen Lindqvist tunnistaa, että kuilua pääuomaluterilaisuuteen on syntymässä väkisinkin.

 

– Oppimme avioliitosta on samanlainen kuin ortodokseilla ja katolisilla. Me koemme veljeyttä enemmän globaalin etelän kristittyjen kanssa, jossa näitä kysymyksiä ei käsitellä lainkaan samalla tavalla kuin länsimaisissa protestanttisissa kirkoissa, Lindqvist sanoo viitaten ennen muuta pohjoiseen luterilaisuuteen.

 

Helluntailiikkeen suhteen homoseksuaalisuuteen Lindqvist kokee olleen muutostilassa ainakin reilun vuoden verran, kun aihetta lähestyttiin Syyspäivillä Turussa. Pastori John Burken opetus kuvaili vallankumouksellista, radikaalia ja pelotonta rakkautta, jossa 2000-luvun ihmisten rikkinäisyyttä tai syntisyyttä ei pelättäisi vaan luotettaisiin Jumalan muuttavaan ja korjaavaan voimaan.

 

– Siinä prosessissa pitäisi päästä eteenpäin.

 

 

Ei vihaa

Jarkko Lindqvist uskoo lapsuuden ja nuoruuden kokemusten vaikuttaneen häneen siten, ettei hän halua etsiä helppoja vastauksia. Silloin myös eri tavoin ”hukassa olevien” ihmisten kohtaaminen on suhteellisen helppoa.

 

– En tätä ennenkään koskaan ole kyennyt vihaamaan homoseksuaaleja. 19-vuotiaana aktiossa joku aktiolainen tylytti homoa, ja menin siihen väliin.

 

Isän elämä jätti kysymysmerkkejä, mutta myös vahvan kuvan Jumalasta.

 

– Meidän perheeseemme usko tuli sen kaverin kautta, joka oli kaikista heikoin, sen, joka sössi kaiken.

 

Jarkon isä ei uskaltanut enää elämänsä loppupuolella käydä seurakunnassa. Tämän kohtalon Lindqvist haluaa estää mahdollisimman monelta.

 

 

Ulos lokerosta

Lindqvist ei kuvittele, että seurakunnan suhde ympäröivään maailmaan voisi koskaan olla mutkaton, tai että hankalat kysymykset olisivat ohitettavissa vain muotoilemalla niitä uudelleen.

 

– Saatamme joutua kohta vaikeuksiin, koska olemme konservatiivisia avioliittokäsitykseltämme. Maailman voi olla hankala ymmärtää, ettei seurakunnan uskonoppeja muuteta vain tekemällä lakialoitteita.

 

– Taistelua käydään silti myös siinä, ketkä kristityistä jäävät vanhoihin bunkkereihin ja ketkä lähtevät murtautumaan ulos seurakunnalle osoitetusta lokerosta.

 

– Sehän on hyvä tilanne, jos on maailmalle liian konservatiivinen ja uskoville liian rakkaudellinen. Se on hyvä paikka olla, Lindqvist sanoo.

 

 

Anssi Tiittanen