”Jumala itse siunasi työmme”

Kongolainen rauhannobelisti saapuu Suomeen

Denis Mukwege tuli Reinikaisten työyhteyteen ensin harjoittelijana ja myöhemmin aloittelevana kirurgina. Kuva: Hannu Happonen
Denis Mukwege tuli Reinikaisten työyhteyteen ensin harjoittelijana ja myöhemmin aloittelevana kirurgina. Kuva: Hannu Happonen

Lähetysjuhla kokoaa kristityt yhteen unohdetun Kongon puolesta.

Kongon demokraattinen tasavalta on kärsinyt hirvittävästä konfliktista jo kahden vuosikymmenen ajan. Konfliktia kutsutaan unohdetuksi kriisiksi, koska se on vuosien varrella saanut äärettömän vähän kansainvälistä huomiota. Maailmankuulu kongolainen kirurgi Denis Mukwege hoitaa Kongossa seksuaalisen väkivallan uhreja. Hän sai työstään Nobelin rauhanpalkinnon syksyllä 2018. Mukwege on helluntaikristitty ja Fidan kumppanikirkon pastori.

 

Fida kutsui Denis Mukwegen Suomeen tuodakseen Kongon unohdetun kriisin päättäjien ja yleisön tietoisuuteen. Mukwege tapaa Suomessa kehityspoliittisia päättäjiä, median edustajia, yhteistyökumppaneitaan sekä pitkäaikaiset työtoverinsa Mirja ja Veikko Reinikaisen.

 

Rauhannobelisti on pääpuhujana Rakas Kongoni -lähetysjuhlassa Helsingin Saalemissa sunnuntaina 27. lokakuuta. Juhlassa julkaistaan Kongossa vuosikymmeniä lähetystyössä palvelleiden Reinikaisten elämästä kertova kirja. 

 

Yhteys Suomen helluntailähetykseen 

Kongossa toimii ruotsalaislähettien aloittama yli miljoonan jäsenen CEPAC-helluntaikirkko, jonka kanssa myös Fida työskentelee. Kirkkokunnalla on lukuisia klinikoita, kouluja ja turvakoteja ympäri maata.

 

Fidan ja CEPAC:in kumppanuus on jatkunut yli 10 vuotta.

 

– Arvostan suuresti pitkään jatkunutta yhteistyötämme Suomen ja Fidan kanssa. Taistelu oikeudenmukaisemman maailman puolesta tarvitsee teidän kaltaisianne toimijoita, sanoo Mukwege, joka on myös CEPAC:in pastori.

 

– Suomalaisella asiantuntijuudella ja kehitysavulla on ollut hyvin merkittävä rooli rauhannobelistin elämäntarinassa. Mukwegen vierailu on siksi meille erityisen merkityksellinen, kertoo puolestaan vierailua isännöivä Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola.

 

Kolmevuotias Bahati ja Mirja Reinikainen kuvattuna vuonna 1999, jolloin Mukwege alkoi perustaa maailmankuulua Panzin sairaalaa. Kuva: Reinikaisten arkisto
Kolmevuotias Bahati ja Mirja Reinikainen kuvattuna vuonna 1999, jolloin Mukwege alkoi perustaa maailmankuulua Panzin sairaalaa. Kuva: Reinikaisten arkisto
Nobelistin oppivanhemmat

Denis Mukwegen tie Nobel-palkituksi lääkäriksi on kulkenut pitkän matkaa yhdessä suomalaisten lähettien kanssa. Kirurgi Veikko Reinikainen ja erikoissairaanhoitaja Mirja Reinikainen lähtivät silloiseen Zaireen ensimmäistä kertaa yli 40 vuotta sitten Ruotsin helluntailiikkeen kehitysjärjestön työyhteyteen. Reinikaiset toimivat Mukwegen oppivanhempina hänen työnsä alkuvaiheissa, kun Mukwege tuli Reinikaisten työyhteyteen ensin harjoittelijana ja myöhemmin aloittelevana kirurgina. Yhteiseen matkaan mahtui myös vaarallisia tilanteita: taistelujen puhjettua Veikko Reinikainen ja Denis Mukwege pakenivat Lemeran vuoristosairaalasta luotisateessa kapeaa vuoristotietä pitkin.

 

Vuodesta 1999 lähtien Reinikaiset työskentelivät Mukwegen rinnalla, kun tämä alkoi perustaa maailmankuulua Panzin sairaalaa. Veikko teki sairaalan ensimmäisen leikkauksen alkeellisissa oloissa.

 

– Alku oli vähäinen. Instrumenteista oli pulaa, ei ollut vettä eikä sähköä, oli vain kaksi hullua miestä, Veikko ja minä. Meillä oli valtava halu saada aikaan jotain hyvää, ja Jumala itse siunasi työmme, on Denis Mukwege kuvaillut noita vaiheita.

 

Lisää muistoja Kongon lähetysvuosilta on luvassa lähetysjuhlassa. Lavalla nähdään myös Kongon kärsimyksiä läheltä seurannut Elisabeth Rehn, joka kertoo yhteisestä taipaleestaan Mukwegen ja Reinikaisten kanssa. 

 

Rakas Kongoni -lähetysjuhla ja kirjanjulkistustilaisuus Helsingin Saalemissa sunnuntaina 27.10. klo 17.



Kirsi Koski-Kujala/Fida


Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan